Heihei turkki ja haljenneita hampaita

Taika on viettänyt kesää rennosti. Ruokaa, auringossa köllöttelyä, luiden syömistä ja lenkkeilyä. Taikakin täytti 27.8 kokonaiset kuusi vuotta, mutta järkyttävän kiireen vuoksi pippalot ja kakkukestit jäivät pitämättä (anteeksi Taika :( ). Loppukesästä palailin myös takaisin agilityn pariin, jolloin Taika on muutamaan otteeseen saanut rallatella putkissa ja juosta siivekkeitä. Tarkkasilmäisimmät voivat ehkä bongata ylläolevasta kuvasta pienen muutoksen liittyen agilityyn. Putkenpainoissa lukeekin IHAHin sijaan BAT. 20.5 oli selkeästi onnenpäiväni, sillä silloin järjestettiin eläinlääkiksen pääsykokeen lisäksi Border Agility Teamin jäsenkatselmus. Muuton myötä vaihto uuteen seuraan kiinnosti helpompien treenimatkojen toivossa ja sehän sitten myös toteutui! Selviydyimme Medyan kanssa katselmusradasta monien tarkkojen silmäparien katsellessa ja tentatessa mm. tavoitteistamme ja fiiliksistä. Nykyään meidät löytää siis Ojangosta treenaamasta!

Takaisin kuitenkin Taikaan. Taikalle kesät eivät ole olleet järin helppoja sterkkauksen jälkeen. Se kun ei myöskään ole täysin terve, niin kesät eivät senkään puolesta ole mukavimpia aikoja helteineen tuolle koiralle. Ensimmäistä kertaa uskalsin kuitenkin tehdä asialle jotain ja kokeilla, mihin ohennussaksilla pystyykään. Idea tuli oikeastaan ihan hetken mielijohteesta, enkä ollut suunnitellut sitä pitkään. Kulutin tylsää ja puuduttavaa päivää koiria pesten ja trimmaten. Taikan puunaukseen lopulta kuluikin nelisen tuntia aikaa, kun päätin saksia siltä vähän enemmän karvaa pois, mitä sheltiltä kuuluisi. Ajelluista shelteistä en henkilökohtaisesti tykkää, mutta en siihen ota nyt sen enempää kantaa. Halusin kuitenkin yrittää helpottaa Taikan oloa lämpötilan kohotessa saaden kuitenkin siistin ja toimivan lopputuloksen. 

Ulkomuoto koiralla muuttui hurjasti karvan vähentyessä. Taikasta tuli taas niin onnettoman pienen ja reppanan näköinen, kun iso muhkuturkki oli poissa. Olin lopputulokseen myös hurjan tyytyväinen! Vaikka minua ei juurikaan ole siunattu kampaajan tai trimmaajan taidoilla, jälki ei ollut katastrofaalista. Kaikki päällyskarva ei ollut poissa, vaan turkkiin jäi vielä karheutta pinnalle suojaamaan auringolta ja koiran rapsuttelu ja silittely tuntui edelleen miellyttävältä. Taikan olo tuntui myös kevenevän samantien ja metsässä oli taas ihanaa kirmata lahnailun jälkeen.

Turkki heti saksimisen jälkeen 2.6

Turkkia Taika on kasvatellut hurjaa vauhtia takaisin, eikä turkinlaatu ole kärsinyt ainakaan toistaiseksi. Karvaa on kyllä irronnut aivan järkyttäviä määriä enkä tiedä mistä sitä riittää. Karvaa tuntuu lähtevän normaalia enemmän mutten tiedä, onko se leikkelyn syytä vai ei. Sinänsä ihan hyvä, että koira osaa keventää karvaansa myös itse, mutta jatkuva imurointi ei niinkään ilahduta. Koiraa voisi harjata luultavasti joka toinen päivä saaden oikein mainion karvasaaliin palkkioksi, mutta aika ei tahdo siihen oikein riittää. Välillä olen istunut metsässä kalliolla tai kiven päällä nyppimässä irtonaista päällyskarvaa pois ja katsonut, kun ilmassa leijailee sakeana karvaa. Nykytilanne näyttää oikein mainiolta, karva olisi oikeastaan näyttelykunnossa (poislukien keittiösaksilla vedetyt etujalat ja kintereet...).

Ja jos ei Taikasta olisi jo nyt aiheutunut jäätäviä eläinlääkärilaskuja, niin eiköhän kohta tyhjene omistajan tili taas tyhjille. Taikan vakuutuksen irtisanominen on ehkä yksi asioista, joka näin jälkeenpäin kaduttaa paljon. Todella paljon. Syyskuun ensimmäisenä päivänä Taika pääsee "synttärilahjaksi" hammaslääkäriin korjailemaan suutansa. Taikalta löytyi yllättäen haljennut poskihammas (P4), kun käytin sen eläinlääkärissä tarkistamassa kyljestä löytyvät patit (rasvapatteja, onneksi...). Taika oli alkanut jonkinverran hidastaa nappulan syömistä ja luut eivät maistuneet ihan yhtä hyvin, mitä normaalisti. Hampaan juuri näkyy kokonaan ja tihkuu aina välillä verta, eli kipeää tekee varmasti. Hampaan halkeamisen syytä ei tiedetä, mutta voisin veikata, että jotain luuta syödessä siitä on irronnut palanen. Ei voinut kuitenkaan parempaa hammasta valita, vaan kyseessä on juuri tuo yksi isoimmista poskihampaista. Tuon kokoinen hammas on kiinni useammalla juurella ja ei lähde irti pelkillä pihdeillä nappasemalla, vaan siihen tarvitaan järeempiä aseita. Fiksuimmat ehkä jo tässä vaiheessa ymmärtävät, että kyseessä on siten isompi eläinlääkärireissu, joka samalla tarkoittaa kalliimpaa. Harva ell. asema edes operoi täällä pk-seudulla noita isompia hammaspoistoja, sillä heillä ei ole käytössä hammasporaa. Halvin alustava hinta-arvio oli 350-400e, kalliimmat heiluvat siellä 700e tienoilla. Onneksi sain kesällä edes kolme viikkoa töitä, sillä muuten saattaisi pankkitili itkeä. Katsotaan kuinka iso kakku tuosta nyt tulee maksettavaksi lopulta, toivonmukaan hammas lähtee suosiolla suusta pois, eikä sen kanssa tarvitsisi tapella.

Medya eläinlääkärissä

Tulihan jo nyt se päivä, kun Medyaakin sai käyttää eläinlääkärissä muuten kuin rokotuksilla. Vakuutustakaan sillä ei ole hinnan takia, joten toivotaan, että sitä ei tarvitsisi jatkossa sitten hirveän usein käyttää lääkärin tutkimuksissa. Hirveän halpa reissu ei tälläkään kerralla ollut, vaan kotiin palattiin 350 euroa köyhempänä. Mikäs tässä kuun vaihtumista odotellessa, että saisin taas muutaman euron lisää kituvalle pankkitilille!

Lääkärikäynnin syynä oli Medyan mystinen ripulointi. Se on ripuloinut verta nyt kolmesti kuukauden sisään, viimeksi alkuviikosta. Ripulin aiheuttajasta ei ollut oikein selvyyttä, milloin epäilyksenä merilevä, milloin öljy. Tapauksilla ei näyttänyt olevan juurikaan yhteistä. Ensimmäinen kerta kesti noin 3-4 päivää alkaen löysällä vatsalla, josta tilanne vähitellen muuttui verisemmäksi. Koira saatiin kuntoon Canicurin ja levon vaikutuksesta. Toisella kerralla Medya aloitti melkeen kylmiltään ripuloimaan verta keskellä yötä. Seuraavana aamuna olikin matka Joensuuhun ja pitkä automatka. Automatkan ajan koira pystyi pidättelemään, mutta perille päästyään se ripuloi useamman kerran ja jopa oksensi kunnolla keltaista nestettä. Yhdessä yössä tämäkin oli kuitenkin ohi Canicurilla ja häkkilevolla. Kahdella ensimmäisellä kerralla Medya oli juuri saanut merilevää edellisen ruuan kanssa, joten mietin olisiko se aiheuttanut vatsaongelmia. Kolmannella kerralla sekään ei kuitenkaan ollut kyseessä. Ripulointi alkoi taas heti verisissä merkeissä ja kesti yhden päivän. Mitään fiksua selitystä en keksinyt.

Alkuviikosta minulle taas muistuteltiin Medyan täyssisaruksen, Tuiskun, sairastelusta. Tuiskuhan sairastaa Addisonin tautia, joka ilmeni myös mysteerisinä vatsavaivoina, mm. ripulilla ja oksentelulla. Myöhemmin myös kipukohtauksia. Blogista lueskellessa voi huomata sitkeät mahavaivat, jotka eivät tunnu poistuvan millään ja uusiutuvat vähän väliä. Eläinlääkärikertoja ja apukeinoja useampi, mutta ei niin ei. Vasta huomattavasti myöhemmin vaivoille oli löytynyt syy - Addisonin tauti. Niinpä minua kehotettiin käyttämään myös Medya eläinlääkärissä testattavana kys. sairauden osalta.

Itsehän en ollut edes muistanut kyseistä sairautta tai sen oireita. Sydän kyllä hyppäsi kurkkuun heti, kun kuulin asiasta. Oireet melko samankuuloisia ja yhteisten vanhempien takia geneettinenkin riski oli olemassa. Vaikka tauti onkin harvinainen eikä sen periytymistä tunneta, niin mahdollisuus oli kuitenkin olemassa. Onhan itselläni jo yksi monivaivainen koira kera autoimmuunisairauden, joten tuurillani voisi olla toinenkin. Kilpirauhasen vajaatoiminta olisi vielä helppo sairaus Addisoniin verrattuna. Tai molemmat sairaudet hoituvat päivittäisellä lääkityksellä, mutta Addisonia sairastavilla koirilla ei ole oikeutta kisakentille. Jos joutuisin jättämään myös Medyan kanssa harrastamisen, niin mitä ihmettä tekisin. Koira on kuitenkin niin lupaava, että en ihan hetkessä sulattaisi niin suurta pettymystä. Jo Taikan kohdalla teki riittävän kipeää luopua agilitysta, joten toista kertaa en enää jaksaisi kokea samaa.

Ei muuta kuin tiistaina soittamaan aikaa eläinlääkärille. Kokeilin ensiksi soittaa yhteen lähiseuduilla olevaan eläinlääkäriasemaan, mutta siellä he eivät vielä osanneet sanoa, löytyisikö heiltä varastosta sairauden testaamiseen vaadittavaa ainetta. Jos ei olisi, sitä pitäisi tilata. Olisin kyllä mielelläni vienyt Medyan heille tutkimuksiin, sillä samalla olisin voinut hoitaa Taikan kilpirauhasjutut kuntoon. En kuitenkaan jaksanut odotella ahdistuneena, joten soitto isompaan klinikkaan. Aika saatiin heti seuraavalle päivälle.

Ihme kyllä, ajomatka Pitäjänmäkeen MeVetiin ei stressannut enää ollenkaan. En saanut edes autoa parkkiin tien laitaan, vaan jouduin ajamaan pelottavaan parkkihalliin maan alle. Auto, minä ja koira selvisimme ehjänä parkkiruutuun ja löysin tieni takaisin maanpinnalle MeVetin vastaanottoon. Kerkesin hetken istuskella odotustilassa, kunnes pääsimme Susanna Martikaisen jututettavaksi. Susanna kyseli, miten ripuli oli ilmennyt, millaisissa tilanteissa, millaista ruokaa syötetty ja miksi epäilyksenä Addison. Medyasta otettiin lopulta laaja verenkuva, sekä kaksi putkiloa verta Addisonin tutkimista varten. Ensiksi otettiin näyte perustilassa, sen jälkeen suoneen ruiskutettiin ainetta, jonka pitäisi nostaa veren kortisolitasoa. Sairaalla koiralla kortisolitaso pysyisi rasituksesta huolimatta melko samoissa lukemissa, terveellä koiralla pitäisi näkyä selkeä muutos.

Verikokeiden ja yleistutkimuksen tulokset sain heti, ACTH-testin tuloksissa kestäisi hieman pidempään, sillä näytteet lähetettäisiin muualle tutkittaviksi. Verikokeissa Medyalla oli kaikki muu kunnossa, paitsi urea-arvot aivan aavistuksen koholla (10mmol/l, viitearvo 2,5-9.6). Addisonin tautiin liittyy useasti urean, natriumin ja kaliumin muutokset veressä. Myös Tuiskulla oli urea ollut alkuvaiheissa koholla, josta se oli vähitellen jatkanut nousuaan. Tuiskun natirum- ja kaliumarvoista alkuvaiheilla ei ole tietoa, mutta Medyalla ne olivat kuitenkin normaalit. Urea-arvot kuitenkin pelottivat, sillä ne olisivat voineet olla matalammalla.

Onneksi Addisonin tuloksia ei tarvinnut odotella montaakaan päivää, vaan sain heti seuraavana päivänä soiton eläinlääkäriltämme. Kokeissa Medyan kortisolitaso oli noussut, jopa turhankin paljon. Korkeampi kortisolitaso voi viitata stressiin, joka on voinut aiheutua jo eläinlääkärissä olemisesta. Vaikka Medya olikin iloisena ja reippaana vastaanotolla, en tiedä voiko se ulkokuorestaan huolimatta ottaa stressiä erilaisista tapahtumista. Voihan olla, että se on nyt lähiaikoina saanut liian vähän lepopäiviä stressaavien tilanteiden välillä, joka on johtanut ripuliin. Reissua, treeniä ja mätsäriä päivä toisensa perään voi olla loppupeleissä liikaa noin vilkkaalle ja häslälle koiralle. Se ei kuitenkaan ota noissa tilanteissa yhtä rennosti kuin esimerkiksi Taika. Ei kuitenkaan onneksi Addisonia ja sain lekurilta vielä varuiksi Kaoliini-Pektiiniä (sen tehtävänä taisi olla haitallisten mikrobien tms kerääminen suolistosta) ja purkin antibiooteja varuiksi. Jos tuo ripuli nyt uusiutuu antibioottien ja matokuurin jälkeen, seuraavaksi tulisi poissulkea giardia. Toivottavasti nyt pysytään kuitenkin ihan terveenä ja hyväkuntoisena!