lauantai 10. marraskuuta 2012
Ääniruinaus
Taika kilpailee numerolla 10 Oliverin kuvakisassa, ja kaipailee ääniä! Taika lähettää pusut kaikille häntä muistaneille!
perjantai 9. marraskuuta 2012
Sunset
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
11 kysymystä ja yhden numeron tuska
Haaste tuli, joten eikai siinä auta muuta kuin aloittaa tarinointi.
1. Miksi päädyit hankkimaan koirasi sieltä mistä sen hankit?
Vähän sitä sun tätä, ei oikeastaan mitään yhtä tiettyä linjaa. Enimmäkseen positiivista vahvistamista, palkkailen nameilla ja kehuilla (joskus myös hanskan/sormien repiminen on Taikasta tekemisen arvoista). Rangaistuksia Taika on myös kokenut, mutta näillä en tarkoita sitä, että viedään koira vajan taakse hakattavaksi. Esimerkiksi pentuna meillä oli nollatoleranssi haukkumisen kanssa, joten jos nokka ei pysynyt ummessa, niin yksin toiseen huoneeseen rauhoittumaan. Tämä toimi oikein mainiosti, pennun hakiessa huomioita oli turha yrittää kieltää tms.
5. Oudoin kommentti koiriisi liittyen?
Hmm. Oikeastaan muuta ei tule mieleen, kuin heittoja Taikan pentuajoilta. Iltalenkillä kävellessämme toisella puolella autotietä kävelee vanhempi naishenkilö kera lapsensa. Rouva kysyi huutaen, onko minulla kissa lenkillä. Ei suinkaan, pieni ketunpoikanen siellä hihnan päässä kulki.
6. Mitä koirasi on opettanut sinulle?
Varmaan kärsivällisyyttä. Varsinkin ennen turhauduin melko nopeasti, jos joku ei sujunut kunnolla tai koira ei viitsinyt edes yrittää. Tästä syntyi ikävä oravanpyörä, turhautumiseni vaikutti Taikaan -> Taika meni hieman lukkoon -> asiat eivät varmasti sujuneet yhtään paremmin -> lisää turhautumista. Treenin loppuun olisi kuitenkin hyvä saada edes se yksi onnistunut suoritus, jotta koiralle jäisi hyvä fiilis treeneistä. No, yritä siinä sitten saada sitä yhtä onnistunutta, kun yksinkertaisetkin asiat tuntuivat 10x vaikeammilta.
7. Mistä keksit koirasi nimen?
1. Miksi päädyit hankkimaan koirasi sieltä mistä sen hankit?
![]() |
| Taika 6vko |
Ensimmäistä koiraa etsiessä minulle oli oikeastaan se ja sama, mitä väriä saataisiin ja kumpaa sukupuolta. Sukulinjoista tietämättömänä en myöskään osannut kiinnittää sen suurempaa huomiota taustoihin, kunhan vanhempien terveys koiranetissä näyttäisi hyvältä. Haaveena kuitenkin oli saada näyttelykelpoinen monitoimikoira, jonka kanssa voisimme suunnata myös agility- ja tokokentille. Oikeastaan mikään näistä ei loppujenlopuksi toteutunut kunnolla.
Ensimmäinen kriteeri kasvattajan etsinnässä oli välimatka. Autottomana ei hirveän kivuttomasti lähdetä pohjoiseen katselemaan pentua ja vanhempia. Hakureissu kyllä varmasti onnistuisi joko julkisilla tai jonkun muun kyydissä. Täten pääsyimme mailaamaan useammalle kasvattajalle, kysellen alustavasti pentusuunnitelmia. Osa jätti vastaamatta, mutta niille jotka kertoivat pentusuunnitelmistaan selitimme hieman itsestämme lisää. Silimen-kennelissä oli sillä hetkellä kolme pientä soopelityttöä, joita voisimme mennä katsomaan. Niinhän siinä sitten kävi, että yksi näistä kolmesta päätyi lopulta meille.
Vaikka pennun taustoihin en osannut tuolloin vielä kiinnittää hirveästi huomiota, en kadu päätöstä. Kasvattajan kautta olen oppinut ja saanut kokea enemmän kuin mitä olisin koskaan osannut arvatakkaan, josta olen erittäin kiitollinen. Taika ei luonteeltaan, terveydeltään ja ulkonäöltään ole täysin ollut ihanneshelttini, mutta rakas koira se on virheistään huolimatta.
2. Mikä paras puolesi koirankouluttajana? Entä huonoin?
Paras puoleni, hmm. Ehkä se, että olen melko avoin erilaisille koulutustyyleille, enkä vannoudu vain yhden linjan mukaisesti. Otan uudet neuvot vastaan avosylein ja kokeilen niitä soveltaa Taikaan. Ilmeisesti koulutuksessa ei ole ihan menty mönkään, sillä Taikasta on saatu leivottua ihan yhteiskuntakelpoinen piski.
Huonoin puoleni taitaa olla se, että luovutan liian herkästi. Esimerkiksi noutokapulan treenaus on ollut hieman haastavaa Taikan kanssa, sillä se ei ikinä ole noutanut mitään tai muutenkaan kuskannut tavaroita suussaan. Treenaus oikeastaan vähän tyssäsi siihen, että Taikalla ei riittänyt motivaatio/älli/jaksamus hakea kapulaa n. metrin säteeltä. Koira yksinkertaisesti joko otti kapulan suuhunsa ja pudotti sen muutaman askeleen jälkeen tai käveli tilanteesta pois. Lyhyemmillä matkoilla homma sujui niin kuin pitikin, mutta ehkä kyllästyminen tuli vastaan, sekä koiralla että omistajalla.
![]() |
| Vuonna 2010 |
3. Mikä on koiranomistamisessa parasta?
Tähän olisi helpompi listata useita asioita. Ehkä parasta on ollut saada monta hyvää ystävää sekä useampia kavereita ja tuttuja koiran kautta. Parhaimmat juttelukaverit oikeastaan ovat koiratuttuja, kuten myös ne, joiden kanssa vietän vapaa-aikaa. Vaikea kuvitella millainen olisin ilman koiraa, joko epäsosialisoitunut muumio tai sitten pyörisin enemmän koulukaverien kanssa. En luultavasti vieläkään saisi juostua edes 500m, jossen omistaisi koiraa. Kummasti kunto kohonnut Taikan myötä.
4. Minkälaisia metodeja käytät koiriesi kouluttamiseen?
5. Oudoin kommentti koiriisi liittyen?
Hmm. Oikeastaan muuta ei tule mieleen, kuin heittoja Taikan pentuajoilta. Iltalenkillä kävellessämme toisella puolella autotietä kävelee vanhempi naishenkilö kera lapsensa. Rouva kysyi huutaen, onko minulla kissa lenkillä. Ei suinkaan, pieni ketunpoikanen siellä hihnan päässä kulki.
6. Mitä koirasi on opettanut sinulle?
Varmaan kärsivällisyyttä. Varsinkin ennen turhauduin melko nopeasti, jos joku ei sujunut kunnolla tai koira ei viitsinyt edes yrittää. Tästä syntyi ikävä oravanpyörä, turhautumiseni vaikutti Taikaan -> Taika meni hieman lukkoon -> asiat eivät varmasti sujuneet yhtään paremmin -> lisää turhautumista. Treenin loppuun olisi kuitenkin hyvä saada edes se yksi onnistunut suoritus, jotta koiralle jäisi hyvä fiilis treeneistä. No, yritä siinä sitten saada sitä yhtä onnistunutta, kun yksinkertaisetkin asiat tuntuivat 10x vaikeammilta.
7. Mistä keksit koirasi nimen?
![]() |
| Sotaninja ja Taikuri |
Nimien keksiminen on aina ollut yhtä tuskaa. Kriteereitä on monta, ei ärrää, kaksitavuinen, ei ihmisten nimiä jnejne. Haaveena oli myös saada mahd. harvinainen nimi kuin vain pystyisi, mutta tässä vähän epäonnistuin, sillä yksinkertaisesti mitään kivoja sanoja/nimiä ei tullut vastaan. Taika oli majaillut meillä jo viikon, ennen kuin se sai oman nimensä. Ensimmäiset päivät se (olevinaan) totteli nimeä Ninja, mutta se ei sopinut omaan suuhuni ja tuolle pienelle shetlantilaiselle. Nimiä oli pohdittu paljon kaverini kanssa ja Taika tuntui ainoalta sopivalta. Vähän ns. pakon edessä koira ristittiin siten Taikaksi.
Lempinimiä löytyy kyllä useampi kappale, mutta ehkä uusin ja erikoisin on Läskisäkki. Ylipainoa koiralta löytyy valitettavasti, joten tuo kuvaa Taikaa mainiosti. Läskisäkki on vain "kotinimi", sitä ei ihan kehtaa huudella ulkona.
9. Mikä on ollut paras hetkesi koiranomistajana?
Tämä on vaikea. Hyviä hetkiä on niin monta, joten todella vaikea nimetä vain yhtä. Onnistumiset tuovat aina yhtä hyvän mielen, oli se sitten onnistuneet treenit, onnistuneet kisat tai muuten vain onnistunut päivä. Parasta on myös tajuta se, kuinka paljon koiranomistaminen on antanut minulle. Vaikka olen useasti kironnut aamulla sateessa tarvottaessa ja harmitellut kun en pääse sinne ja tuonne koska koira odottaa kotona, en vaihtaisi mitään pois.
10. Millä perusteella olet valinnut koirasi nykyisen ruokavalion?
------------
8. Koirasi erikoisin lempinimi?

Valitettavasti kalorien ja rasvaprossien mukaan. Harrastuksien (ja muutenkin yleisen terveyden) takia ylipainon kanssa ei ole leikkimistä, joten muu ei auta. Pelkkä ruokamäärän vähennys ja liikunnan lisääminen ei auttanut, joten koko ruokavalio piti pistää uusiksi. Barffaus ei meillä toiminut, vaan paino lähti suoraan nousuun. Olin katsonut eläinkaupasta vähärasvaisimpia barffilihoja, joten jos olisin halunnut barffilla jatkaa, olisi taas ruokamäärä pitänyt tiputtaa ihan minimiin.
Löysin kuitenkin Applawsin purkkiruuat, joissa rasvaa on vain 0,3-0,4%. Näin vähärasvaisia lihoja en ole löytänyt, joten päädyin kokeilemaan purkkiruokadieettiä. Ruokavaliosta n. 1/4 koostuu nappulasta ja loput purkkiruuasta. Raakaa lihaa tulee nyt harvemmin, mutta kuitenkin aina silloin tällöin.
11. Yksi asia, minkä haluaisit koirasi ehdottomasti tietävän?
Vaikka joskus Taika osaa olla yksi vatipää ja itselläni on hermo kireällä, on se silti rakkain koira.
------------
Sitten näitä "hilpeämpiä" asioita. Taikan kyynärtulokset olivat viihdoin löytäneet tiensä koiranettiin. Silmille läsähti karu totuus, 1/0. Ensimmäisenä loksahti suu auki ja päässä huuti vain "eieieieieisssssssssaaaaatana". Kyynärät vaivasivat mieltäni pitkään ennen kuvaamista sen vuoksi, että pelkäsin niissä olevan häikkää. Kuvauspäivänä tuntui kuin iso kivi olisi vierähtänyt sydämeltä lekurin arvioidessa kyynärät terveiksi. Hyvällä mielen jäin odottamaan Kennelliiton tuomiota.
Näin sitten meillä. Tuntien jälkeen olen jo hieman rauhoittunut, vaikka asia edelleen pistää ärsyttämään, ahdistamaan ja vituttamaan. Agilityn takia tuo ykkönen huolettaa eniten, etupää joutuu kuitenkin pahemmalle rasitukselle kuin esimerkiksi lonkat. Nivelrikkoa tuossa kuitenkin tuskin on, sillä luultavasti eläinlääkäri olisi sen kuvia katsellessa huomannut. Voi olla, jos pääsen soittoahdistuksestani (kiitos nimeltämainitsematon lafka, vastaanotto ei yhtään auttanut valmiiseen soittokammoon), soitan Kennelliitolle ja kyselen miksi tuo toinen on ykkönen. Jos kyseessä on vain löysyyttä tai muuta ei-niin-vakavaa, uskallan jatkaa harrastamista normaaliin tapaan. Jos Taika olisi medi, voisi asiat olla hieman toisin.
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Vuoden viimeiset
Pikkukoira alkoi agilityn ja rallytokon takia saamaan jo "käyttöpiskin" mainetta, joten pakkohan sitä oli taas suunnata pitkästä aikaa kehäilemään. Suursnautserikerho järjesti match shown Munkkiniemessä Koneen kentällä, jonne lähdimme päättämään mätsärikauden. Luontoäiti pysyi suotuisana, eikä taivaalta tullut pisaraakaan vettä. Kylmä kyllä oli (kuten aina).
Taika pääsi lämmittelemään aivojaan ensiksi jh-kehään. Omista käsistäni löytyi samaisessa kehässä Aidan-flatti, joka selkeästi vitutti Taikaa. Kehän ulkopuolella sille on ihan ok mennä vieraan käsissä, mutta ilmeisesti ymmärrys loppuu siihen, kun se huomaa minun lääppivän muita koiria. Noh, ensi vuonna itse pysyttelen visusti kehän laidalla kameran kanssa, kun enää JH-kehiin ei ole asiaa.
Pienten kehässä saimme pariksemme terrierin, tarkemmin parson russelinterrieri (ihan varmaksi en mene sanomaan). Yhteisen juoksukierroksen jälkeen koira suoraan pöydälle tuomarin tutkittavaksi. Tuomari ei antanut aikaa asetteluun, vaan tuli suoraan kopeloimaan. Taika sitten kökötti korvat luimussa jalat vinksallaan oikein edustavana, not. Ylipainosta tuli kommenttia ensimmäistä kertaa. Ehkä nyt kaljuna pyöreyttä ei pistetäkkään muhkean turkin piikkiin tai sitten kukaan muu ei ole kehdannut mainita. Huonosta pöytäkäyttäytymisestä ja läskeilystä meidät palkittiin kuitenkin punaisella nauhalla!
Nauhakehässä tuomari juoksutti meitä pari kierrosta ympäri ja seisotti hetken. Sitten hän alkoikin kättelemään porukkaa ulos kehästä jättäen neljä koiraa odottamaan sijoituksia. Toivoin, että vapaaseisotus tepsisi ja korvaisi Taikan hieman kehnot liikkeet. Ja ilmeisesti tepsikin! Meidät jätettiin ilman lämmintä kättä, joten saimme jäädä kilpailemaan kolmen muun hienon koiran kanssa parhaista sijoista. Lopulta meitä olikin vain kaksi sijoittamatta. Häpeäkseni en muista minkärotuinen pikkukaveri oli meitä vastassa, taisin liian kovasti keskittyä vain omaan suoritukseemme. Pieni muistikuva olisi chihuahuasta. Anyway, kunniakierroksen jälkeen meille ojennettiin pinkki ruusuke ja lentolippu ykkössijalle!
BIS-kehässä Taika tönötti yllättävän nätisti ja rauhallisesti. Yleensä pitkän seisoskelun kuluessa Taika alkaa jossain vaiheessa steppaamaan ja katselemaan muualle. Liikkeissä koira irtaantui melko pitkälle itsestäni ja kulki hieman edellä. Edellä kulkeminen on plussaa, mutta ihan niin suurta hajurakoa ei tarvitsisi jättää. BIS-sijoille asti emme yltäneet, vaan meidät käteltiin pois.
Tänä vuonna mätsäreistä onkin tullut hamstrattua paljon hienoja kokemuksia. Ei löydy montaakaan reissua, jolloin emme olisi lähteneet täysin tyhjin käsin kotiin. BIS-sijoja kertyi useampi ja myös JH-kehässä tuli menestystä. Ensi vuonna jatketaan taan kehässä juoksemista, toivon mukaan Taika oppisi myös käyttäytymään ja pääsisi jatkossakin JH-kehään muiden mukana.

Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)