Nokka kohti tulevaa

Kohta vaihtuu taas vuosi. Tänä vuonna olemme saaneet yllättävän paljon aikaiseksi omalla mittapuullani. Uusia kisakenttiä on korkattu ja vanhoilla menestytty. Koirakavereita (vihamiehiä) ollaan käyty moikkaamassa ja uusia tuttavuuksia tavattu. Taika on myös luonteeltaan muuttunut hurjasti, kun mietin tilannetta vuosi sitten. Onneksi tämä muutos on tapahtunut positiiviseen suuntaan. Agility sujuu huomattavasti paremmin, koiria ei arastella enää yhtä pahasti (hei, se jopa leikkii alkeellisesti!) ja leluilla saatetaan leikkiä harkiten.

Viimevuoden tavoitelista näytti kutakuinkin tältä:

- mätsäreistä BIS-sijoitus

- kyynärkuvat

- rallytokon treenaus

- JH-koiraksi treenaus

- starttaaminen virallisissa agikisoissa ja möllien kiertäminen

- sosiaalistaminen koirien suhteen

Jotain tavoitteita olen saattanut unohtaa listasta, sillä en löytänyt alkuperäistä luetteloa enää mistään. JH-juttujen saralla Taika otti ehkä hieman jopa takapakkia jostain syystä. Muut tavoitteet onnistuivat enemmän tai vähemmän hyvin.

Vuoden 2013 tavoitteet:

- mätsäreissä kiertely

- agissa nousu kakkosiin

- rallytokossa virallisiin

- JH-koiraksti treenaus

- tokon ALO-liikkeiden treenaus?

- koirakavereiden kanssa lenkkeily

- koira takaisin ihannepainoon

Näillä lähdetään. Tällä hetkellä tavoitteet tuntuvat ihan saavutettavilta, ALO-liikkeet ehkä kaukaisimmilta. Katsotaan, jospa saataisiin ryhmätreenipaikka seurasta.

Kiirettä pitää

Päivät kuluvat ohitse ihan huomaamatta. Vastahan oli syksy, nyt joulu häämöttää jo aivan edessä. Illat ovat kuluneet pitkälti kouluhommien parissa sekä messarikuvia muokatessa. Onneksi Helsinki Winnerin kuvat on saatu jo julkaistua nettiin, mutta vielä odottaisi noin pari tuhatta kuvaa. Siinä riittää taas hetkeksi tekemistä, kun kaikki on käytävä läpi, huonoimmat karsittava, parhaat muokattava ja lätkäistävä vesileima. Ja motivaatio toki 10+.

Viime viikolla Josefina tuli käymään poikien kanssa joulukorttikuvauksissa. Tämä on ollut perinteenä jo muutaman vuoden. Aikaisemmin olemme koonneet kuvasarjoja, niin onnistuneista kuin epäonnistuneista otoksista. Tänä vuonna päätimme kuitenkin ottaa prosessin videollle.

Paranemaan päin

...ainakin melkein! Arki on jatkunut lähes normaalisti viime viikosta. Tassu punottaa edelleen hieman, mutta kauluri on laitettu kaappiin ja lenkkejä menty normaalisti. Ontumisesta ei ole kuulunut mitään ja koira painelee lumihangessa kuten viime talvena. Aamulla vessasta kuitenkin löytyi pienet yllärit, ilmeisesti antibiootit tai jauheliha pistäneet mahan kuralle. Nyt tilanne näyttää kuitenkin jo hyvältä.

Taika laihdutuskuuri menee vähän niin ja näin. Lekurikäynnillä vaaka näytti ensin 8,1kg, sitten 8,2kg. Nyt tassuongelmien ja pakkasten takia ulkoilu on jäänyt hieman vähemmälle, joten paino on taas hieman nousussa. Päätin kuitenkin, että talven aikana pistetään läskit lätisemään! Ei auta muu kuin lähteä rämpimään lumiseen metsään ja kirota, kun kengät täyttyvät jääkylmästä lumesta. Hyviä talvikenkiä tuntuu olevan hirveän hankala löytää, hyvissä kävelykengissä tahtoo olla liian lyhkänen varsi. Nahkasaappaatkaan eivät ole ihan paras vaihtoehto metsäilyyn.

Kamera pääsi myös pitkästä aikaa ulkoilemaan. Tarkoitus oli ottaa jotain kivoja talvisia kuvia, jotta voisin mahdollisesti päivittää blogin ulkoasun uuteen uskoon. Tämä nykyinen alkaa jo hieman tympimään, tahtoisin jotain pirteämpää. Kuitenkin, inspiraation puutteessa kuvista ei tullut mitään kummallista, samaa perushöttöä mitä ennenkin. Lisäksi Taika näyttää viemärirotalta, eikä sellaisia kuvia sovi käyttää ulkoasussa.

Pakko myöntää, ettei minulla ole mitään hajua, milloin koira olisi viimeksi pesty. Ainakin kerran se on pesty muuton jälkeen (eli vapun jälkeen), sillä muistan pesseeni sen tässä kämpässä. Tulevan itsenäisyyspäivän vuoksi pääsimme koulusta kotiin jo yhdentoista jälkeen. Aikaa siis oli ihanan paljon, joten ei muuta kuin piski suihkun alle!

Pesu + harjaus + föönaus + trimmaus (tassut saksimatta) kesti vajaa kaksi tuntia. Aikaa kuluu, kun ensiksi tappelet turkin kastelemisen kanssa. Kasteltuasi koiran lävitse ja hieroessasi vettä turkkiin, toinen puoli koirasta on jo kerennyt kuivahtaa vettähylkivän turkin takia. Tämän vuoksi pesu on pakko tehdä osittain, vaikka mieluummin pesisin Taikan yhdellä kerralla kevyesti. Varsinkin reisiin ja lavan alueelle jäi todella herkästi melkein lähes kuivia kohtia. Kun koira saatiin muutettua takaisin valkeaksi, alkoi rasittavin osuus, kuivaus. Kun turkki on kerran saatu läpikotaisin kasteltua, se ei enää niin helposti kuivukkaan. Föönillä koko koiran läpikäymiseen menee aikaa. Harjaus ja trimmaus on onneksi niin peruskauraa, että ne menevät melkein vaivatta. Trimmaamisen jätin vielä kesken, Taika näytti olevan tauon tarpeessa.

Aina ei voi mennä putkeen

Koeviikko ohi. Huomenna palaillaan taas normaaliin arkeen. Koiran osalta tämä viikko on ollut kaikkea muuta kuin arkea.

Maanantain iloisena yllätyksenä Taika ontui. Aamulenkillä kaikki oli normaalisti, normaali lenkki normaalilla vauhdilla. Kotiin tultaessa koira hyppii iloisena vastassa, mutta ulkona se aloitti ontumaan. Silmämääräisesti en osannut katsoa mikä jalka kipuilisi, joten tarkistin jokaisen jalan anturat läpi, jos siellä olisi joku tikku tai kivi ollut. Ei auttanut, ontui edelleen. Hetken kävelyn jälkeen ontuminen lakkasi täysin ja koira oli taas normaali. Olimme Rebecan kanssa sopineet lähtevämme yhdessä lenkille, joten jatkoimme matkaa. Lenkillä Taika juoksi ja komensi Cecilin perässä, eikä ollut mitenkään epänormaali.

Kotona Taika loikkasi tuolilta alas ja ilmeisesti sen seurauksena aloitti taas ontumaan. Kävin jokaisen jalan läpi, painelin ja kokeilin aristaako mitään kohtaa. Aluksi mikään jalka ei tuntunut kipuilevan. Kävin uudestaan kintut läpi, nyt toinen kinner ilmeisesti aristi hieman. Vituttaa, ärsyttää, itkettää, suututtaa (vaikka kenelle tässä pitäisi suuttua, elämälle itse?).

Taika on viimeisen puolentoista vuoden aikana tehnyt tuon saman kahdesti ennenkin. Yhtäkkiä alkaa ontuminen ja hetken päästä koira on taas ihan kunnossa. Tiistaina päästin lenkillä Taikan vapaaksi, ja koira ampaisi suoraan juoksuun. Joko se ei välitä kivusta ollenkaan ja peittää sen, tai sitten se ei kipuile. Shelteillä kinnervika on melko yleinen, arviolta n. 10% kärsii siitä. Pelkään siis pahoin, että Taikankaan takajalat eivät ole täysin kunnossa. Oireiden takia kinnervika kuulostaisi melko todennäköiseltä. Ei kai sitä auta muuta kuin kiikuttaa koira ortopedin luokse jossain vaiheessa. En tiedä mitä agilityn kanssa tekisi nyt, edelliset ontumistapaukset ovat myös menneet nopeasti ohi ja normaali elämä jatkunut. Nytkin koira hyppii ja pomppii ja juoksee kuin päätön kana.

Tähän sitten se kuuluisa mainoslause, eikä tässä vielä kaikki!

Taikan etutassu näyttää parhaillaan tältä. Keskiviikkoaamuna löytyi tällainen söpöläinen (fiilis huomatessa: :):):))):)):))))): ). Vuorokauden seurailimme tilannetta, puhdistimme ja rasvasimme tassua. Punotus ja turvotus oli ja pysyi, joten ei muuta kuin puhelin kouraan ja lekurille soittamaan. Oma lähieläinlääkärimme olisi vapaana vasta maanantaina, joten päädyimme matkaamaan kohti Sopulitien eläinlääkäriä.

Tuomiona furunkuloosi ja antibioottipiikki niskaan. Tassua pitää kuivailla aina lenkkien jälkeen ja Taika sai kaulurin päähänsä, jottei nuolisi tassua. Onneksi ei tullut maanantain jälkeen ilmoitettua koiraa kisaamaan, vaikka tarkoitus olikin ottaa kaksi starttia itsenäisyyspäivälle. Taika joutuu kuitenkin jättämään viikonlopun reissun välistä, sillä kotona sitä on helpompi vahtia. Mamma ja pappa jää nyt tällä kertaa näkemättä. Huomenna kuitenkin koira pääsee hemmotteluun!

Haastepläjäys

Kolmeen haasteeseen olen jättänyt vastaamatta laiskuuden vuoksi. Päätin nyt yhdistää kaikki kysymykset ja vastata kerralla kaikkiin vähän lyhyemmin. Haastajina Kaapo ja Salli, Kolme muuttujaa ja Netta's Stage.

1. Miksi päädyit juuri siihen rotuun jota koirasi edustaa?
Sheltti. Pieni, karvainen ja monitoimikoira. Nämä kriteerit minulla oli koiraa hankkiessa. Sheltti tuntui luonteensa puolesta sopivalta meille ja ulkonäkö miellytti. Kaksi muuta vaihtoehtoa olivat mitteli ja schipperke, mutta kumpikaan ei tuntunut niin hyvältä kuin tämä pieni paimen.

2. Aijotko jatkossakin pysytellä samassa rodussa? Miksi/miksi et? (Jos et, mitä muita rotuja olet miettinyt?)
Kyllä, mitään muita rotuja en ole edes miettinyt. Sheltteihin olen hurahtanut täysin ja tuntuisi oudolta vaihtaa rotua. Olisi työlästä kerätä jostain uudesta rodusta samat tiedot, kuin mitä omistan shelttien kanssa.

3. Minkä rotuisen koiran ottaisit, jos voisit valita vain ulkonäön perusteella?
Yksi rotu jota rakastan ulkonäöllisesti on saluki.

4. Miksi olet valinnut juuri tämän nimen koirallesi?
Ei jäänyt muita vaihtoehtoja. Haluaisin koiralle mahd. harvinaisen nimen (ei toteutunut Taikan kohdalla), kaksitavuisen, ei ärrää, ei ihmisten nimiä ja miel. luontoon liittyvää. Huonoon nimipäähän yhdistettynä eipä paljoa ideoita ollut.

5. Miten päädyit koirasi kanssa niiden lajejen pariin joita nykyään harrastatte?
Ööm. Agilityä olen tainnut aina halunnut harrastaa. Tokoa myös ennen koiran ottamista jollain asteella, mutta Taikan luonne ei ehkä ole siihen kaikkein paras. Rallytokosta taisin joskus lukea netistä ja Rebecan avulla päädyttiin sitten kisaamaan sen puolella. Näyttelyt ovat aina kiinnostaneet minua, mutta purentavika estää ne -> mätsäreissä ramppaus.

6. Mitä lajia et haluaisi treenata?
Hmm, ei kai ole sellaista. Kaikki lajit oikeastaan kiinnostavat jollain tasolla, mutta eri asia pystyisikö niitä toteuttamaan.

7. Mikä on parasta koiran kanssa tekemisessä?
Onnistuminen ja hyvä fiilis.

8. Aijotko ehkä joskus kasvattaa koiria?
Kasvatus ja jalostus kiinnostavat todella paljon. Taika on kuitenkin kaukana jalostuskoirasta. Olen kuitenkin hoitanut useita pentueita synnytyksestä luovutusikään, joka on ollut todella mielenkiintoista. En kuitenkaan vielä koe tietotaidoltani olevan valmis, joten sijoituskoira voisi olla passeli.

9. Mitä haluaisit seuraavaksi koirallesi ostaa (Hurtan pannan, BOT:in yms.)
Pihipaskiainen ei halua ostaa mitään. Jos ilmaiseksi jotain saisi (tai alennuksesta) niin BOT voisi olla aika muksa. Pienempi kevythäkki olisi myös oikeasti tarpeellinen, tuota isoa on hirveä raahata julkisilla.

10. Mitä mieltä olet barffaamisesta?
Puolesta ja vastaan. Taika on aina ajoittain barffannut täyspäiväiseksi, mutta koen 50-50 linjan helpommaksi. Vastaan sen takia, että barffauksesta on pelottavasti tullut muoti-ilmiö. En jaksa uskoa, että kaikki ovat täysin perillä asioista ja kunhan vain syöttävät jotain kivoja pötköjä koska teollinen on myrkkyä.

11. Entä koranäyttelyistä?
Jos Taika olisi näyttelykelpoinen ja sillä olisi mahdollisuuksia pärjätä, niin kyllä itsekin kehässä pyörisin oman koiranikin kanssa. Näyttelyissä on ihana tavata tuttuja ja katsella muita rodun edustajia. Näyttelyt eivät kuitenkaan saisi olla henki ja elämä, joka hallitsee koiran jokapäiväistä elämää (ei voida mennä metsään koska turkki sotkeentuu!!1).

12. Mitä mieltä olet roturisteytyksistä? Näetkö tässä tulevaisuuden?
En oikein osaa sanoa. Joissain tutkimuksissakin sanotaan, että seropit eivät ole sen terveempiä kuin rotupitkaan. Eli roturisteytykset eivät välttämättä pelasta mitään rotua kokonaan, sillä huonolla tuurilla rotuun x saadaan siirrettyä myös rodun y sairauksia ja vikoja. Joissain tapauksissa roturisteytykset kuitenkin voivat olla järkeviä ja hyödyllisiä, mutta eniten mietityttää, mitä rotuja lähdettäisiin sekoittamaan esimerkiksi shelttiin.

13. Oliko oma/omat rotusi terveempiä, parempi luonteisempia ja miellyttävämpiä kuin nykypäivänä?
Terveydestä ja luonteesta on paha sanoa mitään. Koiria ei kuitenkaan tutkittu niin paljoa ennen, joten näyttöä ei ole paljoa. Pidentynyt elinikä myös tekee asiasta hankalan, nykypäivänä shelteillä voidaan huomata PRA ns. nuoremmalla koiralla, mutta onko entisaikaan sokeutuminen pistetty vain vanhuuden piikkiin? En myöskään ole tutustunut vuosikymmenien takaisiin koiriin. Ulkonäöllisesti entisajan koirat ovat osittain olleet miellyttävämpiä, osittain eivät.

14. Millaiset rodut miellyttävät silmääsi, miksi?
Oikeastaan jokaisesta rodusta varmaan löytyy omaa silmää miellyttävä edustaja. Vaikea rajata mitenkään erityisesti, sillä joskus silmää miellyttää iso ja lyhytkarvainen, joskus taas pieni ja karvainen.

15. Oletko huolissasi rotusi terveystilanteesta? Miksi/Miksi et?
Oikeastaan kyllä. Välillä tekisi mieli mailata kasvattajille ja kysyä, miksi ihmeessä tällainen yhdistelmä???? En tajua, miksi C/C ja 1/1 kyynärät omistavaa koiraa pitää jalostaa. Mikä tekee tällaisesta nartusta keskivertoa paremman. Jotkut taitavat olla vain rahanahneita. Samoin yksi huolestuttava ongelma mielestäni on matadoriurokset. Shelteillä varsinkin joillain uroksilla on +50 pentuetta, eikä uroksia välttämättä ole tutkittu täysin (esmes kyynärät).

16. Miten koirasi reagoi kun tulet kotiin työ-/koulupäivän jälkeen?
Sillä on kivaa. :D Tietää pääsevänsä ulos ja saavansa rapsutuksia ja huomiota.

17. Tunnetko koirastasi olevan paljon apua vaikeina hetkinä?
En oikein tiedä. Ehkä olen omistanut liian vähän vaikeita hetkiä?

18. Miten sinulla on koirasi palkinnot esillä, vai onko ollenkaan? Jos ei ole, niin miten asettelit ne? Kuvaa olis kans siisti saada!

Ahtaaksi alkaa käymään. Ruusukkeet pitäisi repiä irti seinältä ja järkätä uudestaan tiiviimmin, pokaaleilla on hieman tiukat paikat.

19. Miten koirasi reagoi vieraisiin koiriin?
Taika pelkää. Nykyään se on alkanut myös joskus häntä pystyssä pärräämään/haukkumaan vastaantuleville koirille, jos se käy liian kierroksilla. Enää se ei kuitenkaan pistä jarruja pohjaan tms.

20. Stressaatko/Ahdistaako kisa-/näyttelytilanteet vai tunnetko pelkkää tervettä jännitystä? Miksi/Miksi ei?
Uudet tilanteet ahdistaa ja stressaa. Mätsärit, JH ja agimöllit ei kuitenkaan enää, mutta kehäily toisten koirien kanssa ja viralliset kuitenkin hieman. Ahdistus ja stressi on yleensä ennen kisoja, pelkään etten löydä kisapaikalle tai olen unohtanut jotain. Jännitystä ilmaantuu ennen omaa vuoroa, mutta se sitten kaikkoaa kun tilanne on päällä.

21. Montako koiraa olisi sinulle ehdottomasti liikaa?
Paha sanoa yhden koiran omistajana. Ehkä kolme-neljä alkaa olemaan kipurajalla?

22. Mikä on koirasi lempilelu?
Taika haistattaa paskat leluille. Hanskat ja sukat menettelee.

23. Mitä ruokaa koirasi syö?
Tällä hetkellä häpeäkseni Hillsin r/d:tä Epäitoivo tuli, kun Taikan paino lopetti laskemisensa ja läskit alkoivat löllyymään. Ruokapäiväkirjan mukaan mitään radikaalia ei ole tapahtunut. Hillsin safkasta olen kuullut myös positiivista palautetta, että se on todella toiminut. Kokeillaan, sitten jos (ja kun >8((( ) on takaisin ihannepainossaan niin jatketaan jollain paremmalla.

24. Mitä kaikkea koirasi on tuhonnut?
Eipä juuri mitään. Rilleistä se söi toisen nenätyynyn ja pari lelua teurastanut nappulana.

25. Miten kauan olet pitänyt koirablogiasi?
Vähän päälle kuukauden.

26. Mikä on parasta koirablogin pitämisessä?
Ööm, ehkä se että saa pitkästi kirjoittaa ajatuksista ja tapahtumista. Blogista sitten kiinnostuneet voivat lukea, eikä tarvitse raiskata faboa tai muuta täyteen turhanpäiväistä jorinaa. Kuvia on myös kiva heitellä blogiin.

27. Entä huonointa?
Ei ainakaan vielä ole tullut mitään erityisen huonoa mieleen. Ehkä se, että aina ei huvittaisi kirjoittaa, mutta en halua päästää päivitysväliä liian pitkäksi.

Best-In Puppy Show

Ei, Taika ei ole vetänyt ihmepillereitä ja muuttunut takaisin pikkupennuksi, vaikka se pentunäyttelyssä visitoikin molempina päivinä. Kyseessä olivat kaksi viimeistä JH-kisaani, sillä joulukuussa pidettävään Helsinki Winneriin en jaksanut ilmoittautua. Lauantaina Taika oli vain turistina, mutta sunnuntaina se pääsi tositoimiin.

Lauantaina Taika oli kokeilemassa, kuinka pääkoppa kestää hallinäyttelyitä. Vuosi sitten samaisessa näyttelyssä koira oli ihan sekaisin, sitä pelotti ja mikään ei huvittanut. Viime tammikuussa Lahden ryhmänäyttelyssä Taika oli taas ihan innoissaan koiramäärästä huolimatta. Nyt Messarin hälinä vähän ihmetytti koiraa, mutta yllättävän hyvin se selviytyi koirapelostaan huolimatta. Lihapullan voimalla muut koirat katosivat silmistä. Itse käväisin JH-kehässä pyörähtämässä ihanan Nelli espanjanvesikoiran kanssa ilman sijoitusta.

Koska lauantain käytös oli riittävää, matkasi sunnuntaina Taika mukanani uudestaan Messukeskukseen. Nyt olisi Taikan vuoro päästä kanssani kehään, sillä halusin kisata viimeisen kisani oman koirani kanssa. Taikan kanssa aloitettiin JH-ura, joten tuntui myös hyvältä lopettaa se Taikan kanssa. Jännittynein ja hieman haikein mielin sain raahauduttua kahdentoista maissa kisapaikalle, jotta Taikalle jäisi aikaa totutella hälinään omassa häkissään. Nuorempien lopussa aloin valmistautua Taikan kanssa. Pienen lämmittelyn jälkeen koira ei ihan tuntunut olevan parhaimmillaan, ympärillä oleva hälinä kiinnosti hieman ja Taika asetteli itsensä aivan vinoon. Intoa kuitenkin löytyi, eikä koira ollut slaagin partaalla, joten kehään vain. Olimme onneksi viimeinen koirakko, joten pystyin ottamaan hieman väliä edelliseen koiraan.

Yksittäisarvostelussa tuomari teetti kolmion, edestakaisin ja seisotti. Pöydällä pyysi myös näyttämään purennan, jota oli lauantain jälkeen harjoiteltu hieman. Esitin Taikan vapaasti siitä huolimatta, että sen keskittymiskyky oli hieman katkonainen. Liikkeet menivät ihan jeesisti, vaikkakin Taika tuntui ehkä hieman lahnaavan perässä.

Kaikilla kanssakilpailijoilla meni mielestäni oikein hyvin. Tuomarin kätellessä kilpailijoita pois kehästä tuli hieman epätoivoinen olo. Miten ihmeessä erottuisimme joukosta, Taika näyttää kapiselta kulkukoiralta pihtikinttuineen ja löysine ranteineen (korvista ja turkista puhumattakaan) ja itselläni ei ole ehtinyt kertyä vuosien kokemusta. Jäimme kuitenkin vielä tässä vaiheessa kilpailuun mukaan, joten sijoitus olisi jotain yhden ja viiden väliltä. Kuuluttaja aloitti kutsumalla viidenneksi sijoittuneen koirakon ja jatkoi kunnes jäljellä oli vain kaksi. Minä ja Vilja rhodesiankoiran kanssa. Ennen voittajan julkistamista saimme juosta kahdestaan vielä yhden kierroksen taputusten kera. Taikahan innostui taputuksista aivan törkeästi ja aloitti haukkumisen ja riekkumisen. Tuomaria tämä pieni välikohtaus ei ilmeisesti haitannut, vaan meille ojennettiin punainen ruusuke.

Ennen BIS-JHn valintaa jouduimme odottamaan melko pitkään. Ennen meitä oli RYP- sekä parikehät. Vaikka päivä olikin venynyt jo melko pitkäksi, jaksoi Taika vielä mukavasti juosta isossa kehässä. Vaihdoimme nuorempien voittajan kanssa koiria ja Taika käyttäytyi siedettävästi vieraan kanssa. Hieman se taas kyttäsi minua, mutta pahemminkin olisi voinut mennä. Korvista tuli hieman noottia, olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota niihin. Kun seison itse koiran edessä, korvat nousevat helposti täysin pystyyn. Mätsäreissä en ole tähän jaksanut kiinnittää huomiota, sillä nättejä taittokorvia niistä ei saa kirveelläkään. Tämän takia voiton vei nuorempien voittaja, mutta huonolle ei hävitty! Olen nääääääin tyytyväinen päivän suoritukseen, en olisi ikinä voinut kuvitella pääseväni näin pitkälle. Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa junior handler.

Ääniruinaus

Taika kilpailee numerolla 10 Oliverin kuvakisassa, ja kaipailee ääniä! Taika lähettää pusut kaikille häntä muistaneille!

Sunset

Olen huono kameranomistaja. Tämä pieni raukka pääsee nykyään ulkoilemaan vain muutaman kerran kuussa. Tänään oli kuitenkin pakko käydä näyttämässä Känönille ihanaa auringonlaskua.

11 kysymystä ja yhden numeron tuska

Haaste tuli, joten eikai siinä auta muuta kuin aloittaa tarinointi.

1. Miksi päädyit hankkimaan koirasi sieltä mistä sen hankit?

Taika 6vko

Ensimmäistä koiraa etsiessä minulle oli oikeastaan se ja sama, mitä väriä saataisiin ja kumpaa sukupuolta. Sukulinjoista tietämättömänä en myöskään osannut kiinnittää sen suurempaa huomiota taustoihin, kunhan vanhempien terveys koiranetissä näyttäisi hyvältä. Haaveena kuitenkin oli saada näyttelykelpoinen monitoimikoira, jonka kanssa voisimme suunnata myös agility- ja tokokentille. Oikeastaan mikään näistä ei loppujenlopuksi toteutunut kunnolla.

     Ensimmäinen kriteeri kasvattajan etsinnässä oli välimatka. Autottomana ei hirveän kivuttomasti lähdetä pohjoiseen katselemaan pentua ja vanhempia. Hakureissu kyllä varmasti onnistuisi joko julkisilla tai jonkun muun kyydissä. Täten pääsyimme mailaamaan useammalle kasvattajalle, kysellen alustavasti pentusuunnitelmia. Osa jätti vastaamatta, mutta niille jotka kertoivat pentusuunnitelmistaan selitimme hieman itsestämme lisää. Silimen-kennelissä oli sillä hetkellä kolme pientä soopelityttöä, joita voisimme mennä katsomaan. Niinhän siinä sitten kävi, että yksi näistä kolmesta päätyi lopulta meille. 

     Vaikka pennun taustoihin en osannut tuolloin vielä kiinnittää hirveästi huomiota, en kadu päätöstä. Kasvattajan kautta olen oppinut ja saanut kokea enemmän kuin mitä olisin koskaan osannut arvatakkaan, josta olen erittäin kiitollinen. Taika ei luonteeltaan, terveydeltään ja ulkonäöltään ole täysin ollut ihanneshelttini, mutta rakas koira se on virheistään huolimatta.

2. Mikä paras puolesi koirankouluttajana? Entä huonoin? 

Paras puoleni, hmm. Ehkä se, että olen melko avoin erilaisille koulutustyyleille, enkä vannoudu vain yhden linjan mukaisesti. Otan uudet neuvot vastaan avosylein ja kokeilen niitä soveltaa Taikaan. Ilmeisesti koulutuksessa ei ole ihan menty mönkään, sillä Taikasta on saatu leivottua ihan yhteiskuntakelpoinen piski.

     Huonoin puoleni taitaa olla se, että luovutan liian herkästi. Esimerkiksi noutokapulan treenaus on ollut hieman haastavaa Taikan kanssa, sillä se ei ikinä ole noutanut mitään tai muutenkaan kuskannut tavaroita suussaan. Treenaus oikeastaan vähän tyssäsi siihen, että Taikalla ei riittänyt motivaatio/älli/jaksamus hakea kapulaa n. metrin säteeltä. Koira yksinkertaisesti joko otti kapulan suuhunsa ja pudotti sen muutaman askeleen jälkeen tai käveli tilanteesta pois. Lyhyemmillä matkoilla homma sujui niin kuin pitikin, mutta ehkä kyllästyminen tuli vastaan, sekä koiralla että omistajalla.

Vuonna 2010

3. Mikä on koiranomistamisessa parasta?

Tähän olisi helpompi listata useita asioita. Ehkä parasta on ollut saada monta hyvää ystävää sekä useampia kavereita ja tuttuja koiran kautta. Parhaimmat juttelukaverit oikeastaan ovat koiratuttuja, kuten myös ne, joiden kanssa vietän vapaa-aikaa. Vaikea kuvitella millainen olisin ilman koiraa, joko epäsosialisoitunut muumio tai sitten pyörisin enemmän koulukaverien kanssa. En luultavasti vieläkään saisi juostua edes 500m, jossen omistaisi koiraa. Kummasti kunto kohonnut Taikan myötä.

4. Minkälaisia metodeja käytät koiriesi kouluttamiseen?

Vähän sitä sun tätä, ei oikeastaan mitään yhtä tiettyä linjaa. Enimmäkseen positiivista vahvistamista, palkkailen nameilla ja kehuilla (joskus myös hanskan/sormien repiminen on Taikasta tekemisen arvoista). Rangaistuksia Taika on myös kokenut, mutta näillä en tarkoita sitä, että viedään koira vajan taakse hakattavaksi. Esimerkiksi pentuna meillä oli nollatoleranssi haukkumisen kanssa, joten jos nokka ei pysynyt ummessa, niin yksin toiseen huoneeseen rauhoittumaan. Tämä toimi oikein mainiosti, pennun hakiessa huomioita oli turha yrittää kieltää tms.

5. Oudoin kommentti koiriisi liittyen?
Hmm. Oikeastaan muuta ei tule mieleen, kuin heittoja Taikan pentuajoilta. Iltalenkillä kävellessämme toisella puolella autotietä kävelee vanhempi naishenkilö kera lapsensa. Rouva kysyi huutaen, onko minulla kissa lenkillä. Ei suinkaan, pieni ketunpoikanen siellä hihnan päässä kulki.

6. Mitä koirasi on opettanut sinulle?
Varmaan kärsivällisyyttä. Varsinkin ennen turhauduin melko nopeasti, jos joku ei sujunut kunnolla tai koira ei viitsinyt edes yrittää. Tästä syntyi ikävä oravanpyörä, turhautumiseni vaikutti Taikaan -> Taika meni hieman lukkoon -> asiat eivät varmasti sujuneet yhtään paremmin -> lisää turhautumista. Treenin loppuun olisi kuitenkin hyvä saada edes se yksi onnistunut suoritus, jotta koiralle jäisi hyvä fiilis treeneistä. No, yritä siinä sitten saada sitä yhtä onnistunutta, kun yksinkertaisetkin asiat tuntuivat 10x vaikeammilta. 

7. Mistä keksit koirasi nimen?

Sotaninja ja Taikuri

Nimien keksiminen on aina ollut yhtä tuskaa. Kriteereitä on monta, ei ärrää, kaksitavuinen, ei ihmisten nimiä jnejne. Haaveena oli myös saada mahd. harvinainen nimi kuin vain pystyisi, mutta tässä vähän epäonnistuin, sillä yksinkertaisesti mitään kivoja sanoja/nimiä ei tullut vastaan. Taika oli majaillut meillä jo viikon, ennen kuin se sai oman nimensä. Ensimmäiset päivät se (olevinaan) totteli nimeä Ninja, mutta se ei sopinut omaan suuhuni ja tuolle pienelle shetlantilaiselle. Nimiä oli pohdittu paljon kaverini kanssa ja Taika tuntui ainoalta sopivalta. Vähän ns. pakon edessä koira ristittiin siten Taikaksi.

8. Koirasi erikoisin lempinimi?

Lempinimiä löytyy kyllä useampi kappale, mutta ehkä uusin ja erikoisin on Läskisäkki. Ylipainoa koiralta löytyy valitettavasti, joten tuo kuvaa Taikaa mainiosti. Läskisäkki on vain "kotinimi", sitä ei ihan kehtaa huudella ulkona.

9. Mikä on ollut paras hetkesi koiranomistajana?
Tämä on vaikea. Hyviä hetkiä on niin monta, joten todella vaikea nimetä vain yhtä. Onnistumiset tuovat aina yhtä hyvän mielen, oli se sitten onnistuneet treenit, onnistuneet kisat tai muuten vain onnistunut päivä. Parasta on myös tajuta se, kuinka paljon koiranomistaminen on antanut minulle. Vaikka olen useasti kironnut aamulla sateessa tarvottaessa ja harmitellut kun en pääse sinne ja tuonne koska koira odottaa kotona, en vaihtaisi mitään pois.

10. Millä perusteella olet valinnut koirasi nykyisen ruokavalion?

Valitettavasti kalorien ja rasvaprossien mukaan. Harrastuksien (ja muutenkin yleisen terveyden) takia ylipainon kanssa ei ole leikkimistä, joten muu ei auta. Pelkkä ruokamäärän vähennys ja liikunnan lisääminen ei auttanut, joten koko ruokavalio piti pistää uusiksi. Barffaus ei meillä toiminut, vaan paino lähti suoraan nousuun. Olin katsonut eläinkaupasta vähärasvaisimpia barffilihoja, joten jos olisin halunnut barffilla jatkaa, olisi taas ruokamäärä pitänyt tiputtaa ihan minimiin. 

     Löysin kuitenkin Applawsin purkkiruuat, joissa rasvaa on vain 0,3-0,4%. Näin vähärasvaisia lihoja en ole löytänyt, joten päädyin kokeilemaan purkkiruokadieettiä. Ruokavaliosta n. 1/4 koostuu nappulasta ja loput purkkiruuasta. Raakaa lihaa tulee nyt harvemmin, mutta kuitenkin aina silloin tällöin.

11. Yksi asia, minkä haluaisit koirasi ehdottomasti tietävän?

Vaikka joskus Taika osaa olla yksi vatipää ja itselläni on hermo kireällä, on se silti rakkain koira.

------------

Sitten näitä "hilpeämpiä" asioita. Taikan kyynärtulokset olivat viihdoin löytäneet tiensä koiranettiin. Silmille läsähti karu totuus, 1/0. Ensimmäisenä loksahti suu auki ja päässä huuti vain "eieieieieisssssssssaaaaatana". Kyynärät vaivasivat mieltäni pitkään ennen kuvaamista sen vuoksi, että pelkäsin niissä olevan häikkää. Kuvauspäivänä tuntui kuin iso kivi olisi vierähtänyt sydämeltä lekurin arvioidessa kyynärät terveiksi. Hyvällä mielen jäin odottamaan Kennelliiton tuomiota.

Näin sitten meillä. Tuntien jälkeen olen jo hieman rauhoittunut, vaikka asia edelleen pistää ärsyttämään, ahdistamaan ja vituttamaan. Agilityn takia tuo ykkönen huolettaa eniten, etupää joutuu kuitenkin pahemmalle rasitukselle kuin esimerkiksi lonkat. Nivelrikkoa tuossa kuitenkin tuskin on, sillä luultavasti eläinlääkäri olisi sen kuvia katsellessa huomannut. Voi olla, jos pääsen soittoahdistuksestani (kiitos nimeltämainitsematon lafka, vastaanotto ei yhtään auttanut valmiiseen soittokammoon), soitan Kennelliitolle ja kyselen miksi tuo toinen on ykkönen. Jos kyseessä on vain löysyyttä tai muuta ei-niin-vakavaa, uskallan jatkaa harrastamista normaaliin tapaan. Jos Taika olisi medi, voisi asiat olla hieman toisin.

Vuoden viimeiset

Pikkukoira alkoi agilityn ja rallytokon takia saamaan jo "käyttöpiskin" mainetta, joten pakkohan sitä oli taas suunnata pitkästä aikaa kehäilemään. Suursnautserikerho järjesti match shown Munkkiniemessä Koneen kentällä, jonne lähdimme päättämään mätsärikauden. Luontoäiti pysyi suotuisana, eikä taivaalta tullut pisaraakaan vettä. Kylmä kyllä oli (kuten aina).

Taika pääsi lämmittelemään aivojaan ensiksi jh-kehään. Omista käsistäni löytyi samaisessa kehässä Aidan-flatti, joka selkeästi vitutti Taikaa. Kehän ulkopuolella sille on ihan ok mennä vieraan käsissä, mutta ilmeisesti ymmärrys loppuu siihen, kun se huomaa minun lääppivän muita koiria. Noh, ensi vuonna itse pysyttelen visusti kehän laidalla kameran kanssa, kun enää JH-kehiin ei ole asiaa.

Pienten kehässä saimme pariksemme terrierin, tarkemmin parson russelinterrieri (ihan varmaksi en mene sanomaan). Yhteisen juoksukierroksen jälkeen koira suoraan pöydälle tuomarin tutkittavaksi. Tuomari ei antanut aikaa asetteluun, vaan tuli suoraan kopeloimaan. Taika sitten kökötti korvat luimussa jalat vinksallaan oikein edustavana, not. Ylipainosta tuli kommenttia ensimmäistä kertaa. Ehkä nyt kaljuna pyöreyttä ei pistetäkkään muhkean turkin piikkiin tai sitten kukaan muu ei ole kehdannut mainita. Huonosta pöytäkäyttäytymisestä ja läskeilystä meidät palkittiin kuitenkin punaisella nauhalla!

Nauhakehässä tuomari juoksutti meitä pari kierrosta ympäri ja seisotti hetken. Sitten hän alkoikin kättelemään porukkaa ulos kehästä jättäen neljä koiraa odottamaan sijoituksia. Toivoin, että vapaaseisotus tepsisi ja korvaisi Taikan hieman kehnot liikkeet. Ja ilmeisesti tepsikin! Meidät jätettiin ilman lämmintä kättä, joten saimme jäädä kilpailemaan kolmen muun hienon koiran kanssa parhaista sijoista. Lopulta meitä olikin vain kaksi sijoittamatta. Häpeäkseni en muista minkärotuinen pikkukaveri oli meitä vastassa, taisin liian kovasti keskittyä vain omaan suoritukseemme. Pieni muistikuva olisi chihuahuasta. Anyway, kunniakierroksen jälkeen meille ojennettiin pinkki ruusuke ja lentolippu ykkössijalle!

BIS-kehässä Taika tönötti yllättävän nätisti ja rauhallisesti. Yleensä pitkän seisoskelun kuluessa Taika alkaa jossain vaiheessa steppaamaan ja katselemaan muualle. Liikkeissä koira irtaantui melko pitkälle itsestäni ja kulki hieman edellä. Edellä kulkeminen on plussaa, mutta ihan niin suurta hajurakoa ei tarvitsisi jättää. BIS-sijoille asti emme yltäneet, vaan meidät käteltiin pois.

Tänä vuonna mätsäreistä onkin tullut hamstrattua paljon hienoja kokemuksia. Ei löydy montaakaan reissua, jolloin emme olisi lähteneet täysin tyhjin käsin kotiin. BIS-sijoja kertyi useampi ja myös JH-kehässä tuli menestystä. Ensi vuonna jatketaan taan kehässä juoksemista, toivon mukaan Taika oppisi myös käyttäytymään ja pääsisi jatkossakin JH-kehään muiden mukana.

Pikkupiski valloittaa kisakenttiä

Viikko sitten korkkasimme viralliset agikisat hienoin tuloksin. Tänä viikonloppuna vuorossa olikin taas uudet lajit ja uudet kujeet, nimittäin rally-toko. Tietämys ja treenimäärä kyseisestä lajista on melko onneton, kerran olen ollut kisoissa katsomassa ja kolmesti vaiko neljästi olen treenannut rallytokoa kunnolla. Pieniä juttujahan tulee otettua aina silloin tällöin ja osa on tuttuja tokon puolelta, mutta verrattuna agiin tuntui hurjalta lähteä jo nyt kisaamaan. Ensi kesäksi olen hieman suunnitellut myös tavallista tokoa, mutta saa nähdä!

Matka- ja kisaseuraksi saimme Rebecan, Williamin ja Cecilin. Ilman heitä en kyllä todellakaan olisi lähtenyt kisaamaan. Kisapaikka oli Koirakeitaalla Vantaalla. Täysin kivuttomasti matka ei taittunut, vaan tarvitsimme neljää eri bussia jotka olivat enemmän tai vähemmän täynnä. Ihme ja kumma, selvisimme hengissä tästä matkasta ja jopa oikeaan osoitteeseen!

Tällainen ihan mukava rata oli meille tehty. Haastavimmalta aluksi tuntui kyltti nro 7, liikkeestä maahan. Taikalla on tapana valahtaa maahan istumisen kautta, joka ei taas rallytokossa kelpaa. Onneksi käsiavut ovat kuitenkin sallittu, joten tähän ei meidän suoritus kaatuisi. Vähiten treenattu kyltti on nro. 9, koira eteen vasemmalta sivulle (huomasin vasta nyt, että tuossa ilmotustaululla olleessa radalla koira olisi pitänyt ohjata oikealta sivulle, radalla oli eri kyltti). Itse tahdon aina kämmätä tästä, kun koira tulee sivulle, pitäisi lähteä suoraan jatkamaan matkaa. Aika usein olen vahingossa antanut Taikan istua, ja vasta sitten lähtenyt liikkeelle.

Mitä sitä kummempia selittämään, kun kerrankin löytyy videomatskua koko radasta!

Radalla tuntui, että Taikan kontakti tippui useammin. Videolta tsekattaessa ei tuo näytäkkään niin hullulta! Tuomarille tuo rata kelpasi oikein hyvin, tuloksena 100 pistettä! Ihan outoa, että koko rata kahdella palkkauksella ilman virheitä. Olisin olettanut pahempaa haahuilua tai hihnan kiristymistä, mutta ei! Sijoitus vielä ykköseksi noin kymmenen koiran joukosta! Ihan mahtava aloitus tässäkin lajissa, vaikkakin vain nakkialo kyseessä.

Todistusaineistoa!

Lauantain kisoista videomatskua:



Videosta iiiisot kiitokset Karoliina Mäkelä!

Treeneihin vaikka puolikuolleena

Jo yli viikon olen kärsinyt voimattomuudesta ja viimeiset pari päivää myös väsymyksestä. Voimattomuus tuntui pahiten jaloissa. Taikan laihdutuskuuri ja oma juoksutreenini alkoivat käydä vähän turhan rasittaviksi, jonka seurauksena jalat tuntuivat jatkuvasti pettävän alta. Kuitenkin olen ainoa joka tuota koiraa hoitaa ja lenkittää, joten pidemmän aikaa purin vain hammasta ja painelin kävelemään ja juoksemaan. Sunnuntaina jalat kuitenkin alkoivat jo sanomaan sopimustaan irti, ja pyörälenkillä sisäisesti tihrustin itkua jokaisella polkaisulla. Pysähtyessä jalkoja vain tärisytti ja olo ei muutenkaan ollut kaikkein paras.

Maanantai otettiin melko kevyesti. Aamulenkki käveltiin normaaliin tapaan. Päivälenkki jäi vajaaksi, mutta illalla oli suunnattava agitreeneihin. Tällöin käytössä olisi myös hallin isompi puoli, joka tarkoittaisi ratatreeniä, eli myös juoksemista. Tönköistä jaloista huolimatta en jättänyt treenejä välistä.

Rataa ei menty kokonaan kenenkään kanssa, sillä tarkoituksena oli harjoitella myös hieman haastavampia ohjauksia. Esteellä kaksi sylkkäriä, nelosella back flappia ja seiskalla saksalaista. Lisää haastetta toi myös Taikan nenä, joka aluksi tahtoi pysyä kiinni matossa ja kuljettaa koiraa omia teitään. Sylkkäritreeni vaati (tai helpotti huomattavasti) koiran jättämistä lähtöön, joka oikeastaan oli ihan hyvä meille. Vähän hitaampi lähtö kuin normaalisti, mutta sylkkäri sujui Taikalta mainiosti vähäisestä treenimäärästä huolimatta. Back flap oli sitten astetta haastavampi palauttaa mieleen. Muutaman kerran Taika hyppäsi esteen oikealta puolelta, mutta hyppäsi sitten suoraan takaisin toiselle puolelle. Pian kuitenkin Taika muisti irtaantua minusta ja kipitti putkeen.

Saksalainen olikin taas ihan eri juttu. Kyseinen ohjaustyyli on itellenikin aivan vieras, joten samoiten myös koiralle. Taika useasti pysähtyi hypyn taakse, eikä tullut yli. Toinen vaihtoehto oli, että koira tuli hypystä yli, mutta päätyi vasemman puolen sijaan oikealle puolelleni. Yhden kerran taisimme saada suoritettua esteen oikein. Saksalainen vaatii itseltäni hieman sulattelua, joten seuraavalla kierroksella vaihdoimme tuttuun ja turvalliseen valssiin. Toisella kierroksella pääsimme ihan mallikkaasti alusta kepeille asti. Hinkkasimme vielä hieman back flappia ja loppuun otimme pienen vauhtisuoran (9, 8, 14-19).

Tämä päivä onkin sitten vietetty täysin sluibaillen. Aamulenkki laahustettiin melko hitaasti, sekä päivällä kävimme vain pienen nuuskuttelukierroksen. Jospa huomenna kroppa olisi jo tarpeeksi levännyt, jotta voisimme palata takaisin normaaliin lenkkeilyyn. Ehkä on ihan suotavaakin antaa myös koiralle yksi vapaapäivä!

Kisakirja hankittu!

Lauantaita olikin odotettu! Vuorossa oli Taikan ensimmäiset viralliset agikisat Vuokkoset Areenalla. Edellinen ilta ja kisapäivän alku vietettiin hieman jännittäen ja miettien, onko kaikki tarpeellinen pakattu mukaan, tuleeko Taikasta medi tai unohdanko itse radan. Onneksi huoli osoittautui turhaksi!

Kisapaikka oli meille entuudestaan tuttu, joten perille löysimme oikein mukavasti. Häkin pystytettyäni suuntasin kohti ilmoa, josta ennen numerolapun saamista sain (vai jouduin?) ostamaan kisakirjan. Kisakirjan täytettyäni suuntasimme tuomarin luokse mittausta varten. Hieman jännitti, josko Taika olisi sittenkin yli 35cm, sillä mittaustulokset ovat vaihdelleen melkoisesti. Aikaisemmin treenasimme mediesteillä siinä uskossa, että Taika olisi 36cm. Ehdimme yhdet möllikisatkin käydä juoksemassa mediluokassa. Viime kesänä Taika kuitenkin mitattiin (melkein) kunnollisella agimitalla, ja tuloksena oli n. 34cm, eli mini siis. Sen jälkeen olemme treenanneet ja kisanneet aina miniesteillä, joten jos koira nyt tuomittaisiin mediksi, se varmaan ihmettelisi korkeita esteitä. Taika on myöskin nyt hieman tuhdissa kunnossa, joten luultavasti säkäkorkeus olisi hieman pienempi ilman läskiä.

Pöydällä Taikaa hieman ihmetytti, vaikka se on tottunut mätsäreissä poseeraamaan puolet pienemmällä ja korkeammalla pöydällä. Pienen pyörimisen jälkeen Taika kuitenkin päätti pysyä paikallaan, eikä sen koomin välittänyt mittakepistä. Ensimmäisellä mittauksella kepin ja sään väliin jäi reilusti tilaa, jolloin huokaisin jo helpoituksesta. Tuomari kuitenkin tarkasti mittanauhalla mittakepin pituuden, ja sääti sitä uudestaan (oli n. 36cm kohdalla). Toisella mittauskerralla keppi olikin aikalailla selässä kiinni, eli tiukkaa teki. Miniksi koira kuitenkin kirjattiin!

Lämmittelyn jälkeen suuntasin harjoittelualueelle myös herättelemään vähän koiran aivoja (onko sillä sellaisetkin?). Testasin, muistaako Taika vielä pujottelun ja kontaktien ottamisen. Kepit Taika haki taas oikein hienosti, eikä kertaakaan eksynyt väärään väliin. Kontakteille se myös muisti pysähtyä, ehkä edelleen hieman epävarmasti. Mutta keppiasia oli kunnossa, yksi huoli taas pois!

Kohta olikin aika lähteä tutustumaan ensimmäiseen rataamme. Ensisilmäyksellä radan alku näytti hieman kinkkisemmältä, mutta tutustuessa tulikin huomattua, ettei se olekaan paha. Rata oli muutenkin oikein looginen ja mukava, ei hirveitä koukeroita tai pahoja ansoja.

A-agilityrata, ihanneaika 53s, tuomari Sari Mikkilä

Rata näytti jokseenkin tuolta. Flexitrackilla ei valitettavasti saa esimerkiksi putkia väännettyä täysin oikeisiin asentoihin, vaan radalla ne olivat enemmän 90 asteen kulmassa ja toinen puoli saattoi olla pidempi kuin toinen.

Koira oli radalla ehkä aavistuksen vaisumpi ja hitaampi kuin oletin. Taika kuitenkin keskittyi kuuntelemaan ja ei jäänyt katselemaan maisemia, joten melko hyvät fiilikset radasta jäi. Alku oli ihan simppeli ja lähdimme taas matkaan yhtä aikaa. Jossain vaiheessa kyllä pitäisi opetella jättämään koira lähtöön, mutta vauhti on hurjasti parempi kun starttaamme yhdessä. Taika ei juossut kahdesta ensimmäisestä putkesta ohi, eikä hypännyt renkaan ohitse (tätä ilmeni kesätreenien lopulla, ihme aivolagi koiralla, joka ei juuri ikinä ole pelleillyt renkaan kanssa). Oma valssini hypyillä 9 ja 10 hieman myöhästyi kuten aina, mutta ihan järkyttäviä kaarroksia ei kuitenkaan tullut. Puomilla en pysäyttänyt koiraa lopussa, vaan juostiin suoraan läpi. Kepeille ohjasin myös melko tarkasti oikeaan väliin, sillä aluksi näytti hieman, ettei Taika hahmota oikeaa keppiväliä. Loppusuora menikin mukavasti ja loppuun päästiin ratavirheettä! Aika mietitytti hieman, olimmekohan olleet tarpeaksi nopeita saamaan puhtaan nollan.

Ennen seuraavaa starttia ehdin katsella hieman medien ja maksien suorituksia, ja käydä kuraamassa koiran ulkona. Ennen A-radan palkintojenjakoa oli B-radan tutustuminen. Hyppyrata näytti oikein mukavalta, reiluilla esteväleillä ja paljon juoksemista. Putkia oli kyllä tungettu radalle yllättävän monta, joka hieman mietitytti. Putket eivät kuitenkaan olleet Taikan vahvuus.

Tutustumisen jälkeen kuuluttaja ilmoittelikin jo palkintojen jaosta. Ehdin äkkiä hakemaan koiran häkistä, jotta kerkeisin vielä hieman lämmitellä ennen seuraavaa starttia. Ennen lämmittelyä "jouduimme" kuitenkin visitoimaan palkintosijoilla, sillä kuuluttaja kutsui meidät sijalle yksi! Olimme ainoita nollatuloksen saaneita ja olimme lisäksi suorittaneet etanan kanssa radan alle ihanneajan! Ruusukkeen, lelun ja makupalojen lisäksi olimme tienanneet ensimmäisen LUVAmme.

B-hyppyrata, ihanneaika 44s, tuomari Sari Mikkilä

Rata ei ihan tuollainen todellisuudessa ollut, vaan putki 10 ei ollut suora. Se oli hieman siksakilla, eli putkesta ei suoraan näkynyt ulos. Putki 11 ja 16 olivat myös n. 90 asteen kulmassa, sekä nro 11 siksakilla.

Radan alku oli ihana. Alkusuoralla Taika oli parhaimmillaan ja juoksi kunnolla. Hypyt 5-7 se myös irtosi hienosti, eikä sitä tarvinnut ohjata aivan vierestä. Valssi hypyillä 7 ja 8 taisi taas vähän myöhästyä, mutta koira kääntyi kuitenkin ihan nätisti. Putken jälkeen sain myös haettua Taikan hyvin matkaan, eikä se jäänyt haahuilemaan omille teilleen. Kepit OK, joskin en taaskaan antanut hakea täysin itse. Loppusuoran häämöttäessä oli mahtava fiilis, mutta ei. Putkella 16 tuli pieni kämmi, olin ajatellut takaaleikata putken suulla. Ohjaus kuitenkin tuli ilmeisesti liian aikaisin ja töksähtäen, jonka seurauksena Taika päätti vetää uparit putken suulla ja kääntyi takaisin. Tyhmästä virheestä meille rapsahti vitonen. Aikakin olisi riittänyt nollaan, alitimme ihanneajan neljällä sekunnilla.

Hyvillä mielin kuitenkin kotiin katselemaan Sagin kisakalenteria. Voi olla että vielä tänä vuonna käymme jotkin kisat juoksemassa, mutta voi myös olla, että jatkamme nollien metsästystä vasta ensi vuonna. Tuomarin "käskyn" mukaan kisakirja pitäisi myös päällystää kera oman koiran kuvan, joten lähipäivinä olisi tarkoitus koristella kyseinen vihkonen!

Pujopujopujo

Parhautta on päästä kotiin onnistuneista treeneistä. Monen onnistuneen toiston jälkeen hymy ei hyydy vaan iloinen fiilis jatkuu. Onneksi täysin epäonnistuneita treenejä ei ole näkynyt pitkään aikaan, vaan olemme kulkeneet kultaista keskitietä. Tänään tuo koira osasi kuitenkin yllättää positiivisesti ja illan keppitreenit olivat parhautta! Varsinkin kun meitä oli treeneissä ihanasti vain kolme paikalla, oli treeniaikaa juuri sopivasti ja saimme tehokkaat keppitreenit tehtyä.

Yksinkertainen rata kyseessä. Ensimmäisellä kierroksella otettiin vain hyppy ja kepit (6 kpl), koira vasemmalla puolella. Taikalla oli aluksi hieman vaikeampaa löytää oikea keppiväli, mutta kun hypyn jälkeen koiran linjan sai suoristettua nätisti, niin no problem. Kettu paineli tasaisen sulavasti menemään. Erityisesti kumpikaan puoli ei tuntunut olevan Taikalle sen hankalampi kuin toinenkaan. Kun vasen puoli oli koluttu läpi, vaihdettiin koira oikealle puolelle ja sama homma. Haastavuutta lisättiin antamalla koiralle vapaus hakea kepit itse. Taika muutaman toiston jälkeen olikin kuin vanha konkari, irtosi aivan upeasti kepeille upealla vauhdilla!

Toinen harjoitus oli melkein yhtä simppeli, ellei ole yhtä taliaivo kuin minä, jolle vasemman ja oikean erottaminen tuo haasteita. Tarkoitus oli ensimmäisellä kerralla lähteä koira oikealla puolella ja putken jälkeen suorittaa kepit koira vasemmalla puolella. Koiralla ei ollut ongelmaa taaskaan keppien tai putken kanssa, mutta itse ensimmäisellä kerralla ohjasin koko radan koira vasemmalla puolella. Taidan kirjoittaa mustalla tussilla käsiini VASEN ja OIKEA. Vasemman jälkeen vaihdettiin koira ensiksi oikealle puolelle ja putken jälkeen vasemmalle. Tässä haastetta toi saada koiran linja nätisti suoristettua putken jälkeen ennen keppejä, mutta noh, eipä siinä loppujenlopuksi paljoa haastetta ollutkaan.

Koska aikaa jäi ihan mukavasti vähäisen väkimäärän takia, kerkesimme Taikan kanssa vielä ottaa samaisen radan ohjaten koira vain oikealla puolella. Tässä vaiheessa kepit ja oikea keppiväli oli Taikalle jo niin selvä, joten oli vain ilo katsella, kuinka hyvin koira haki kepit itse. Harmi, etten omista omaa hovikuvaajaa, olisi aivan mahtavaa saada joskus todistusaineistoa näytettäväksi!

Loppuun vielä viikonlopun projekti! Nyt kelpaa pikkufifiäkin näyttää taas mätsärikehissä uuden hihnan kanssa. Pituutta tuli ehkä hieman liikaa, mutta ehkei se häiritse. Toivon mukaan hihna pääsee testiin 4.11, kun Koneen kentällä järjestetään mätsäri.

Kävin myös törsäämässä rahaa Taikan läskien kauhuksi. Tajusin, että märkäruuat ovat melkein pelkkää vettä, eli mahantäytettä, eli eivät sisällä hirveästi energiaa. Esimerkiksi Applawsin märkäruuat sisältävät vaivaiset 0,4% rasvaa, eli kelpaa meille! Nuo muut sisältävät rasvaa n. 4%. Törkeän kalliitahan märkäruuat ovat, esimerkiksi yksi tuollainen pikkupurkki Applawsia maksoi 1,80e. Onneksi en omista isoa koiraa, se söisi vararikkoon. Purkin kyljen mukaan Taikan tulisi saada kolme purkkia Applawsia päivässä, mutta nyt se saa aamulla n. 1/2 dl nappulaa (Robur/Hauhau/Golden Eagle etc mitä palkintosafkoja nyt löytyykään) ja puolikkaan purnukan märkäruokaa. Jos taas aamulla tulee pakkasesta jotain lihoja kuppiin, illalla annan määrän x jotain muuta märkäruokaa. 

Parempi olisi läskien alkaa lähtemään, noilla riistohinnoilla muuten ostaisi lihatiskiltä puudelille sisäfilepihvejä. Harmi, että nekin sisältävät enemmän rasvaa, joten kokeillaan näillä. Jos tämäkään ei enää toimi, niin alkaa ideat olla vähissä.

Rallytreeniä

Pari viikkoa aikaa saada koira siihen kuntoon, että rallytokon nakkialosta olisi mahdollisuus saada hyväksytty tulos. Ei siis auta muu, kuin treenata, treenata ja treenata. Treeniseurana ja kameramiehenä toimi taas Rebecca & collievahvistus, joiden kanssa otimme lyhyitä treenipätkiä. Rataa ei tänään rakennettu, vaan treenasimme yksittäisiä liikkeitä enemmän.

Ja vielä loppuun pieni videopätkä. Eteentulo kaipaa vielä hurjasti harjoitusta, joten ignooratkaa se!

Taju kankaalla

Päivän treenisuunnitelmat vaihtuivat eilen eläinlääkärireissuksi. Eilen iltalenkillä huomasin, että viihdoin eläinlääkärin ikkunassa näkyy valoa ja päätin marssia sisään. Selitin tilanteen ja katsottiin milloin voisimme tulla uudestaa. Sainkin lekuriajan suoraan seuraavaksi illaksi!

Kyseessä oli vain luustokuvaukset, ei sen kummempia sentään. Taikalta on parisen vuotta sitten tutkittu silmien lisäksi lonkat ja polvet. Lonkkien lisäksi samalla reissulla oli tarkoitus kuvata myös kyynärät, mutta jonkin kämmin takia niitä ei sitten otettu. Ilmeisesti ajanvarauksessa tms. joku väärinkäsitys. Olen jo pitkään ajatellut, että kyynärät pitäisi kuvauttaa agilityn takia. Myös lähiaikoina shelttien kyynärviat ovat tuntuneet lisääntyvän, joten asia on vaivannut melkoisesti. Pahin pelko olisi, että kyynärät eivät olisi kunnossa ja koira treenaisi agilityä, mahdollisesti kipujen kanssa.

Vaikka edelliset lekurikäynnit ovat olleet sterilointi ja pikainen Strongholdin hakureissu, marssi koira reippaasti sisään. Ihanaa, ettei se ilmeisesti muista/tiedosta/halua muistaa, että eläinlääkäri ei ole maailman mieluisin paikka.

Painoa Taikalta löytyi 8,4 kg, eli se on taas lihonut. Mulla loppuu usko ja ideat ihan juuri. Ollaan kohta vuosi kamppailtu ylipainon kanssa, mutta paino joko pysyy samassa tai nousee. Eikö riitä, että ruokamäärät on tiputettu aivan alas sekä liikuntaa lisätty ja monipuolistettu reippaasti? Ruokakin on vaihdettu, on kokeiltu vähärasvaisia (mutta viljattomia) safkoja barffauksen lisäksi. Rasvaimu kutsuu kohta.

Anyway, piikkiä peppuun ja unten maille. Lekuri siirtyi napsimaan kuvia kyynäristä sekä selästä. Hermostuneena selailin odotustilan lehtiä toivoen parasta, peläten pahinta. Onneksi kuvaus ei ikuisuuksia kestänyt ja pääsin katsomaan kuvia ja kuulemaan tuomion.

Selästä ei löytynyt mitään kummallisuuksia, vaan oikein hyvältä näytti. En oikeastaan olettanutkaan, että sieltä mitään vakavaa löytyisi, mutta miksipä sitä ei samaan syssyyn kuvauttaisi? Vähän tuli hintaa lisää, muttei kuitenkaan niin paljoa, jottei sitä raaskisi tiedosta maksaa. Kyynärät onnekseni näyttivät myös olevan ihan kunnossa, eli lekurin arvion mukaan 0/0. Tässä vaiheessa sai huokaista kunnolla helpotuksesta. Tosin vielä saa jännätä, että tulevatko kyynärät myös nollana takaisin Kennelliitolta. Ilmeisesti kuitenkaan mitään järisyttäviä rakennevikoja tai nivelrikkoa ei näkynyt, joten voimme treenata huoletta!

Nyt kun sain yhden huolen pois, voisinkin ilmoittaa Taikan ensimmäisiin agikisoihin. Pitäähän nyt jotain olla, jonka vuoksi voi panikoida ja nukkua yöt huonosti!

Illan aksailut

Tämänpäiväinen treenirata näytti tältä. Treenailtiin tosin vain pätkää siitä, vaihtoehtoina oli esteet 1-7, 8-15 tai 15-18. Itse päätin valita tuon ensimmäisen pätkän, se oli helpoin muistaa ja siinä sai alkupätkän juosta oikein kunnolla. Rata meni oikein sutjakkaasti, jos itse olin ajoissa ja ohjasin selkeästi niin Taikan kaarrokset esteillä 4 ja 5 olivat oikein näpsäkät.

Irtoamista pitäisi harjoitella enemmän, joudun saattamaan Taikan aika pitkälle putkien luokse. Tosin voihan olla, että tuo kirppukasa osaisi hakeutua itsekin putkelle, mutta itselleni on jäänyt vain tavaksi juosta mukana. Voipi olla, että keskiviikkona käyn treenaamassa tuota samaa rataa itsenäisesti kentällä, jos sää sallii. Tuokin rata on niin helppo ja yksinkertainen rakentaa, joten otetaan nyt ilo irti lähellä sijaitsevasta kentästä, vielä kun voi!

Treeniä, me tarvitaan treeniä ja äkkiä!

Sunnuntai-illalla lähdettiin treenaamaan rallytokoa collievahvistuksen kera. Viimeisestä treenikerrasta onkin aikaa, taisimme viimeksi olla treenaamassa kesällä -10 (...). Jonkun aivopierun takia menin myös muutama viikko sitten ilmottamaan Taikan rallytokon nakkiluokkaan kuun lopussa olevaan möllikisaan. Rebecca kera collieden on myös tulossa mukaan, joten ehkä kisoissa ei mene ihan samanlailla kuin treenatessa!

Rata meni kutakuinkin näin

Rakensimme upeaakin upeamman alo-luokan radan. Kumpikaan ei pahemmin ole harrastanut ratojen väsäämistä, joten mittasuhteet olivat vähän mitä olivat ja kyltit siellä sun täällä. "Kyltteinä" toimivat netistä tulostetut laput, joten saimme juosta kentällä hamstraamassa kiviä ja hiekkaa, jotta tuuli ei veisi kylttejämme. Ihme kyllä, muutamaa karkulaista lukuunottamatta kyltit pysyivät aika nätisti paikoillaan!

Rebeccan neuvoilla ja ohjeistuksilla melkein osasin suorittaa radan. Ensimmäinen suoritus olisi arvostelun kannalta ollut kyllä yksi fiasko. Huomasin aina välillä kulkevani väärällä puolella kylttejä, sekä spiraalin suoritus taisi olla aika special á la Petra. Tuo koira ei kuitenkaan vielä osaa seuraamista kunnolla, joten oma katseeni pysyi pitkälti koirassa, eikä siinä, mitä edessä oli tulossa. Vähän erikoisella suorituksella päästiin kuitenkin maaliin asti hyvällä vireellä!

Toinen ja kolmas kierros menikin jo paremmin, tosin taas vähän kummallisilla ohjaajan virheillä maustettuna. Esimerkiksi spiraaliin ei tietääkseni kuulu kiertää myös seuraavaa, edessä olevaa kylttiä. Kolmannella kierroksella Taikakin suoritti rataa paljon varmemmin, seuraamisessa oli jo melko kiva kontakti ja koira seurasi tiiviimmin. Taika kuitenkin hieman päätti harrastaa ennakointia, ja istumisen sijaan olisikin ollut paljon kivempi lysähtää suoraan maahan.

Treenit näin pitkästä aikaa kyllä herättivät jostain horroksesta, jumalauta me tarvitaan treeniä! Rallytoko ei ihan olekaan niin helppoa kuin aluksi kuvittelinkaan. Seuraaminen saisi olla vielä paljon varmempaa ja käännökset sujuvampia. Maahanmeno pitäisi myös opettaa uudestaan, ellei kisoissa käytä suuuuuria käsiapuja. Aikaa kisoihin on parisen viikkoa. Ehtiiköhän tässä vielä treenaamaan niin paljon, ettei tarvitse kisoihin lähteä nolaamaan itseäni? Tämä on jotenkin niin tuttua, kaikki jää viimetinkaan ja sitten hätäseen yritetään koota asiaa kokoon.

Onneksi sentään rallytoko ei ole yhtään vakava laji, ja treenatessakin oli oikein hauskaa! Nakkiluokkaan tulee meidän lisäksi ainakin puolivuotias Cecil ja möllialoon William. Eipä me kisoihin taidettukaan ilmoittaa siksi, että lähtisimme palkintoja hamstraamaan, vaan pitämään hauskaa! Voi kyllä olla tuomarilla ja muilla kisaajilla hauskaa katsottavaa kun meidän poppoo pääsee radalle.

Kuvat (C) Rebecca Saleh

Viikonloppu Tuusulassa

 

Muutama hassu kuva Tuusulasta, jossa majailimme viikonlopun. Kuten kuvista voi päätellä, mitään hienoa ja erikoista häppeninkiä ei viikonloppuna ollut. Voisin tosin opetella kuvaamaan.