Pages

Subscribe:

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Tykkimiehet asemissa


Tiistaipäivä kului taas hieman erilaisissa maisemissa. Monesti tulee kyllä mietittyä, kuinka suuri etu on asua Helsingissä pennun kanssa. Sosiaalistamisen kannalta kaupunki on oikein mainio. Ihmis- ja koiravilinää riittää, on mahdollisuutta totuttaa kauppakeskuksiin, vilkkaaseen rautatieasemaan, löytyy metroja, ratikoita, busseja, junia ja vaikka mitä. Tällä kertaa uutena menopelinä olikin lautta, jolla seilailimme kera Josefinan ja koirien kohti Suomenlinnaa!

Vaikka samassa kaupungissa asunkin, itse olin vieraillut viimeksi kyseisessä paikoissa ala-asteikäisenä. Hämäriä muistikuvia löytyi tykeistä ja museorakennuksista, mutta muuten saaren maisemat olivat täysin unohtuneet. Pilvinen sää passasi oikein hyvin meille, kuvaussäänä mainio eikä koiratkaan läkähtyneet ensimetreillä. Kuljimme ristiinrastiin ympäri Suomenlinnaa, katsastaen tykkejä ja kävellen linnoituksissa. Taas ovat myös koirat nähneet hieman uusia juttuja maailmasta! 

Suomen puolustus kunnossa!


maanantai 29. heinäkuuta 2013

Pitkästä aikaa KUVIA!


Aikaisemmin kesällä tilailin Digitarvikkeelta uuden objektiivin, Canonin 100mm f2. Tunnetusti itselläni on erittäin huono tuuri kamera-asioiden suhteen, joten tietysti kyseinen putkikaan ei ollut kunnossa. Erroria heitti kuvatessa, paitsi täydellä aukolla. Kiireiden ja menojen vuoksi en kerennyt linssiä viemään suoraan huoltoon, vaan asia joutui odottelemaan melko pitkään. Kolmisen viikkoa sitten sain aikaiseksi raahautua JAS tekniikalle, jossa putken saisi kuntoon. Tyhmänä en tajunnut ottaa kameran ja objektiivin tulppia mukaan, joten pelkän objektiivin sijaan Mannerheimintielle jäi myös rakas kamerani. Ikävä oli suuri, mutta viihdoin tänään sain kamerani takaisin. Ei sitten muuta kuin ulos ja kuvaamaan!

Onnistuneita kuvia kertyi ihan liikaa. En tiedä onko kyseessä pitkän kuvaustauon aiheuttama into vai se, että laitteisto toimi ja sääolosuhteet olivat suotuisat. Kuviin eksyivät myös aivan syksyn värit, nyt ei ole edes vielä elokuu! Kauhistelin jo yli viikko sitten keltaisia puita ja kuivuneita koivunlehtiä metsässä. Luontoäiti, anna vielä edes hetki aikaa nauttia kesän väreistä, lämmöstä ja auringosta!







keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kyllä me muutakin treenataan kuin näyttelyjuttuja!


Se olevinaan tokoilee! Onhan tuo vielä epäpuhdasta seuraamista, mutta työmäärään nähden olen tyytyväinen! Imuttamisen kautta olen treenannut muutaman kerran (ja koin sen olevan erittäin epämiellyttävää ja hankalaa) ja lenkillä aina välillä palkkaillut seuraamisesta koiran tarjotessa sitä itse.

Pienen juttutuokion jälkeen päädyin siihen, että lähden työstämään tuota seuraamista kunnollisen perusasennon kautta. Kunnollisen sivulletulon avulla lähdetään askel kerrallaan hakemaan oikeaa paikkaa ja kontaktia sekä vähentämään ylimääräistä pomppimista. Intoa opiskeluun Medyalta kuitenkin löytyy, joten eiköhän siitä pieni tokoeläin saada! Apua, jos itsekin hurahdan Medyan kautta tokoon ihan täysin!

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Ristiriitaisia lausuntoja ja kesän pikakuulumiset

Osa vanhemmista lukijoista varmaan muistaakin Taikan ortopedireissun. Kertauksena vielä potilaskertomus:

Taikan tarkastus talven aikana muutaman kerran ilmenneen takajalan hetkellisen ontuman/aristuksen vuoksi.

Tutkimushetkellä koira liikkui normaalisti. Lievä reaktio oikean etujalan kyynärnivelen ääriojennuksessa, muuten etujalkojen nivelet olivat nyt oireettomat. Kintereet olivat kuivat ja reagoimattomat, ei turvotusta jännealuleella. Molempien polvien polvilumpiot luksoituivat polvien sisäsivuille ja hakautuivat hetkellisesti (ns. mediaalinen patellaluksaatio, aste 2). Muuten takajalkojen nivelten taivutuksissa ei ilmennyt selviä aristuksia.

Piia Marttisen tuomio ei oikein ollut odotettavissa. Polvien sijaan lähdin näyttämään kinnertä, joka selkeästi aristi aikaisemmin. Näiden ristiriitojen vuoksi Taika kävi fysioterapeutilla ja sen lisäksi kaksi eläinlääkäriä ovat epävirallisesti kopeloineet sen takajalat lävitse. Fyssari ei saanut polvia luksoitumaan normaaleilla liikeradoilla, kintereestä löytyi rahinaa. Ensmmäinen eläinlääkäri sanoi polvien olevan löysät, muttei hänkään lähtenyt väkisin vääntämään polvia pois paikoiltaan. Kintereestä löytyi napsumista. Viimeisin lausunto on nyt muutaman viikon takaa, polvet ykköset ja kintereessä ilmeisesti lievää kinnervikaa?

Hieman pistää ihmetyttämään, kuinka tämän kyseisen ortopedin lausunto poikkeaa niin rajusti kolmen muun ammatti-ihmisen lausunnosta. Ortopedille Taika lähti vain ja ainoastaan sen takia, että sieltä saisin asiantuntevan lausunnon tilanteesta. Miten siis esimerkiksi tuon kintereen tilanne on voinut jäädä huomaamatta, sillä myös itse tiedostan sen, ettei se kuulosta/tunnu terveeltä? Ilmeisesti polvien tilanne on myös hieman liioiteltu. Rahatilanteen salliessa Taikan voisi viedä vielä virallisiin polvitarkkeihin ja tutkituttamaan kunnolla tuon kintereen, jotta myös tieto polvista saataisiin koiranettiin. Tärkeintä on nyt kuitenkin, että itse tiedän paremmin missä mennään!


Kesä on molempien koirien osalta sujunut aika leppoisasti. Medyalla on ollut uusia leikki- ja painikavereita sekä molemmat koirat ovat saaneet nautiskella ulkoilmasta ja rennosta lenkkeilystä. Pikkumerle ilmoitettiin myös ensimmäisiin kehäilyihinsä Helsingin pentunäyttelyyn 3.8. Kokoa mustuaisella oli 4,5kk ikäisenä jo 32,3cm agimitalla mitattuna. Hampaiden vaihtumista jännäillään edelleen, kulmurit eivät vielä hievahda mihinkään suuntaan. Seuraavat koirariennot ovat varmaankin ensiviikolla järjestettävät mätsärit, ainakin Medya voisi mennä kehäkäytöstä treenaamaan.