No ny ois kuvia!

Pitkästä aikaa ihan vain kuvia esille! Kuvaussää oli mitä mainioin ja aikaa metsässä vierähtikin yli 2h. Olisi varmasti kulunut aikaa enemmänkin, mutta pirun muistikortti täyttyi liian nopeasti. Sen siitä saa, kun hautoo siellä mm. lähes vuoden vanhoja YO-kuvia, joita ei voi poistaa muttei jaksa siirtää koneellekkaan... Suurin osa kuvista on vähän x-laadun rajoilla omassa mittapuussani, mutta varmaan ensimmäistä kertaa säästin ne kuitenkin. Koska kelpoisa kuvia tuli ihan tuhoton määrä (lähemmäs 50), suurin osa on käynyt photarissa vain kääntymässä rajauksen ja pienennyksen verran. Osasta kuvista sen ehkä huomaa, mutta menköön! Älkää tukehtuko kuvaspämmiin.

Shelttilenkkeilemässä

Tulkaa joku antamaan hieman motivaatiota tähän blogin ajantasaiseen päivittelyyn. Intoa kyllä olisi saada uusia tekstejä blogiin, mutta niiden aloitus aina jostain syystä lykkääntyy ja lykkääntyy, vaikka tapahtumaa ja menoa olisi ollut kirjoitettavaksi. Yritetään nyt hieman ryhdistäytyä, kun aikaakin olisi ihan riittämiin. Opiskelen tällä hetkellä yliopistolla elintarviketieteitä, mutta kovasti nyt meinasin keväällä hakeakin eläinlääketieteelliseen kaikesta huolimatta. Sen takia olen karsinut kaikki ylimääräiset kurssit pois ja käytännössä käyn koululla istumassa muutaman tunnin per päivä ja muuten lusmuan kotona nukkumassa tai pelaamassa tai iltaisin treenaamassa. Aikaa siis olisi aivan mainiosti blogin elossapitoonkin...

Mutta itse asiaan, palaillaan takaisin n. 1,5 viikon päähän. Silloin pääsin viihdoin ensimmäistä kertaa Etelä-Suomen Shelttien järjestämälle ulkoilupäivälle molempien tyttöjen kanssa. Lenkkeilypaikaksi oli valittu Salmen ulkoilualue Vihdistä, jonne ajeli meiltä n. 40 minuuttia. Pk-seutulaisena (ja opiskelijana joka makselee bensat omasta pussistaan) ajomatka hieman mietitytti, jaksaisiko paikalle oikein raahautua. Onneksi kuitenkin jaksoin, matka taittui yllättävän nopeasti siitä huolimatta, että auton radio perinteisesti karsii aika rankalla kädellä kuunneltavia radioasemia heti poistuessa alueelta HKI/Vantaa/Espoo. Tällä kertaa sain kuunnella kuitenkin edes suomalaisia kanavia ajomatkalla, Porvooseen ajettaessa vaihtoehtoina oli ruotsinkielinen Yle X tai venäläinen Sputnik.

Itselleni kyseinen ulkoilualue oli täysin tuntematon, en yhtään ennalta tietänyt millaisia lenkkireittejä kyseinen alue sisälsi tai pystyisikö koiria pitämään siellä vapaana. Varsinkin kun paikalle oli saapunut arviolta 25-30 shelttiä omistajineen, niin vapaanapito olisi huomattavasti miellyttävämpi ratkaisu. Lähtiessämme talsimaan porukalla n. 5km kierrosta, alkuun koirat pysyivät hihnoissa. Vähitellen syvemmälle päästessä vastaantulijoitakaan ei niin paljoa näkynytkään ja hiljalleen vapaanajuoksevien koirien määrä lisääntyi. Taika taikamaisesti pysytteli pitkälti lähelläni koko matkan, mutta Medya nautti vapaudesta ja koiraseurasta täysin rinnoin. Isossa porukassa merlesheltti välillä hävisi omille teilleen, eikä paljoa jäänyt kyttäämään missä liikuin. Luotin kuitenkin kovasti siihen, että Medya pysyy porukan mukana ja käyttäytyy kunnollisesti. Jälkeenpäin kuvia selaillessa sainkin sitten tietää missä pikkukoira on luuhannut ja mitä se on tehnyt. Medyalle tyypillisesti se onkin käynyt kiertämässä pusuttelemassa uusia ihmisiä ja riehunut muiden koirien kanssa.

Lenkin päätteeksi pääsimme syömään ESS:n tarjoamia eväitä, namnam. Tarjolla oli karjalanpiirakoita, patonkia, karkkia, juotavaa jne. Syöminkien jälkeen jääneiden koirakoiden kanssa oli pienet juoksukisat, joissa oli pennuille ja aikuisille oma sarja. Juostava matka ei ollut kovinkaan pitkä, koira jätettiin lähtöviivalle ja kutsuttiin maaliviivan takaa luokse. Medyaa hieman alkuun kummastutti mikä meininki oikein on, ja se tuhlasi kallisarvoista aikaa seisoskelemalla hetken lähdössä vaikka aika oli jo pistetty käyntiin. Kun päässä viihdoin alkoi raksuttamaan, pinkoi se vauhdilla maaliviivan yli päästen sijalle kolme! Palkinnoksi saimme shelttilogoilla varustetun avainnauhan. Rentoutunein ja mukavin fiiliksin tuosta olikin hyvä palata takaisin kotiin odottelemaan kuvia lenkiltä, sillä itse laiskana en jaksanut raahata kameraa mukaan.

 Kuvista iso kiitos Marianne Timonen, Dennis Lillkåll ja Tiina Tynys! Linkeistä pääsette katselemaan enemmän shelttien meininkiä lenkkireissulta.

Operaatio YO-kuva, behind the scenes

Woopwoop! Lukio on nyt virallisesti ohi, kun valkolakki saatu päähän! Valmistuminen tiesi juhlimisen lisäksi sitä, että omasta naamasta olisi hyvä saada suht. edustuskelpoinen kuva mm. kiitoskortteihin (ja tietenkin Facebookiin). Koiraihmisenä yksi kuvavaihtoehdoista tuli toki olla omien koirien kanssa. Ihan ehkä helpoin prosessi tämä ei ollut, vaan onnistunut kuva vaati itseni lisäksi kaksi muuta avustajaa, aikaa ja paljon huumoria. Usein saan kuulla, että kyllähän kuva kuin kuva onnistuu omien koirieni kanssa, sillä niistä on tullut vuosien varrella räpsittyä ties minkänäköisiä otoksia erilaisin rekvisiitoin. Paljastan teille nyt kuitenkin totuuden: ei se ole helppoa. Seuraavat kuvat kertokoon, mitä kaikkea kulissien takana tapahtuu!

Kuvausprosessi alkoi koirien metsästämisellä. Juhlavalmisteluiden ja muiden kiireiden takia koirien juoksutus ja lenkitys oli jäänyt hieman vähemmälle, joten tietenkin kaksikko ottaa samantien ilon irti hihnasta päästessään.

Medyalla ei mennyt montaakaan hetkeä, että se oli saanut itsensä järkyttävän näköiseksi. Tässä vaiheessa putsasin kauluksesta verta, joka oli ilmeisesti peräisin Taikan hampaista/ikenistä.

Kun ruusuista oli revitty piikit irti, ensimmäinen yritys saada ne nätisti koirien suuhun. Apukäsiä hetkeksi pitämään kuonot ummessa.

Taika ei kuitenkaan malttanut pitää ruusua montaakaan sekuntia suussaan.

"Kill me please"

Nyt kun Taikalla pysyi ruusu suussa ja korvat nätisti, niin Medyaa alkoi ällöttämään.

Totesimme, että ruusut näyttivät tyhmältä, jos ne sojottivat eri suuntiin, joten uusi yritys.

Välillä vähän pelleillään. Medyasta oli toki myös hauska tökkiä ruusun varrella Taikaa naamaan, joten nämäkin kuvat sai hylätä.

Taas Taika näyttää kameran edessä edustavimman puolensa. Medyallakin kiinnostus vähän lopuillaan.

Testaus yhden ruusun kanssa. Medyaa epäilytti selkeästi koko homma, Taika taas näytti Taikalta.

Taika pirulainen yritti fuskata ja antoi Medyan hoitaa ruusun pitelemisen.

Edellisten kuvien tausta todettiin huonoksi, joten taas paikanvaihdos ja uusi yritys. Olisi voinut olla jopa ihan edustava kuva, mutta Taikalla ruusu ei tahtonut pysyä suussa. Medya sen sijaan tapitti kauniisti kameraan edustavasti.

Medyan kaunis poseeraaminen loppui siihen, kun puron toisella puolen käveli toinen koira. Örinää, mörinää ja katse väärään suuntaan.

Vielä yritys yhden ruusun kera. Taikalla ainakin ryhti kunnossa.

Lopuksi vielä Taikankin turkki piti sotkea märkään nurmikkoon.

Lopulta ruusut saatiin pysymään molempien koirien suussa pienen keskustelun jälkeen. Korvat saatiin terhakkaasti ylös mm. heittelemällä kiviä takana olevaan puunrunkoon. Itselläni alkoi jo poskilihaksissa tuntumaan jatkuvan pepsodent-hymyn ylläpidon takia, mutta me onnistuttiin! Palkkioksi koirat saivat vielä hetken rellestää Hakunilan nurmikentillä.