Pikkukoira uimakoulussa

Taika ei ole ikinä erityisemmin tykännyt uimisesta. Luonnonvesissä se on viimeksi uinut 1,5 vuotta sitten jonkin hetkellisen aivopierun takia. Normaalistihan se jopa kiertää vesilätäköt, mutta tuolloin se kiihtyi liikaa uimaan menneistä ihmisistä ja pinkoi itsekin pienelle uintireissulle. Nopeasti se sieltä palasikin. Uiminen liikuntamuotona olisi kuitenkin todella hyvä, joten suuntasimme Taikan kanssa Helsingin koirauimalaan uimaopetukseen.

Koiran huuhtelun jälkeen pääsimme tutustumaan altaalle. Kiersimme ensin hieman katsomassa tilaa ja valitsimme sopivat pelastusliivit päälle. Hieman taisi Taikaa ihmetyttää, sillä vauhti altaan ympärillä oli aika reipas, muttei kuitenkaan pelokas. Lihapullien voimalla se saatiin lähtörampille seisoskelemaan ja istumaan. Montaa kertaa sitä ei tarvinnut ruokkia, sillä se aina pienen ihmettelykierroksen jälkeen palasi itse lähtöpaikalle. Itse se ei kuitenkaan ollut halukas menemään veteen, mutta onneksi se suostui yllättävän reippaasti lähtemään uittajan mukaan.

Taikan uintityyli ei uittajan mukaan ollut yhtään hullumpi! Koira polskutti altaassa melko rauhalliseen tahtiin, vaikka välillä se ajautui altaan reunalle tuumien ylösnousumahdollisuuksia. Altaassa uitiin aina yksi kierros, sen jälkeen Taika pääsi itse poistumaan rampilta kuivalle maalle. Hieman sitä taisi ihmetyttää painava, märkä turkki. Hetken Taika sai mietiskellä rauhassa kokemustaan, kunnes se lähti taas uudelle uintikierrokselle.

Uinnin loputtua kiertelimme vielä hetken altaan ympärillä. Taika oli jopa hieman kiihtyneessä tilassa, päästi muutamia haukahduksia ja katseli paikkoja häntä koholla. Olisin olettanut, että Taikan olisi saanut raahata altaan läheisyyteen kaksin käsin kauimmaisesta peränurkasta. Se oli kuitenkin yllättävän reipas pien, eikä uintireissu tainnutkaan olla Taikan pahin painajainen. Kokonaisuudessaan uintireissu oli onnistunut, joten eiköhän meitä tulla vielä kyseisessä paikassa näkemään!