Pages

Subscribe:

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Supermölleissä kokeilemassa

Medyan edellisistä agilitymölleistä on jo kulunut tovi, joten nyt oli aika käydä testaamassa, saataisiinko samanlainen fiasko aikaan. Ratatreeniä meillä ei hirveästi ole tässä välissä ollut, vaan olemma keskittyneet enemmän tekniikkaan kuin helppoihin rallatuksiin. Juuri ratatreeniä tarvitsisin itse enemmän, sillä ohjausten ajoitus ja oma sijoittuminen radalla on vielä hieman hakusessa Medyan kanssa. Nopean koiran kanssa olen lähes aina myöhässä, mutta toivotaan, että kohtapuolin sisäistän todella ongelman ja opettelen juoksemaan. Uteliaana päätin kuitenkin suunnata HSKH:n supermölleihin juoksemaan kaksi starttia, vaikka vaarana oli uusia tammikuiset ratasuoritukset.


Rata näytti tältä. Rataantutustuessa ajattelin, että ei hittovie, taitaa olla vähän turhan haastava taas meille. Alku näytti aika mukavalta ja toimivalta, kunhan itse muistan vain ottaa koiran putkesta mukaan enkä vain juokse itse sokeana eteenpäin. Esteet 8-10 tuottivat kuitenkin hieman päänvaivaa ja mietin, miten saan ajoitettua kaiken oikein. Päädyin tekemään ysihypyn eteen valssin, koska itselläni ei luultavasti olisi mitään mahdollisuuksia ehtiä hyppyjen taakse tekemään valssia. Taikan kanssa se olisi luultavasti toiminut hyvin ja melko varmasti. Pelkona kuitenkin oli, ehdinkö riittävän aikaisin tekemään valssia tai tapahtuuko ennen sitä jotain muuta hirveää.

Ensimmäinen startti lähti ihan lupaavasti liikkeelle, mutta homma levisi käsiin hypyllä 7. Jostain syystä Medya juoksi sen ohitse, jolloin oma ajatukseni katkesi ja oiken yläkulman esteet tuottivat omat ongelmansa. Siellä sähläilyn tuloksena kaksi kieltoa ja hylky. Kun koira oli taas hallinnassa, niin loppurata menikin ihan sujuvasti.



Toiselle startille yrittämään uudestaan. Lähdössä taas meni mukavasti, ihana jättää koira istumaan ja luottavaisin mielin marssia muutaman esteen taakse lähtöasemiin. Toivotaan, ettei lähtöongelmia tule tulevaisuudessakaan. Alku lähti taas mallikkaasti käyntiin, mutta tällä kertaa olin aika näkyvästi myöhässä 4-5 hypyillä. Onneksi niiden edessä häämötti kutsuva putkensuu, jonne Medyan sai lähetettyä pelastukseksi. Tällä startilla myös seiskahyppy onnistui, jolloin sain tehtyä valssin melko onnistuneesti ja jatkettua rataa eteenpäin. Kymppihyppykin päästiin yli, oikeaan putkenpäähän ja loppusuora onnistuneesti maaliin. Parannettavaa vielä löytyisi mm. käännöksistä, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, että selvittiin puhtaasti maaliin.



Vaikka startteja oli yhteensä 60 kappaletta, kisat sujuivat melko ripeästi ja pian kuuluteltiinkin tuloksista. Ensimmäiseksi huudeltiin parsonrusselia, joka kuitenkin oli vielä kateissa. Toiselle sijalle huudeltiinkin sitten shelttiä nimeltä Medya! Puhdas nolla ajalla 17,16s (ihanneaika 45s, hui!). Kun kolmaskin sijoittuja oli saatu hakemaan palkintonsa, järjestäjät huomasivat ensimmäiseksi sijoittuneen koirakon olleen kilpailun ulkopuolisena, joten kaikki sijoittujat pääsivät siirtymään yhen palkintosijan ylemmäs. Se siis tarkoitti sitä, että mehän kiidettiin tuolla ajalla ykkössijalle!

Hurjaa! Ei ollut siis turha reissu, vaikka hirvittiki näin lomailun ja myöhäisten aamujen jälkeen herätä kahdeksalta aamulla (ja vielä kun kelloja siirrettiin, kallista nukkumisaikaani vietiin tunti!). Paikalla oli kuitenkin paljon osaavia koirakoita ja nolliakin tuli todella paljon. Tästä se meidän agiura vielä lähtee nousuun!


maanantai 24. maaliskuuta 2014

OHI ON!

Huhhui. Viimeisestä päivityskerrasta onkin taas aikaa, mutta laitettakoon se yo-kirjoitusten piikkiin. Vaikkakaan en viettänyt tuota ajanjaksoa nenä kiinni kirjassa (vaikka olisi pitänyt), niin mitään ei kyllä tullut tehtyä koirienkaan osalta. Mätsäreitä ei missään, treeneissä peruskauraa, vapaatreenaamaan ei jaksanut/ehtinyt ja kamera makaa pölyttyneenä hyllyllä. Perjantaina kuitenkin tuuletettiin viimeisten kirjoitusten loppumista, viikonloppu rentoillen ja maanantaina takaisin kuvioihin!

Maanantai aloitettiin heti vapaatreenillä. Medyan kepit ja kontaktit ovat junnanneet jo pitkään paikoillaan, joten niitä oli syytä käydä hiomassa rauhassa hallilla. Keppejä se pujotteli yhdessä vaiheessa nätisti ja nopeasti yksinkertaisten ohjureiden kanssa kunnes. Kunnes se perhana keksi, että palkallehan pääsee huomattavasti nopeammin loikkaamalla ohjurien yli tai ryömimällä alitse. Ei muuta kuin tuplat takaisin ja hinkkaamaan kepittelyä yhä varmemmaksi.

Kontakteja taas ei olla tehty ikuisuuteen. A:n alastuloa kokeiltiin ensimmäistä kertaa noin pari viikkoa sitten, puomista ei mitään muistikuvaa. Puomin alastulo oli siis hyvä muistutella taas mieliin ja pikkuhiljaa voisi alkaa totuttelemaan kokonaiseen puomiin. Kokonaista A:ta ei tulla suorittamaan varmaan vielä hetkeen, mutta eipä sillä kiirekkään. Kunhan pysäytykset saataisiin varmoiksi ja toimiviksi. Ainakin ihan lupaavalta näyttäisi!


Seuraavaksi to do -listalla on ainakin eteenlähetyksen vahvistaminen sekä putkeenlähetykset (pimeät putkikulmat ja takaaleikkaukset). Viime viikolla treeneissä taisi olla ensimmäistä kertaa kunnon radanpätkä, joka saatiin suoritettua kokonaan. Meillä ongelmana oli kuitenkin edelleen loppusuora, jossa Medya ei irronnutkaan etupalkalle vaan jäi tapittamaan ja pyörimään lähelleni. Loppua treenattiin omana pätkänään ja lelupalkka tuotiin myös esimerkiksi viimeisen esteen eteen täysin näkyville. Aina sekään ei toiminut, vaan ohjaajan kyylääminen oli Medyan mielestä paljon tärkeämpää. Aivan viimeisellä ratasuorituksella se kuitenkin unohti minut ja juoksi katse viimeistä estettä kohti. Vauhti eteenpäin oli niinkin hurja, että esteen edessä oleva lelu unohtui kokonaan ja Medya juosta viiletti suoraan lelun ylitse. Saatiinpahan kuitenkin onnistunut suoritus, vaikkakin palkkaus hieman epäonnistui!

Yritän nyt raahautua useammin hallille tekemään erilaisia treenejä, joista saisi myös videomatskua näkyville! Tokon suhteenkin voisin yrittää aktivoitua, sille meille irtosi tokoryhmään treenipaikka alkukesälle! Pääsimme alkeis/penturyhmään, jossa toivottavasti saisin itselleni motivaatiota säännölliseen ja tavoitteelliseen treenaamiseen. Ehkä meitä nähdään joskus vielä tokokisoissakin!

Tytöt ylppäritunnelmissa