Pages

Subscribe:

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Pitkästä aikaa KUVIA!


Aikaisemmin kesällä tilailin Digitarvikkeelta uuden objektiivin, Canonin 100mm f2. Tunnetusti itselläni on erittäin huono tuuri kamera-asioiden suhteen, joten tietysti kyseinen putkikaan ei ollut kunnossa. Erroria heitti kuvatessa, paitsi täydellä aukolla. Kiireiden ja menojen vuoksi en kerennyt linssiä viemään suoraan huoltoon, vaan asia joutui odottelemaan melko pitkään. Kolmisen viikkoa sitten sain aikaiseksi raahautua JAS tekniikalle, jossa putken saisi kuntoon. Tyhmänä en tajunnut ottaa kameran ja objektiivin tulppia mukaan, joten pelkän objektiivin sijaan Mannerheimintielle jäi myös rakas kamerani. Ikävä oli suuri, mutta viihdoin tänään sain kamerani takaisin. Ei sitten muuta kuin ulos ja kuvaamaan!

Onnistuneita kuvia kertyi ihan liikaa. En tiedä onko kyseessä pitkän kuvaustauon aiheuttama into vai se, että laitteisto toimi ja sääolosuhteet olivat suotuisat. Kuviin eksyivät myös aivan syksyn värit, nyt ei ole edes vielä elokuu! Kauhistelin jo yli viikko sitten keltaisia puita ja kuivuneita koivunlehtiä metsässä. Luontoäiti, anna vielä edes hetki aikaa nauttia kesän väreistä, lämmöstä ja auringosta!







2 kommenttia :