Pages

Subscribe:

perjantai 11. tammikuuta 2013

Lisää masentavia numeroita

Kerroin aikaisemmin Taikan ontumisesta. Vaikka se ei tuon episodin jälkeen olekaan kipuillut, varasin sille ajan Malmin Apexista ortopedille. Halusin saada varmuuden, löytyykö kintereistä mitään ja jos löytyy, pitäisikö niille tehdä jotain. Noh, jotainhan sieltä löytyi, muttei kintereistä.

Asteltiin Piia Marttisen tutkittavaksi. Ensin kerroin vähän taustoja. Kolmesti ontunut hetkellisesti, noin puolen vuoden välein, ontumiskohtausten jälkeen elämä jatkunut normaalisti ja viimeisimmällä kerralla aristi kinnertä. Koira pöydälle kopeloitavaksi. Lekuri kävi lävitse kyynärät, kintereet ja polvet.

"Taikan tarkastus talven aikana muutaman kerran ilmenneen takajalan hetkellisen ontuman/aristuksen vuoksi.

Tutkimushetkellä koira liikkui normaalisti. Lievä reaktio oikean etujalan kyynärnivelen ääriojennuksessa, muuten etujalkojen nivelet olivat nyt oireettomat. Kintereet olivat kuivat ja reagoimattomat, ei turvotusta jännealuleella. Molempien polvien polvilumpiot luksoituivat polvien sisäsivuille ja hakautuivat hetkellisesti (ns. mediaalinen patellaluksaatio, aste 2). Muuten takajalkojen nivelten taivutuksissa ei ilmennyt selviä aristuksia.

Mahdollisesti polvilumpion luksaatio on alkanut aiheuttaa oireita satunnaisesti; tyypillisesti polvilumpion luksaatiosta aiheutuva oire on hetkellinen takajalan hyppyyttäminen kesken liikkeen. Koska oireita on ollut hyvin harvakseltaan, jäädään tässä vaiheessa seuraamaan tilannetta. Mikäli luksoivat polvilumpiot alkavat ajan myötä vaivata koiraa enemmän, voi leikkaushoito olla aiheellinen."

Mitä. Ihmettä. Polvet? En olisi osannut odottaa niissä olevan mitään, kesällä -11 Taikan polvet tutkittiin nolliksi. Lekuri kuitenkin selitti, että 1-2 vuoden jälkeenkin polvet voivat löystyä. Ihmetyttää silti. Polvien luksaatio ei kuitenkaan selitä sitä, miksi se viimeksi aristi kinnertä. Hmm, mielenkiintoista.

Täähän tarkottaa pitkälti sitä, että taitaa meiän aksailu-ura hiipua tähän. Pitää katsoa ja seurata, miten noi polvet vaikuttaa Taikan elämään. Käyn kuitenkin vielä toiselta lääkäriltä hakemassa mielipiteen, Marttiselta ei oikein saanut selvää kuvaa, mitä meidän kannattaisi jatkossa tehdä (ei esim. ottanut oikein kantaa tuohon agilityyn). Taika kuitenkaan ei ole noita kolmea tapausta lukuunottamatta oireillut ja elelee ihan normaalia elämää.


4 kommenttia :

  1. Voi ei :o ! Toivottavasti ei tuu haittaan Taikan elämää hirveesti (: !

    VastaaPoista
  2. Minunkin Taikallani oli toisessa takajalassa polvilumpion luksaatio, joka leikattiin, ja nyt pystyy tekemään kaikkea mitä muutkin koirat. Agilityä yms. pystytään siis harrastamaan normaalisti luultavasti vielä pitkän aikaa :) Tai siis kyllä me ennen leikkaustakin treenattiin ihan samalla tavalla, koska Taikasta ei ainakaan huomannut, että sen jalka olisi ollut kipeä. Ainoa merkki oli pieni vauhdin hidastuminen, mutta koira ei koskaan kieltäytynyt hyppäämästä tai mitään sellaista. Polviongelma kävi ilmi vasta fyssarilla, joka huomasi, että toinen polvi oli pois paikoiltaan sillä hetkellä...
    Mutta siis jos leikkaus on sinun Taikallesi joskus ajankohtainen, niin ei se ole mikään maailmanloppu, vaan ainakin meillä onnistui ihan nappiin ja koira sai hirmusti lisää vauhtia! Ei kannata menettää toivoaan vielä sen agilityn suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Agilityn lopetukseen on myös muita rakenteellisia juttuja, nuo polvet on niin kyseenalaiset. Tai ortopedihän väänsi ne kakkosiksi ja sanoi, ettei kintereissä ole mitään vikaa (näitä lähdettiin näyttämään, sillä aristi vasenta). Fyssari ei taas saanut polvia luksoitumaan normaaleilla liikeradoilla ja sanoi, että kinner kyllä rahisee. Eläinlääkäri totesi saman. Eli aika varauksella suhdautun tällä hetkellä tuon ortopedin lausuntoon, koska tilanne on sen verran ristiriitainen (1vs2). Tarkoitus olisi tutkituttaa jollain osaavalla lääkärillä noi polvet vielä uudestaan virallisesti, jos löydän jonkun halvan joukkarin.

      Poista
  3. Ookkei, toivottavasti saat tosiaan varmistuksen asiaan myöhemmin joltain toiselta lääkäriltä. Noi polvi- ja kinnerongelmat on kyllä shelteille tosi tyypillisiä, ikävää kyllä :(

    VastaaPoista