Pages

Subscribe:

perjantai 19. syyskuuta 2014

17.9 HSKH agilitymöllit



Pitkän mietinnän jälkeen päätin uskaltautua pitkästä aikaa agilitymölleihin. Tällä kertaa kyseessä ei olisi enää edes supermölliluokka. Kaksi viimeisimpää agiepisreissua jättivät pienet pelot takaraivooni, sillä homma ei kulkenut ihan niinkuin piti. Koira oli silloin niin intoa täynnä, että sehän lähti lapasesta heti toisen esteen jälkeen. Pikkusen siis epäilytti, uskaltaisiko sitä nytkään lähteä kokeilemaan onnea kisatunnelmissa, mutta tuli sitä kuitenkin lähdettyä, kun matkakaan ei ollut pitkä. Vaihtoehtoisesti olisin voinut mennä ohjattuihin tokotreeneihin, mutta tokoinnostus on taas melko nollassa. Tuntuu, että junnaamme paikoillamme eikä mitään uutta tapahdu. En vain osaa tällä hetkellä nostaa rimaa ja haastaa itseäni ja Medyaa, joten kehitystä ei näykkään. Agility sen sijaan tuntuu tällä hetkellä rullaavan oikein mukavasti, joten se voitti tällä erää.

Tuuli lähti taas mukaan seurakseni ja kuvausmieheksi. Ilmoittautuminen kisoihin alkoi klo. 17.30 ja kisapaikalla olimme hieman viiden jälkeen. Pohdin juuri noita edellisiä agimöllejä ja totesin, että ennen niitä ei luultavasti ole tullut tehtyä niin hyvää lämppälenkkiä mitä treeneihin mennessä -> koira enemmän kierroksilla? Tällä kertaa paikalle siis ajoissa, jotta kerkesimme käydä kävelemässä ympäriinsä ja totutella hieman kisatilanteeseen ja sen aika jännittyneeseen ilmapiiriin. Lämppälenkillä törmäsimme myös jonkinsortin käärmeeseen, joka ei kuitenkaan onneksi tainnut olla kyy. Ojangossa niitä kuulemma vilisee aivan urakalla, joten sainhan itsekin ensimmäistä kertaa todeta sen omin silmin. Siinä se pirulainen möllötti keskellä kävelytietä häijysti. Hyi!

Medya oli yllättävän rauhallinen kisapaikalla. Se ei pahemmin kitissyt agikentälle päin, eikä sählännyt tai haukkunut tai riehunut. Kävin myös ilmottautumisen jälkeen kokeilemassa tyhjällä kentällä kontakteja, juoksisiko se taas surutta kontaktipintojen yli pysähtymättä vai olisiko sillä korvat matkassa. A:ta se ei jostain syystä ensimmäisellä kerralla hahmottanut, vaan juoksi koko esteen ohitse. Toisella kertaa A kuitenkin löytyi sekä pysäytykset toimivat oikein hyvin. Sama oli puomilla, hyvällä vauhdilla Medya kirmasi puomilla ja pysähtyi itsevarmasti. Oma mieleni oli tuon johdosta melko helpottunut, ainakaan vielä ei pakka hajonnut käsiin.


Ennen ensimmäistä starttia jännitys nousikin. Rataantutustuessa rata vaikutti aika mukavalta, mutta huomasin jo tutustuessa muutaman ongelmakohdan, jossa homma voisi mennä mönkään. Kolmosputkelta nelosputkelle oli haastavampi kulma mitä ylläolevaan ratapiirrustukseen tuli tehtyä, joten putkeenlähetystä ei saanut hutiloida. Samalla kuitenkin totesin, että Medya on pakko saada lähetettyä melko kaukaa, sillä muuten tulee aivan järkyttävä kiire 6. hypylle. Oli pakko luottaa, että koira irtoaa putkeen. Samaten hypyn 9. jälkeen ajattelin tehdä valssin, mutta huomasin jatkuvasti rataa läpijuostessani tekeväni valssin aivan liian aikaisin, oma linjani oli suurinpiirtein niillä kohdilla, millä koiran olisi pitänyt olla. Jos hätiköisin valssin kanssa, en pystyisi mitenkään suoristamaan omaa linjaani seuraaville hypyille. Vaikka rataantutustuessa yritin valuttaa valssin pidemmälle, niin aina onnistuin tekemään sen liian aikaisin. Piruvie.


Noh, sinne se ensimmäinen startti kaatuikin, minne pelkäsin. Olin ehkä liian myöhässä 5. ja 6. hypyn kohdalla ja sitten lähti koira menemään. En olettanut yhtään, että Medya hakisi hyppy-ympyrän esteitä itsenäisesti, joten olin varautunut siihen, että kävisin saattamassa sitä melko lähellä jokaista estettä. Koira yllätti täysin ja kaikki kulki sen osalta todella nätisti, kunnes olisi ollut aika valssille. Myöhässä ja luultavasti liian kaukana esteestä (ei hirveästi olla treenattu noin pitkällä etäisyydellä), joten lopputuloksena kaksi kieltoa. Oma kämmi oli ja homma pysyi ihan mukavasti käsissä!



Toisella startilla yritin olla aikaisemmin liikkeellä putkien jälkeen, mutta taas Medya pinkoi ja irtosi hypyille paremmin kuin odotin. Tsemppasin kuitenkin valssin kanssa, ja kävin noukkimassa koiran matkaani lähempänä estettä. Ongelmia taas kuitenkin edessä, sillä olin seuraavien hyppyjen kanssa taas myöhässä -> Medya pinkoi yhden esteen ohitse. Se ei vielä ole riittävän estehakuinen, että se osaisi ottaa hypyt, vaikka itse jäisinkin jälkeen. Jos tuo kohta oltaisiin saatukkin toimimaan, olisimme voineet saada ihan nätin radan kasaan! Ihmettelen kyllä taas omaa järjenjuoksuani, miksen palkannut Medyaa puomilla, kun virhepisteitä olimme kuitenkin keränneet eikä femmalla olisi mitään mahdollisuuksia palkintosijoille -> samantien voisi ottaa hylyn ja palkata koiran radalla.


Lopuksi pääsimme vielä vähän rallattelemaan putkiralliin kahden startin verran. Medyalle ihan hauska rata, se kuitenkin hakee putkia melko hyvin ja tykkää niissä juosta. Rata vaikutti aika sopivalta loppujenlopuksi, vaikka alkuun mietitytti saanko ohjattua Medyaa sinne minne halusin. Hämyputkensuita radalta kuitenkin löytyi useita. Hyvin kuitenkin meni ensimmäinen startti, vaikka pienen hätäpelastuksen jouduinkin tekemään. Toinen startti taas meni vähän pelleilyksi, silloin Medya alkoi taas tuntumaan normaalilta Medyalta, jolla oli kunnolla intoa ja virtaa. Ensimmäisellä startilla koira tuntui vähän hitaalta, mutta tokalla startilla meno näyttäisi olevan huomattavasti vauhdikkaampaa. Voi olla, että pitkä päivä oli vienyt suurimmat mehut koirasta ja draivin esillesaamiseksi vaadittiin hieman innostusta. Putkirallien tuloksista ei ole tietoa, sillä vain yksi palkittiin yhdestä kokoluokasta. Ensimmäiseltä radalta aika oli jotain 27s luokkaa.







Ja ehkä kuten tarkkaavaisimmat voivat huomata, rimakorkeudet eivät ole minien korkeuksissa. Medya mitattiin virallisesti mediksi joitain viikkoja sitten. Tai mitattiin ja mitattiin, tuomarin mielestä se oli selkeä medi, joten ei saatu edes yrittää, olisiko ollut mahdollisuuksia miniluokkaan. Ei siinä mitään, että medeihin jouduttiin. Tuomarin käytös ei vain ollut hirveän asiallista, vaan osakseni sain aika inhottavaa kommenttia kysyessäni, eikö Medyaa edes kokeilla, olisiko se rajatapaus. Ei hirveän positiiviset fiilikset jääneet tuosta mittausreissusta, mutta nocando, Sagilta löytyy nyt raportit, joissa Medya on ilmoitettu mediksi. Medirimoja ollaan nyt yritetty treenailla, mutta esim. näissä mölleissä tuli todettua, että riittääköhän aika sittenkään kärkisijoille. Ykkösluokassahan sillä ei ole merkitystä, mutta miten sitten ylemmissä...

10 kommenttia :

  1. Nyt on pakko kysyä, että kuka tuomari on noin toiminut? Mittasiko se koiraa ollenkaan? Siis kyllä mitata täytyy, vaikka olisi silmämääräisesti kuinka selvä tapaus tahansa. Ja se mitä olen Medyaa nähnyt, niin olisin kyllä vannonut sen olevan mini.

    VastaaPoista
  2. Joo siis petra cecilkin mitattiin ja se on nii selkee maksi ettei mitää rajaa kun säkää 55cm. Et ehdottomasti vielä pienemmät koirat pitää mitata kun on nii pienestä kiinni se että mihin luokkaan menee.

    VastaaPoista
  3. Tuomarin mielestä Medya oli niin selkeä medi, että riitti, kun laittoi mittakepin 43cm ja katsoi, että se menee sen ali. Itse hämmennyin tästä, joten kysyin, eikö sitä kokeilla mini/medirajalla, kun siitä on joskus saatu agimitalla alle 35cm. Tuomari taisi kyrpiintyä, kun kyseenalaistin hänen mielipiteensä, jolloin käytös muuttui melko ärtyisäksi ja epäasialliseksi tuomarilta. Laitttoi sitten kuitenkin mitan 35cm ja sen pahemmin säkää tunnustelematta totesi, ettei koirasta saa mitenkään alle 35cm. Mittaus oli sen verran nopea, etten itse pahemmin nähnyt paljostako olisi ollut kiinni tai mistä kohtaa tuomari mittasi. En kuitenkaan pysty itse sanomaan minkä kokoinen Medya oikeasti on, sillä en omista kunnollista mittaa. En tiedä olisiko vaikuttanut asiaan, jos olisin vienyt Medyan mittautettavaksi esimerkiksi täysin kaljuna. Tuon turkin alla ei kuitenkaan mikään hirveän iso koira ole. Ei nyt auta kuin treenailla medihyppyjä ja katsoa, jos tuon saisi joskus myöhemmin mittautettua uudestaan kolmella eri tuomarilla. Jos Medyallekin mahdollisesti tulee joskus pentuja, se voi painua sen verran kasaan, että se voi ehkä joskus päästä mineihin.

    VastaaPoista
  4. Tosi kivan näköistä menoa kyllä teillä! Ihmettelinkin että miten te ette mineihin tuolla tulleet. Kuulostaa kyllä tosi törkeältä käytökseltä tuolta tuomarilta :o

    VastaaPoista
  5. Etkö voi laittaa Medyaa mittauskierrokselle? Tuntuu aika kohtuuttomalta, että se on mitattu tuolla tavalla vähän sinnepäin. :o Laikakin, joka on siis 41,5 cm ja ihan päivänselvä medi, mitattiin lauantaina kunnolla ja siihen kyllä liikeni aikaa.

    VastaaPoista
  6. Yritän nyt tässä itse saada ensiksi jotain pätevää mittatulosta aikaiseksi. Suunnitelmissa olisi myös käydä turistina agilitykilpailuissa kysymässä, voisiko tuomari mitata epävirallisesti. Katsotaan sitten mikä lopputulos on, saadaanko siitä enemmän miniä vai mediä.

    VastaaPoista
  7. Kannattaa käydä mittauttamassa Herralalla, kuulemma moni mitauttaa rajatapauksia hänellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Herrala meille onkin mainittu! Jatkossa on vaan ongelma, että me tarvitaan kolme eri tuomaria samoihin kisoihin mittaamaan jos halajaa päästä mineihin. Saisikohan joskus kolme "lepsumpaa" tuomaria yhtiin kisoihin...

      Poista
  8. Tartteeko ne tuomarit muka olla samassa kisassa ? Mun mielestä kilpailukirjaan tulee ekan merkintä ja maininta "kiertoon" jonka jälkeen kaks muuta tuomaria tekee mittauksen. Ainahan voi ostaa uuden kilpailukirjan jos ei mitat miellytä ;)

    VastaaPoista
  9. "Koiran omistaja ja / tai ohjaaja vastaavat siitä, että koiran kokoluokka määritetään uudelleen. Kokoluokan uudelleen määrittäminen tulisi tehdä 6 kuukauden kuluessa agilitytuomarin tekemästä esityksestä. Kokoluokan uudelleen määrittäminen tapahtuu kollegiossa eli kolmen agilitytuomarin läsnä ollessa. Mikäli kolmen agilitytuomarin saaminen paikalle samanaikaisesti aiheuttaa kohtuuttomasti vaivaa tai kustannuksia, SAGI voi perustellusta hakemuksesta tukea kollegion koollekutsumista."

    Silloin ei ilmeisesti tarvitse olla kolmea tuomaria samalla kisapaikalla, jos ensimmäisellä mittauskerralla ei saada selkeää tulosta ja kilpailukirjaan laitetaan juuri tuo maininta "kiertoon". Nykyään Sagille kuitenkin toimitetaan raportit jokaisesta mittauksesta, joten uuden kisakirjan osto ei enää onnistu. Näillä mennään ainakin toistaiseksi.

    VastaaPoista