Pages

Subscribe:

torstai 30. toukokuuta 2013

Sheltteilyä koko viikonloppu


Sekä lauantai että sunnuntai meni shelttiporukalla mätsäröimiseen ja koirien juoksuttamiseen. Tai no, meidän osalta mätsäröinti oli vain kannustusjoukkoina olemista. Lauantaina tarkoitukseni oli tehdä koulujuttuja, oikeastaan aloitella 4kk rästissä ollutta uskonnon itsenäistä kurssia. Loppujen lopuksi luin kurssikirjan ja tein tehtävät edellisenä iltana ennen sovittua koepäivää. Se siitä viikonlopun hurjasta opiskelusta!

Lauantaiaamuna kävin katsomassa Medyan kanssa lähellä olevan pihakirppiksen tarjontaa. Paikalla sattui olemaan myös ~5kk ikäinen chihuahuapentu. Ei herranjumala, minkä huudon kakara aloitti, kun kyseinen pentu ilmestyi huomaamattani aivan lähettyville. En osaa yhtään sanoa, minkä takia se on aloittanut rääkymään muille koirille kurkku suorana, jos Medyaan ei ehdi saamaan kontaktia ennen toisen kohtaamista. Ei se näytä niitä pelkäävän ainakaan. Tuota huutoa en kuitenkaan kestä katsoa ollenkaan, joten päätin vastoin alkuperäisiä suunnitelmia napata koirat matkaan ja suunnata Koneen kentälle katsomaan mätsärivilinää.

Koska mätsärireissu ei ollut edes suunniteltu, olimme paikalla vasta kun kehät olivat jo käynnissä. Mätsäripaikalta löysimmekin Annin ja Jennin koirineen. Häntä pystyssä pennun piti taas hieman pöhistä muille, mutta tilanne rauhoittui melko nopeasti. Hellin ja Noelan kehäsuorituksia odotellessa ja katsellessa Medya sai hieman treenata ravaamista näyttelyhihnassa. Melko tiivis kontaktihan tuolla on, se vielä pois niin hyvä tulee! Kehien loputtua nappasimme Medyasta uuden rakennekuvan. Viereisellä heinikkoalueella shelttikolmikko pääsi purkamaan jäljelle jäänyttä energiaa.


Sunnuntaille olimme alunperin suunnitelleet shelttilenkkiä Koivukylään. Samaisessa kaupunginosassa näytti kuitenkin olevan aamupäivällä mätsäri, joten sinne siis! Itselläni molemmat olivat taas vain turistina. Pienet sadekuurot eivät haitanneet ja mätsärin päätyttyä siirryimme Hiekkaharjun puolelle juoksuttamaan koiria pellolle.


 

perjantai 24. toukokuuta 2013

Kuvapohdintoja



Perjantain kuvasato. Näistä kuvista päästiinkin hyvin illan puheenaiheeseen, millainen on onnistunut valokuva? Millainen kuva jää katsojan mieleen? 

Itse olen hyvin kriittinen omia kuviani kohtaan. Ylläolevissakin kuvissa on joukossa kuvia, jotka teki mieli jättää julkaisematta. Miksi? Yksinkertaisesti ne eivät mm. värimaailmaltaan miellytä omaa silmääni, mutta en osaa tehdä kuvista kuitenkaan miellyttäviä. Varsinkin oikealla alakulmassa oleva Medyan kantokuva on sellainen, josta en juurikaan pidä. Julkaisuun se päätyi kuitenkin sen vuoksi, että tykkään kuvan ideasta - toteutus jäi puolitiehen. Kamerassa säädöt pyllyllään (sekä näytön kirkkaus että kuvausasetukset) ja photoshopilla leikkiminen tuotti taas päänvaivaa. Mahdollisuuksia CS6 antaa vaikka kuinka, mutta en pääse haluamaani lopputulokseen. Myös Taikan ja Medyan yhteiskuva päätyi nettiin vain sen takia, että se on ainoa laatuaan. Se ei myöskään ollut helppo toteuttaa, sillä Taika näyttää suurimman osan ajasta hakatulta katukoiralta, joka istuu korvat luimussa lysyssä. Se ei myöskään enää reagoi juurikaan ihmeellisiin ääntelyihin, nameihin tai leluihin, joilla koiraa voisi saada valppaammaksi. 

Onnistunut valokuva on mielestäni sellainen, jossa on sekä tunnelma että tekniikka kunnossa. Vain täydellisesti tarkentunut ja värisävyiltään onnistunut kuva yleensä on vain yksi muiden joukossa, se ei juurikaan yhden katselukerran jälkeen enää hetkauta. Pelkkä tunnelmakaan ei kuitenkaan itselleni riitä, sillä omaa silmääni miellyttävät kuvat, joiden laatu on myös kunnossa. Esimerkiksi kohina ei kuitenkaan tee yksinään kuvasta huonoa, vaan itse kiinnitän enemmän huomiota värisävyihin ja valoihin/varjoihin. 

Illalla otinkin esiin kuvakansioni. Halusin löytää kuvan, mihin olisin tyytyväinen. En juurikaan kuvaa muita kuin koiria, joten etsinnässä oli onnistunut kuva Taikasta. Vuosien varrella kuvia näyttää kertyneen noin kuusisataa. Tuossa joukossa luulisi olevan siis kuvia, joista oikeasti pitäisin. Tehtävä osoittautuikin yllättävän hankalaksi.

Voisin listata ensiksi kuvia, jotka ovat mielestäni teknisesti riittävän onnistuneita, mutta eivät tee sen suurempaa vaikutusta katsojaan. 






Nämä kuvat ovat omaan silmääni mukavaa katsottavaa, ja niitä on ollut myös ilo laittaa muiden nähtäväksi. Mutta siihen se taitaakin jäädä. Samanlaisia koirakuvia on netti pullollaan, joten mikä tekisi näistä sen erikoisempia. Osan ylläolevista kuvista olin itsekin jo unohtanut ja nyt ne pomppasivat silmille taas uudestaan. Hieman ehkä haikea fiilis katsellessa nuorta ja elämäniloisen näköistä Taikaa, kun nykyään suurin osa kuvista näyttää tältä. Sekä kuvan kohde että itse valokuva eivät ole kaunista katsottavaa.

Noh, jos seuraavaksi sitten kuvat, joista pidän idealtaan, mutta tekninen puoli mielestäni saisi olla parempi.




Kaikki paitsi kynttiläkuva ovat yli 1,5 vuotta vanhoja. Varsinkin vasemman alakulman kuvasta huomaa, että muokkausohjelmalla on yritetty leikkiä - hieman ehkä kehnoin tuloksin. Kahdesta muusta pystykuvasta tykkäisin kovasti, jos niiden värejä ja valoja saisi korjattua. Alkuperäisiä versioita ei kuitenkaan enää ole, vain ja ainoastaan nämä. Haluaisin yrittää toteuttaa nämä kuvat uudestaan nyt paremmilla kuvaus- ja muokkaustaidoilla, mutta se ei ole täysin ongelmatonta. 

Seuraava ryhmä, kuvat josta pidän koska... koska... en tiedä. Niissä ei ole oikeastaan mitään tähdellistä, mutta ovat kuitenkin omasta mielestäni mukavaa katsottavaa. 




Parhaimmistoon en kuitenkaan näitäkään kuvia pysty oikein lukemaan. Auringonlaskukuvat ovat melko peruskauraa, mutta kuitenkin ihan katsottavia. Keskirivistön kuvat ovat taas Suomussalmelta, eli eivät ihan tästä kotinurkilta.

Mitä tästä jää sitten jäljelle, mitkä ovat ne otokset, joista oikeasti pidän? Melko pitkään pohdin ja selailin, mutta päädyin näihin kuviin:



En todellakaan tiedä, miksi päädyin tähän kolmikkoon. Ensimmäinen kuva sekä pikkujoulukuva ovat otettu kuvakisoihin. Niiden eteen on siis käytetty myös hieman aikaa ja vaivaa. Varsinkaan ensimmäinen ei ollut helppo toteuttaa. Sisällä kuvatessa suljinaika liikkui siinä 1/80 pintaan, joten Taikalla ei hirveästi ollut varaa heilua ja liikkua. Ketju ei myöskään ole yhtenäinen, vaan se on löysästi kuonon ympärillä. Ei myöskään ollut ongelmatonta saada Taika pitämään suutansa raollaan. Kuva saatiin kuitenkin onnistuneesti otettua, minkäs muunkaan kuin ruuan avulla.

Toinen kuva on taas jäänyt vain mieleen. Pesupäivä kasvattajan luona ja turkin kuivatus ulkona auringonpaisteessa. Taika näytti niin onnettomalta, joten olihan se ikuistettava kuvaan. Tämä kuva ei ole laadultaan eikä idealtaan kummoinen, mutta jostain syystä se on mieliin painunut.

Viimeinen kuva on taas otos muutaman vuoden takaa. Kuvakisan aiheena oli pikkujoulut. Tämä humoristinen kuva hymyilyttää itseäni edelleen, joten ehkä sen vuoksi se päätyi tähän joukkoon. Ei sekään kovin kummoinen kuva ole, mutta idea ja toteutus kuitenkin riittävän hyvät.

---------------------------------------------

Jaksoikohan kukaan lukea tänne asti? :D Jos jaksoi, niin onnittelut. Aihe tuotti kuitenkin itselleni sen verran päänvaivaa, että päätin avata tätä myös itselleni kirjoittamalla. Kaipaisin kuitenkin myös lukijoilta mielipiteitä asiaan!

Mikä on sinun mielestäsi onnistunut kuva ja millaiset kuvat jäävät mieleesi? Kommentoi ja linkitä myös omasta mielestäsi onnistunein otoksesi (kelpaa myös muutkin kuin eläinkuvat) ja kerro, miksi juuri se kuva on itsellesi erityinen.

Kokoan myöhemmin lähetetyt kuvat ja kertomukset yhdeksi postaukseksi. Kerro myös mahdollisesti blogisi osoite, niin linkitän kuvien sen kuvien oheen. Mainitse myös, jos haluat kuviin oman nimesi tai nimimerkkisi.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Tilannepäivitystä ja turkkipohdintaa


Kummasti taas aikaa vierähtänyt viime postauksesta. Takana olevat koulutyöt ja edessä häämöttävä koeviikko syövät ikävästi aikaa. 

Arkisin myös käytän edelleen Medyan ja Taikan omilla lenkeillään, vaikka olisi paljon mukavampi käyttää molemmat samaan aikaan. Tai no, mukavaa ja mukavaa. Molempia en viitsi päästää irti ihmisten ilmoilla. Jos Medya on vapaana ja Taika kiinni -> Taikalla palaa hermo ympärillä provoavaan pentuun, mutta Medya saa totutella olemaan vapaana. Jos Taika on vapaana ja Medya kiinni -> Taika saa enemmän liikuntaa ja rauhaa, mutta silloin omat hermoni ovat melko tiukilla hihnassa sinkoilevaan kakaraan. Nyt viikonloppuna olen suosiolla painellut metsään ja laskenut molemmat koirat irti. Metsässä kuluu nopeasti kaksikin tuntia aikaa, kun molemmat koirat riehuvat keskenään. (!) Ehkä pikkuhiljaa Taika alkaa ymmärtää tuota pentua ja sulattamaan sen, että se ei ollutkaan vain vieraileva tähtönen. Yhteiset leikit sujuvat jo huomattavasti paremmin, eikä Taikaa tarvitse olla jatkuvasti komentamassa.


Myös taas vaihteeksi kuvausmasennus iski päälle, kun useamman kuvausreissun saldona oli vain kasa järkyttävän näköisiä räpsyjä. Osa heilahtaneita, osassa tarkennus missä lie, oli puhkipalaneita tai varjoja väärässä kohden... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Huonoja kuvia (tai välttämättä edes keskinkertaisia) ei tee mieli edes lähteä elvyttämään, vaan ne päätyvät suoraan roskakoriin. Asiaa ei myöskään auta se, että inspiraatio taitaa olla edelleen sairaslomalla - ei näy eikä kuulu. "Väkisin" olen kuitenkin raahannut kameran mukaan metsäreissuille, sillä Medyan pentuajan haluan ikuistaa kuviin.

Taikan kuvaaminen on tällä hetkellä yksinkertaisesti todella tylsää. Varsinkin aurinkoisella säällä näin ilmojen lämmetessä sen perusilme on järkyttävä. Silmät ristissä, korvat luimussa ja koira poseeraa kuin mätä perunasäkki. Medyan kanssa ongelmana on taas ollut se, että se ei pysy paikoilaan tai riehuu liian lähellä. Paikallaolotreenit ovat käynnissä, jopa ihan hyvällä menestyksellä! Jopa mahdottomasta tuli mahdollista, nimittäin sain otettua Medyasta viihdoin uuden rakennekuvan. Haastetta asiaan tuo se, että joudun tappelemaan asian kanssa yksin. En omista apujoukkoja, joista yksi voisi olla valmiudessa kameran kanssa, yksi asettelemassa koiraa ja yksi kiinnittämässä pennun katseen nätisti suoraan eteen. Varsinkin ulkona olisi vaikka mitä ihanaa tutkittavaa, joten eihän siinä mitenkään ehdi 10 sekuntia olemaan paikallaan! Salaisten supervoimieni avulla (taitavat toiselta nimeltään olla koiran kuivaruoka) sain pennusta tyydyttävän kasvukuvan!


Vielä tuskaiset ~1,5kk odottelua, sitten lähtee käyntiin Medyan mätsäriura! Näyttelytreenaus on kyllä jäänyt melko vähäiseksi penskan kasvaessa, ravia olemme kokeilleen tasan yhden ainoan kerran ja seisoskelua muutamaan otteeseen viikossa. Myös muitakin asioita olemme treenanneet hävettävän vähän. Osaa se kuitenkin istua ja mennä maahan (jos yhteydet aivoissa pelittävät). Targettia olen myös naksutellut muutaman kerran, aika mukavasti Medya osaa läiskästä molemmat koipensa kannen päälle. Lenkin jälkeen molemmat koirat istuvat odottamaan, että itse saan ulkovaatteet ja kengät pois, ennen kuin pääsevät pannoistaan eroon. Tokojuttuja on tullut "vahingossa" opeteltua, lenkillä muita koiria ohittaessa pennulla on uskomattoman hieno kontakti (paljon parempi kuin Taikalla) joka pysyy useita metrejä. Perusasento lähti myös tänään aamulla opetukseen, eli eiköhän tuosta jonkinnäköinen tokokoira joskus leivota!

Taikaa ei kuitenkaan ihan täysin ole unohdettu. Tällä hetkellä pohdin kovasti, mitä teen sen turkin suhteen. Taikallahan on aina ollut pehmeä turkinlaatu. Steriloinnin jälkeen se vähäinenkin karkeus häipyi. Kilpparin vajaatoiminta veti myös Taikan karvan osittain täysin kuolleeksi, joka ei ainakaan paranna tilannetta. Pehmeä turkki aiheuttaa ongelmia siinä mielessä, että se takkuuntuu erittäin herkästi ja kerää metsästä aivan järkyttävästi roskia mukanaan.  Ongelma ei ole pelkästään siinä, että roskat kulkeutuisivat kotiin. Risut ja havunneulaset häiritsevät ikävästi myös Taikaa, sillä persvilloissa ja jalkovälissä olevat oksat haittaavat kävelyä ja liikkumista. Usein metsässä Taika kellahtaa itse kiskomaan männynoksia karvoistaan, samoin itse joudun useampaan otteeseen nyppimään tikkuja pois kesken lenkin. Ronskisti leikkasin jo sisäreidet täysin karvattomiksi, mutta se ei poistanut ongelmaa kokonaan. Persvilloja olen myös ohentanut ja saksinut. Etutassuissa ja kintereissä ei myöskään ole erityisen pitkää karvaa. Silti turkki kerää järjettömiä määriä tavaraa metsästä mukaan.

Pientä pohdintaa on ollut ilmassa, josko Taika saisi kokeilla tämän kesän ilman turkkia. Turkin ajelu saattaisi helpottaa myös kuumuuteen, sillä peitinkarva Taikalla on osittain mustaa, kun taas pohjavilla vaaleaa. Toisaalta turkki taas suojaa säteilyltä. Jos ongelmana olisi vain kuumuus, mieluummin ohentaisin ja furminoisin koiran lävitse. Toisaalta en kuitenkaan haluaisi sanoa hyvästi Taikan turkille. Sheltti ei kuitenkaan ole ajeltava rotu. Pientä pelkoa on siitä, millaisena turkki kasvaa takaisin. Pehmeneekö se edelleen vai pysyykö laatu samanlaisena? Päätökset mahdollisesta ajelusta olisi hyvä tehdä piakoin, että turkki ehtisi mahdollisesti kasvaa takaisin talvea varten.