Kuvapohdintoja

Perjantain kuvasato. Näistä kuvista päästiinkin hyvin illan puheenaiheeseen, millainen on onnistunut valokuva? Millainen kuva jää katsojan mieleen? 

Itse olen hyvin kriittinen omia kuviani kohtaan. Ylläolevissakin kuvissa on joukossa kuvia, jotka teki mieli jättää julkaisematta. Miksi? Yksinkertaisesti ne eivät mm. värimaailmaltaan miellytä omaa silmääni, mutta en osaa tehdä kuvista kuitenkaan miellyttäviä. Varsinkin oikealla alakulmassa oleva Medyan kantokuva on sellainen, josta en juurikaan pidä. Julkaisuun se päätyi kuitenkin sen vuoksi, että tykkään kuvan ideasta - toteutus jäi puolitiehen. Kamerassa säädöt pyllyllään (sekä näytön kirkkaus että kuvausasetukset) ja photoshopilla leikkiminen tuotti taas päänvaivaa. Mahdollisuuksia CS6 antaa vaikka kuinka, mutta en pääse haluamaani lopputulokseen. Myös Taikan ja Medyan yhteiskuva päätyi nettiin vain sen takia, että se on ainoa laatuaan. Se ei myöskään ollut helppo toteuttaa, sillä Taika näyttää suurimman osan ajasta hakatulta katukoiralta, joka istuu korvat luimussa lysyssä. Se ei myöskään enää reagoi juurikaan ihmeellisiin ääntelyihin, nameihin tai leluihin, joilla koiraa voisi saada valppaammaksi. 

Onnistunut valokuva on mielestäni sellainen, jossa on sekä tunnelma että tekniikka kunnossa. Vain täydellisesti tarkentunut ja värisävyiltään onnistunut kuva yleensä on vain yksi muiden joukossa, se ei juurikaan yhden katselukerran jälkeen enää hetkauta. Pelkkä tunnelmakaan ei kuitenkaan itselleni riitä, sillä omaa silmääni miellyttävät kuvat, joiden laatu on myös kunnossa. Esimerkiksi kohina ei kuitenkaan tee yksinään kuvasta huonoa, vaan itse kiinnitän enemmän huomiota värisävyihin ja valoihin/varjoihin. 

Illalla otinkin esiin kuvakansioni. Halusin löytää kuvan, mihin olisin tyytyväinen. En juurikaan kuvaa muita kuin koiria, joten etsinnässä oli onnistunut kuva Taikasta. Vuosien varrella kuvia näyttää kertyneen noin kuusisataa. Tuossa joukossa luulisi olevan siis kuvia, joista oikeasti pitäisin. Tehtävä osoittautuikin yllättävän hankalaksi.

Voisin listata ensiksi kuvia, jotka ovat mielestäni teknisesti riittävän onnistuneita, mutta eivät tee sen suurempaa vaikutusta katsojaan. 

Nämä kuvat ovat omaan silmääni mukavaa katsottavaa, ja niitä on ollut myös ilo laittaa muiden nähtäväksi. Mutta siihen se taitaakin jäädä. Samanlaisia koirakuvia on netti pullollaan, joten mikä tekisi näistä sen erikoisempia. Osan ylläolevista kuvista olin itsekin jo unohtanut ja nyt ne pomppasivat silmille taas uudestaan. Hieman ehkä haikea fiilis katsellessa nuorta ja elämäniloisen näköistä Taikaa, kun nykyään suurin osa kuvista näyttää tältä. Sekä kuvan kohde että itse valokuva eivät ole kaunista katsottavaa.

Noh, jos seuraavaksi sitten kuvat, joista pidän idealtaan, mutta tekninen puoli mielestäni saisi olla parempi.

Kaikki paitsi kynttiläkuva ovat yli 1,5 vuotta vanhoja. Varsinkin vasemman alakulman kuvasta huomaa, että muokkausohjelmalla on yritetty leikkiä - hieman ehkä kehnoin tuloksin. Kahdesta muusta pystykuvasta tykkäisin kovasti, jos niiden värejä ja valoja saisi korjattua. Alkuperäisiä versioita ei kuitenkaan enää ole, vain ja ainoastaan nämä. Haluaisin yrittää toteuttaa nämä kuvat uudestaan nyt paremmilla kuvaus- ja muokkaustaidoilla, mutta se ei ole täysin ongelmatonta. 

Seuraava ryhmä, kuvat josta pidän koska... koska... en tiedä. Niissä ei ole oikeastaan mitään tähdellistä, mutta ovat kuitenkin omasta mielestäni mukavaa katsottavaa. 

Parhaimmistoon en kuitenkaan näitäkään kuvia pysty oikein lukemaan. Auringonlaskukuvat ovat melko peruskauraa, mutta kuitenkin ihan katsottavia. Keskirivistön kuvat ovat taas Suomussalmelta, eli eivät ihan tästä kotinurkilta.

Mitä tästä jää sitten jäljelle, mitkä ovat ne otokset, joista oikeasti pidän? Melko pitkään pohdin ja selailin, mutta päädyin näihin kuviin:

En todellakaan tiedä, miksi päädyin tähän kolmikkoon. Ensimmäinen kuva sekä pikkujoulukuva ovat otettu kuvakisoihin. Niiden eteen on siis käytetty myös hieman aikaa ja vaivaa. Varsinkaan ensimmäinen ei ollut helppo toteuttaa. Sisällä kuvatessa suljinaika liikkui siinä 1/80 pintaan, joten Taikalla ei hirveästi ollut varaa heilua ja liikkua. Ketju ei myöskään ole yhtenäinen, vaan se on löysästi kuonon ympärillä. Ei myöskään ollut ongelmatonta saada Taika pitämään suutansa raollaan. Kuva saatiin kuitenkin onnistuneesti otettua, minkäs muunkaan kuin ruuan avulla.

Toinen kuva on taas jäänyt vain mieleen. Pesupäivä kasvattajan luona ja turkin kuivatus ulkona auringonpaisteessa. Taika näytti niin onnettomalta, joten olihan se ikuistettava kuvaan. Tämä kuva ei ole laadultaan eikä idealtaan kummoinen, mutta jostain syystä se on mieliin painunut.

Viimeinen kuva on taas otos muutaman vuoden takaa. Kuvakisan aiheena oli pikkujoulut. Tämä humoristinen kuva hymyilyttää itseäni edelleen, joten ehkä sen vuoksi se päätyi tähän joukkoon. Ei sekään kovin kummoinen kuva ole, mutta idea ja toteutus kuitenkin riittävän hyvät.

---------------------------------------------

Jaksoikohan kukaan lukea tänne asti? :D Jos jaksoi, niin onnittelut. Aihe tuotti kuitenkin itselleni sen verran päänvaivaa, että päätin avata tätä myös itselleni kirjoittamalla. Kaipaisin kuitenkin myös lukijoilta mielipiteitä asiaan!

Mikä on sinun mielestäsi onnistunut kuva ja millaiset kuvat jäävät mieleesi? Kommentoi ja linkitä myös omasta mielestäsi onnistunein otoksesi (kelpaa myös muutkin kuin eläinkuvat) ja kerro, miksi juuri se kuva on itsellesi erityinen.

Kokoan myöhemmin lähetetyt kuvat ja kertomukset yhdeksi postaukseksi. Kerro myös mahdollisesti blogisi osoite, niin linkitän kuvien sen kuvien oheen. Mainitse myös, jos haluat kuviin oman nimesi tai nimimerkkisi.

Tilannepäivitystä ja turkkipohdintaa

Kummasti taas aikaa vierähtänyt viime postauksesta. Takana olevat koulutyöt ja edessä häämöttävä koeviikko syövät ikävästi aikaa. 

Arkisin myös käytän edelleen Medyan ja Taikan omilla lenkeillään, vaikka olisi paljon mukavampi käyttää molemmat samaan aikaan. Tai no, mukavaa ja mukavaa. Molempia en viitsi päästää irti ihmisten ilmoilla. Jos Medya on vapaana ja Taika kiinni -> Taikalla palaa hermo ympärillä provoavaan pentuun, mutta Medya saa totutella olemaan vapaana. Jos Taika on vapaana ja Medya kiinni -> Taika saa enemmän liikuntaa ja rauhaa, mutta silloin omat hermoni ovat melko tiukilla hihnassa sinkoilevaan kakaraan. Nyt viikonloppuna olen suosiolla painellut metsään ja laskenut molemmat koirat irti. Metsässä kuluu nopeasti kaksikin tuntia aikaa, kun molemmat koirat riehuvat keskenään. (!) Ehkä pikkuhiljaa Taika alkaa ymmärtää tuota pentua ja sulattamaan sen, että se ei ollutkaan vain vieraileva tähtönen. Yhteiset leikit sujuvat jo huomattavasti paremmin, eikä Taikaa tarvitse olla jatkuvasti komentamassa.

Myös taas vaihteeksi kuvausmasennus iski päälle, kun useamman kuvausreissun saldona oli vain kasa järkyttävän näköisiä räpsyjä. Osa heilahtaneita, osassa tarkennus missä lie, oli puhkipalaneita tai varjoja väärässä kohden... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Huonoja kuvia (tai välttämättä edes keskinkertaisia) ei tee mieli edes lähteä elvyttämään, vaan ne päätyvät suoraan roskakoriin. Asiaa ei myöskään auta se, että inspiraatio taitaa olla edelleen sairaslomalla - ei näy eikä kuulu. "Väkisin" olen kuitenkin raahannut kameran mukaan metsäreissuille, sillä Medyan pentuajan haluan ikuistaa kuviin.

Taikan kuvaaminen on tällä hetkellä yksinkertaisesti todella tylsää. Varsinkin aurinkoisella säällä näin ilmojen lämmetessä sen perusilme on järkyttävä. Silmät ristissä, korvat luimussa ja koira poseeraa kuin mätä perunasäkki. Medyan kanssa ongelmana on taas ollut se, että se ei pysy paikoilaan tai riehuu liian lähellä. Paikallaolotreenit ovat käynnissä, jopa ihan hyvällä menestyksellä! Jopa mahdottomasta tuli mahdollista, nimittäin sain otettua Medyasta viihdoin uuden rakennekuvan. Haastetta asiaan tuo se, että joudun tappelemaan asian kanssa yksin. En omista apujoukkoja, joista yksi voisi olla valmiudessa kameran kanssa, yksi asettelemassa koiraa ja yksi kiinnittämässä pennun katseen nätisti suoraan eteen. Varsinkin ulkona olisi vaikka mitä ihanaa tutkittavaa, joten eihän siinä mitenkään ehdi 10 sekuntia olemaan paikallaan! Salaisten supervoimieni avulla (taitavat toiselta nimeltään olla koiran kuivaruoka) sain pennusta tyydyttävän kasvukuvan!

Vielä tuskaiset ~1,5kk odottelua, sitten lähtee käyntiin Medyan mätsäriura! Näyttelytreenaus on kyllä jäänyt melko vähäiseksi penskan kasvaessa, ravia olemme kokeilleen tasan yhden ainoan kerran ja seisoskelua muutamaan otteeseen viikossa. Myös muitakin asioita olemme treenanneet hävettävän vähän. Osaa se kuitenkin istua ja mennä maahan (jos yhteydet aivoissa pelittävät). Targettia olen myös naksutellut muutaman kerran, aika mukavasti Medya osaa läiskästä molemmat koipensa kannen päälle. Lenkin jälkeen molemmat koirat istuvat odottamaan, että itse saan ulkovaatteet ja kengät pois, ennen kuin pääsevät pannoistaan eroon. Tokojuttuja on tullut "vahingossa" opeteltua, lenkillä muita koiria ohittaessa pennulla on uskomattoman hieno kontakti (paljon parempi kuin Taikalla) joka pysyy useita metrejä. Perusasento lähti myös tänään aamulla opetukseen, eli eiköhän tuosta jonkinnäköinen tokokoira joskus leivota!

Taikaa ei kuitenkaan ihan täysin ole unohdettu. Tällä hetkellä pohdin kovasti, mitä teen sen turkin suhteen. Taikallahan on aina ollut pehmeä turkinlaatu. Steriloinnin jälkeen se vähäinenkin karkeus häipyi. Kilpparin vajaatoiminta veti myös Taikan karvan osittain täysin kuolleeksi, joka ei ainakaan paranna tilannetta. Pehmeä turkki aiheuttaa ongelmia siinä mielessä, että se takkuuntuu erittäin herkästi ja kerää metsästä aivan järkyttävästi roskia mukanaan.  Ongelma ei ole pelkästään siinä, että roskat kulkeutuisivat kotiin. Risut ja havunneulaset häiritsevät ikävästi myös Taikaa, sillä persvilloissa ja jalkovälissä olevat oksat haittaavat kävelyä ja liikkumista. Usein metsässä Taika kellahtaa itse kiskomaan männynoksia karvoistaan, samoin itse joudun useampaan otteeseen nyppimään tikkuja pois kesken lenkin. Ronskisti leikkasin jo sisäreidet täysin karvattomiksi, mutta se ei poistanut ongelmaa kokonaan. Persvilloja olen myös ohentanut ja saksinut. Etutassuissa ja kintereissä ei myöskään ole erityisen pitkää karvaa. Silti turkki kerää järjettömiä määriä tavaraa metsästä mukaan.

Pientä pohdintaa on ollut ilmassa, josko Taika saisi kokeilla tämän kesän ilman turkkia. Turkin ajelu saattaisi helpottaa myös kuumuuteen, sillä peitinkarva Taikalla on osittain mustaa, kun taas pohjavilla vaaleaa. Toisaalta turkki taas suojaa säteilyltä. Jos ongelmana olisi vain kuumuus, mieluummin ohentaisin ja furminoisin koiran lävitse. Toisaalta en kuitenkaan haluaisi sanoa hyvästi Taikan turkille. Sheltti ei kuitenkaan ole ajeltava rotu. Pientä pelkoa on siitä, millaisena turkki kasvaa takaisin. Pehmeneekö se edelleen vai pysyykö laatu samanlaisena? Päätökset mahdollisesta ajelusta olisi hyvä tehdä piakoin, että turkki ehtisi mahdollisesti kasvaa takaisin talvea varten. 

Uimakausi avattu + 100 muuta asiaa

Huhhuh, kun muutamassa päivässä ehtii taas tapahtua. Monta postausta jää tekemättä ajanpuutteen vuoksi, mutta yhdistetään nyt muutamalla sanalla viime päivien tapahtumat! Aloitetaan vaikkapa videolla ja kuvilla:

Medyan menoa tavallisella "kävelyllä", Taikalta taas vähän erikoisempaa käytöstä. Se vetää todella nopeasti kierrokset kattoon katsellessaan Medyan riehumista. Hirveästi en viitsi pitää molempia yhtä aikaa vapaana, sillä Taikan tapa leikkiä penskan kanssa ei ole kaikkein asiallisin. Sillä tahtoo olla taipumus naksia selästä juostessaan mukana, joten jos meno tahtoo mennä liian rajuksi, pääsee Taika takaisin hihnaan. Toiseksi, myös Taikalta katoaa tuossa tilanteessa herkästi korvat.

Tiistaina 7. päivä keräsin kimpsut ja kampsut laukkuun ja suuntasin molempien likkojen kanssa Koneen Kentälle mätsäriin. Medya luonnollisesti turistina ja Taika käväisi kehässä (säälittävin) tuloksin SIN4. Medyalle treeni on taas kultaakin kalliimpaa. Kakaraa ei näyttänyt ympärillä hääräävät koirat hirveästi häiritsevän, muutaman kerran se pöhisi esim. muiden koirien hakunnalle. Medya sai treenata myös hoitotäti-Josefinan kanssa istumista ja maahanmenoa sillä välin, kun itse keskityin Taikaan. Ei näyttänyt Medyaa hirveästi kiinnostavankaan, kun itse häivyin kehään. Siellä se taisi tyytyväisenä nauttia Josefinan huomiosta. Pienten aikuisten päätyttyä napsasimme myös ~10 vko rakennekuvan.

Keskiviikkona ohjelmassa oli taas vähän uutta. Aamulenkillä nulikka päätti aloittaa kesän uimakauden. Hienoa kyllä, ettei kakaraa vesi pelota, mutta a) ei kiitos ojassa b) ei kiitos mutaisessa ojassa c) ei kiitos aamuisin, jolloin on muutenkin tiukka aikataulu. Eikun pesulle vain!

Päivällä nokka kohti bussipysäkkiä, hyppy bussiin numero 79 ja matka Siilitielle. Medya ottaa älyttömän rennosti bussissa, vaikka majaileekin sylin sijasta bussin lattialla. Ilman hösöämistä kakara pistelee istumaan tai maaten (mätsäristäkin kotiin tullessa taisi sen verran ladata akkuja, että jaksoi taas kotona riehua...). Bussista se myös melko vaivattomasti osaa itse kävellä ulos. 

Siilitieltä astelimme sisään metroon ja hyppäsimme ulos Itäkeskuksen kohdalla. Joko tuolla pennulla on hyvät hermot tai se ottaa Taikasta mallia, sillä se ei jaksanut paljoa välittää kanssamatkustajista ja ihmisvilinästä. Itäkeskuksessa kävelimme kauppakeskuksen päästä päähän ja kävimme visitoimassa Tiimarissa ja kahdessa eläinkaupassa. Penikkaa selkeästi ihmetytti kauppojen näyteikkunoista näkyvä heijastus, sillä omalle peilikuvalle piti aina välillä ilmoittaa, että kyllä tästä pienestä ääntä lähtee. Reissussa kului yllättävän kauan aikaa, koska auta armias kun satuin pysähtymään hetkeksi selvittelemään hihnoja. Yhden pennunrapsuttajan jälkeen saapuu toinen, sitten kolmas, neljäs jnejne. Montakohan kättä rapsutti taas molempia koiria tuolla reissulla. Ei siinä mitään, mutta ~20min seisoskelun jälkeen olisi mukava jatkaa jo matkaakin.

1,5 viikkoa ja hermot riekaleina

Kuka ottaisi tämän naskalihampaan muutamaksi kuukaudeksi ja palauttaisi sitten, kun se on sisäsiisti ja osaa käyttäytyä? No ei vainkaan, kyllä edelleen jaksan Medyaa katsella, vaikka se onkin rasittanut hermoja oikein urakalla. :D 

Taikaan verrattuna Medya on niiiin erilainen. Medya on saanut kämpän muutamassa päivässä taas järkyttävään kuntoon. Tavaroita on levitelty, paperia silppuroitu, lelu höyhennetty... Patterit tuossa otuksessa kestävät törkeän pitkään ja latautuvat ehkä hieman turhankin äkkiä. Saa aina huokaista helpotuksesta, kun termiitti muutaman tunnin jälkeen painelee hetkeksi nukkumaan. Sitten taas jatkuu meno ja meininki. Esimerkiksi tänään vietimme aurinkoista lauantaita hieman pidemmällä sijaitsevassa isommassa metsässä. Aikaa tällä reissulla kuluikin 1h 50min, kun kakara paineli metsässä menemään pää viidentenä jalkana. Hieman hirvityttää, törmääkö se puuhun tai onko sillä kohta jalka poikki hyppiessä ja kiitäessä. Anyways, kotiin päästyä, niin mitä se p*rkeleen penikka tekee? Aloittaa kiusaamaan Taikaa, vaihtaa sitten nakertamaan tietokonetuolia ja lopulta sängyn alle mutustamaan verhoja. Mistä tuon penikan virran saa hetkeksi pois päältä?!

Ääntään Medya on myös alkanut käyttämään vähän turhankin aktiivisesti. Aina yksin jäädessään alkaa armoton kitinä. Kakaraa sapettaa myös kovasti, kun Taika ei suostukaan leikkimään sisällä. Siitähän riemu ratkeaakin ja penikka aloittaa provoamisen ja haukkumisen. Naapurit varmaan ovat tyytyväisiä. Lenkillä Medya on myös lähiaikoina alkanut pöhisemään muille ihmisille, pyörille, rattaille ja koirille. Ulkona haukkuminen on kuitenkin huomattavasti helpompi estää, jos itse vain olen ajoissa liikkeellä. Edelleen nulikka on perso ruualle, joten sen avulla tilanteen saa helposti taas hallintaan.

Tänään Medya tutustui myös ensimmäisen kerran naksuttimeen ja sheippaukseen. Medya on aika passiivinen uusia juttuja harjoiteltaessa, eikä itse hirveästi tarjoa mitään. Esimerkiksi namilla imuttaminen on hankalampaa, kun pentu istua töllöttää, mitä tässä kuuluisi tehdä. Naksuttelun aloitin targetin kanssa, tarkoituksena opettaa Medya koskemaan pakasterasian kantta molemmilla etutassuillaan. Alku oli hidasta ja kankeaa, mutta hetken päästä sininen alkoi jo hoksaamaan, mistä sitä ruokaa irtoaa. Yhden treenikerran tuloksena kakara saatiin läiskimään tassullaan kantta! Tästä se lähtee.

Thanks god Medya ei ole ensimmäinen koirani. Penikka on sen verran aktiivinen, rohkea ja itsenäinen, että esimerkiksi luoksetulo on luultavasti melkoisen paljon vaikeampi saada vahvaksi verrattuna Taikaan. Taika oikeastaan pentuna automaattisesti pysytteli lähettyvillä, kun taas Medya irtoaa huomattavasti kauemmaksi tutkimaan paikkoja. Kakara vaikuttaa kyllä lupaavalta harrastuskoiralta - sellaiselta mitä haluaisinkin!