Pages

Subscribe:

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Nokka kohti tulevaa

Kohta vaihtuu taas vuosi. Tänä vuonna olemme saaneet yllättävän paljon aikaiseksi omalla mittapuullani. Uusia kisakenttiä on korkattu ja vanhoilla menestytty. Koirakavereita (vihamiehiä) ollaan käyty moikkaamassa ja uusia tuttavuuksia tavattu. Taika on myös luonteeltaan muuttunut hurjasti, kun mietin tilannetta vuosi sitten. Onneksi tämä muutos on tapahtunut positiiviseen suuntaan. Agility sujuu huomattavasti paremmin, koiria ei arastella enää yhtä pahasti (hei, se jopa leikkii alkeellisesti!) ja leluilla saatetaan leikkiä harkiten.

Viimevuoden tavoitelista näytti kutakuinkin tältä:
- mätsäreistä BIS-sijoitus
- kyynärkuvat
- rallytokon treenaus
- JH-koiraksi treenaus
- starttaaminen virallisissa agikisoissa ja möllien kiertäminen
- sosiaalistaminen koirien suhteen

Jotain tavoitteita olen saattanut unohtaa listasta, sillä en löytänyt alkuperäistä luetteloa enää mistään. JH-juttujen saralla Taika otti ehkä hieman jopa takapakkia jostain syystä. Muut tavoitteet onnistuivat enemmän tai vähemmän hyvin.

Vuoden 2013 tavoitteet:
- mätsäreissä kiertely
- agissa nousu kakkosiin
- rallytokossa virallisiin
- JH-koiraksti treenaus
- tokon ALO-liikkeiden treenaus?
- koirakavereiden kanssa lenkkeily
- koira takaisin ihannepainoon

Näillä lähdetään. Tällä hetkellä tavoitteet tuntuvat ihan saavutettavilta, ALO-liikkeet ehkä kaukaisimmilta. Katsotaan, jospa saataisiin ryhmätreenipaikka seurasta.

perjantai 21. joulukuuta 2012

tiistai 18. joulukuuta 2012

Kiirettä pitää

Päivät kuluvat ohitse ihan huomaamatta. Vastahan oli syksy, nyt joulu häämöttää jo aivan edessä. Illat ovat kuluneet pitkälti kouluhommien parissa sekä messarikuvia muokatessa. Onneksi Helsinki Winnerin kuvat on saatu jo julkaistua nettiin, mutta vielä odottaisi noin pari tuhatta kuvaa. Siinä riittää taas hetkeksi tekemistä, kun kaikki on käytävä läpi, huonoimmat karsittava, parhaat muokattava ja lätkäistävä vesileima. Ja motivaatio toki 10+.

Viime viikolla Josefina tuli käymään poikien kanssa joulukorttikuvauksissa. Tämä on ollut perinteenä jo muutaman vuoden. Aikaisemmin olemme koonneet kuvasarjoja, niin onnistuneista kuin epäonnistuneista otoksista. Tänä vuonna päätimme kuitenkin ottaa prosessin videollle.


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Paranemaan päin

...ainakin melkein! Arki on jatkunut lähes normaalisti viime viikosta. Tassu punottaa edelleen hieman, mutta kauluri on laitettu kaappiin ja lenkkejä menty normaalisti. Ontumisesta ei ole kuulunut mitään ja koira painelee lumihangessa kuten viime talvena. Aamulla vessasta kuitenkin löytyi pienet yllärit, ilmeisesti antibiootit tai jauheliha pistäneet mahan kuralle. Nyt tilanne näyttää kuitenkin jo hyvältä.

Taika laihdutuskuuri menee vähän niin ja näin. Lekurikäynnillä vaaka näytti ensin 8,1kg, sitten 8,2kg. Nyt tassuongelmien ja pakkasten takia ulkoilu on jäänyt hieman vähemmälle, joten paino on taas hieman nousussa. Päätin kuitenkin, että talven aikana pistetään läskit lätisemään! Ei auta muu kuin lähteä rämpimään lumiseen metsään ja kirota, kun kengät täyttyvät jääkylmästä lumesta. Hyviä talvikenkiä tuntuu olevan hirveän hankala löytää, hyvissä kävelykengissä tahtoo olla liian lyhkänen varsi. Nahkasaappaatkaan eivät ole ihan paras vaihtoehto metsäilyyn.


Kamera pääsi myös pitkästä aikaa ulkoilemaan. Tarkoitus oli ottaa jotain kivoja talvisia kuvia, jotta voisin mahdollisesti päivittää blogin ulkoasun uuteen uskoon. Tämä nykyinen alkaa jo hieman tympimään, tahtoisin jotain pirteämpää. Kuitenkin, inspiraation puutteessa kuvista ei tullut mitään kummallista, samaa perushöttöä mitä ennenkin. Lisäksi Taika näyttää viemärirotalta, eikä sellaisia kuvia sovi käyttää ulkoasussa.


Pakko myöntää, ettei minulla ole mitään hajua, milloin koira olisi viimeksi pesty. Ainakin kerran se on pesty muuton jälkeen (eli vapun jälkeen), sillä muistan pesseeni sen tässä kämpässä. Tulevan itsenäisyyspäivän vuoksi pääsimme koulusta kotiin jo yhdentoista jälkeen. Aikaa siis oli ihanan paljon, joten ei muuta kuin piski suihkun alle!


Pesu + harjaus + föönaus + trimmaus (tassut saksimatta) kesti vajaa kaksi tuntia. Aikaa kuluu, kun ensiksi tappelet turkin kastelemisen kanssa. Kasteltuasi koiran lävitse ja hieroessasi vettä turkkiin, toinen puoli koirasta on jo kerennyt kuivahtaa vettähylkivän turkin takia. Tämän vuoksi pesu on pakko tehdä osittain, vaikka mieluummin pesisin Taikan yhdellä kerralla kevyesti. Varsinkin reisiin ja lavan alueelle jäi todella herkästi melkein lähes kuivia kohtia. Kun koira saatiin muutettua takaisin valkeaksi, alkoi rasittavin osuus, kuivaus. Kun turkki on kerran saatu läpikotaisin kasteltua, se ei enää niin helposti kuivukkaan. Föönillä koko koiran läpikäymiseen menee aikaa. Harjaus ja trimmaus on onneksi niin peruskauraa, että ne menevät melkein vaivatta. Trimmaamisen jätin vielä kesken, Taika näytti olevan tauon tarpeessa.