Pages

Subscribe:

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Pikkupiski valloittaa kisakenttiä

Viikko sitten korkkasimme viralliset agikisat hienoin tuloksin. Tänä viikonloppuna vuorossa olikin taas uudet lajit ja uudet kujeet, nimittäin rally-toko. Tietämys ja treenimäärä kyseisestä lajista on melko onneton, kerran olen ollut kisoissa katsomassa ja kolmesti vaiko neljästi olen treenannut rallytokoa kunnolla. Pieniä juttujahan tulee otettua aina silloin tällöin ja osa on tuttuja tokon puolelta, mutta verrattuna agiin tuntui hurjalta lähteä jo nyt kisaamaan. Ensi kesäksi olen hieman suunnitellut myös tavallista tokoa, mutta saa nähdä!

Matka- ja kisaseuraksi saimme Rebecan, Williamin ja Cecilin. Ilman heitä en kyllä todellakaan olisi lähtenyt kisaamaan. Kisapaikka oli Koirakeitaalla Vantaalla. Täysin kivuttomasti matka ei taittunut, vaan tarvitsimme neljää eri bussia jotka olivat enemmän tai vähemmän täynnä. Ihme ja kumma, selvisimme hengissä tästä matkasta ja jopa oikeaan osoitteeseen!


Tällainen ihan mukava rata oli meille tehty. Haastavimmalta aluksi tuntui kyltti nro 7, liikkeestä maahan. Taikalla on tapana valahtaa maahan istumisen kautta, joka ei taas rallytokossa kelpaa. Onneksi käsiavut ovat kuitenkin sallittu, joten tähän ei meidän suoritus kaatuisi. Vähiten treenattu kyltti on nro. 9, koira eteen vasemmalta sivulle (huomasin vasta nyt, että tuossa ilmotustaululla olleessa radalla koira olisi pitänyt ohjata oikealta sivulle, radalla oli eri kyltti). Itse tahdon aina kämmätä tästä, kun koira tulee sivulle, pitäisi lähteä suoraan jatkamaan matkaa. Aika usein olen vahingossa antanut Taikan istua, ja vasta sitten lähtenyt liikkeelle.


Mitä sitä kummempia selittämään, kun kerrankin löytyy videomatskua koko radasta!

Radalla tuntui, että Taikan kontakti tippui useammin. Videolta tsekattaessa ei tuo näytäkkään niin hullulta! Tuomarille tuo rata kelpasi oikein hyvin, tuloksena 100 pistettä! Ihan outoa, että koko rata kahdella palkkauksella ilman virheitä. Olisin olettanut pahempaa haahuilua tai hihnan kiristymistä, mutta ei! Sijoitus vielä ykköseksi noin kymmenen koiran joukosta! Ihan mahtava aloitus tässäkin lajissa, vaikkakin vain nakkialo kyseessä.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Todistusaineistoa!

Lauantain kisoista videomatskua:



Videosta iiiisot kiitokset Karoliina Mäkelä!

Treeneihin vaikka puolikuolleena

Jo yli viikon olen kärsinyt voimattomuudesta ja viimeiset pari päivää myös väsymyksestä. Voimattomuus tuntui pahiten jaloissa. Taikan laihdutuskuuri ja oma juoksutreenini alkoivat käydä vähän turhan rasittaviksi, jonka seurauksena jalat tuntuivat jatkuvasti pettävän alta. Kuitenkin olen ainoa joka tuota koiraa hoitaa ja lenkittää, joten pidemmän aikaa purin vain hammasta ja painelin kävelemään ja juoksemaan. Sunnuntaina jalat kuitenkin alkoivat jo sanomaan sopimustaan irti, ja pyörälenkillä sisäisesti tihrustin itkua jokaisella polkaisulla. Pysähtyessä jalkoja vain tärisytti ja olo ei muutenkaan ollut kaikkein paras.

Maanantai otettiin melko kevyesti. Aamulenkki käveltiin normaaliin tapaan. Päivälenkki jäi vajaaksi, mutta illalla oli suunnattava agitreeneihin. Tällöin käytössä olisi myös hallin isompi puoli, joka tarkoittaisi ratatreeniä, eli myös juoksemista. Tönköistä jaloista huolimatta en jättänyt treenejä välistä.


Rataa ei menty kokonaan kenenkään kanssa, sillä tarkoituksena oli harjoitella myös hieman haastavampia ohjauksia. Esteellä kaksi sylkkäriä, nelosella back flappia ja seiskalla saksalaista. Lisää haastetta toi myös Taikan nenä, joka aluksi tahtoi pysyä kiinni matossa ja kuljettaa koiraa omia teitään. Sylkkäritreeni vaati (tai helpotti huomattavasti) koiran jättämistä lähtöön, joka oikeastaan oli ihan hyvä meille. Vähän hitaampi lähtö kuin normaalisti, mutta sylkkäri sujui Taikalta mainiosti vähäisestä treenimäärästä huolimatta. Back flap oli sitten astetta haastavampi palauttaa mieleen. Muutaman kerran Taika hyppäsi esteen oikealta puolelta, mutta hyppäsi sitten suoraan takaisin toiselle puolelle. Pian kuitenkin Taika muisti irtaantua minusta ja kipitti putkeen.

Saksalainen olikin taas ihan eri juttu. Kyseinen ohjaustyyli on itellenikin aivan vieras, joten samoiten myös koiralle. Taika useasti pysähtyi hypyn taakse, eikä tullut yli. Toinen vaihtoehto oli, että koira tuli hypystä yli, mutta päätyi vasemman puolen sijaan oikealle puolelleni. Yhden kerran taisimme saada suoritettua esteen oikein. Saksalainen vaatii itseltäni hieman sulattelua, joten seuraavalla kierroksella vaihdoimme tuttuun ja turvalliseen valssiin. Toisella kierroksella pääsimme ihan mallikkaasti alusta kepeille asti. Hinkkasimme vielä hieman back flappia ja loppuun otimme pienen vauhtisuoran (9, 8, 14-19).

Tämä päivä onkin sitten vietetty täysin sluibaillen. Aamulenkki laahustettiin melko hitaasti, sekä päivällä kävimme vain pienen nuuskuttelukierroksen. Jospa huomenna kroppa olisi jo tarpeeksi levännyt, jotta voisimme palata takaisin normaaliin lenkkeilyyn. Ehkä on ihan suotavaakin antaa myös koiralle yksi vapaapäivä!


maanantai 22. lokakuuta 2012

Kisakirja hankittu!

Lauantaita olikin odotettu! Vuorossa oli Taikan ensimmäiset viralliset agikisat Vuokkoset Areenalla. Edellinen ilta ja kisapäivän alku vietettiin hieman jännittäen ja miettien, onko kaikki tarpeellinen pakattu mukaan, tuleeko Taikasta medi tai unohdanko itse radan. Onneksi huoli osoittautui turhaksi!

Kisapaikka oli meille entuudestaan tuttu, joten perille löysimme oikein mukavasti. Häkin pystytettyäni suuntasin kohti ilmoa, josta ennen numerolapun saamista sain (vai jouduin?) ostamaan kisakirjan. Kisakirjan täytettyäni suuntasimme tuomarin luokse mittausta varten. Hieman jännitti, josko Taika olisi sittenkin yli 35cm, sillä mittaustulokset ovat vaihdelleen melkoisesti. Aikaisemmin treenasimme mediesteillä siinä uskossa, että Taika olisi 36cm. Ehdimme yhdet möllikisatkin käydä juoksemassa mediluokassa. Viime kesänä Taika kuitenkin mitattiin (melkein) kunnollisella agimitalla, ja tuloksena oli n. 34cm, eli mini siis. Sen jälkeen olemme treenanneet ja kisanneet aina miniesteillä, joten jos koira nyt tuomittaisiin mediksi, se varmaan ihmettelisi korkeita esteitä. Taika on myöskin nyt hieman tuhdissa kunnossa, joten luultavasti säkäkorkeus olisi hieman pienempi ilman läskiä.

Pöydällä Taikaa hieman ihmetytti, vaikka se on tottunut mätsäreissä poseeraamaan puolet pienemmällä ja korkeammalla pöydällä. Pienen pyörimisen jälkeen Taika kuitenkin päätti pysyä paikallaan, eikä sen koomin välittänyt mittakepistä. Ensimmäisellä mittauksella kepin ja sään väliin jäi reilusti tilaa, jolloin huokaisin jo helpoituksesta. Tuomari kuitenkin tarkasti mittanauhalla mittakepin pituuden, ja sääti sitä uudestaan (oli n. 36cm kohdalla). Toisella mittauskerralla keppi olikin aikalailla selässä kiinni, eli tiukkaa teki. Miniksi koira kuitenkin kirjattiin!

Lämmittelyn jälkeen suuntasin harjoittelualueelle myös herättelemään vähän koiran aivoja (onko sillä sellaisetkin?). Testasin, muistaako Taika vielä pujottelun ja kontaktien ottamisen. Kepit Taika haki taas oikein hienosti, eikä kertaakaan eksynyt väärään väliin. Kontakteille se myös muisti pysähtyä, ehkä edelleen hieman epävarmasti. Mutta keppiasia oli kunnossa, yksi huoli taas pois!

Kohta olikin aika lähteä tutustumaan ensimmäiseen rataamme. Ensisilmäyksellä radan alku näytti hieman kinkkisemmältä, mutta tutustuessa tulikin huomattua, ettei se olekaan paha. Rata oli muutenkin oikein looginen ja mukava, ei hirveitä koukeroita tai pahoja ansoja.

A-agilityrata, ihanneaika 53s, tuomari Sari Mikkilä

Rata näytti jokseenkin tuolta. Flexitrackilla ei valitettavasti saa esimerkiksi putkia väännettyä täysin oikeisiin asentoihin, vaan radalla ne olivat enemmän 90 asteen kulmassa ja toinen puoli saattoi olla pidempi kuin toinen.

Koira oli radalla ehkä aavistuksen vaisumpi ja hitaampi kuin oletin. Taika kuitenkin keskittyi kuuntelemaan ja ei jäänyt katselemaan maisemia, joten melko hyvät fiilikset radasta jäi. Alku oli ihan simppeli ja lähdimme taas matkaan yhtä aikaa. Jossain vaiheessa kyllä pitäisi opetella jättämään koira lähtöön, mutta vauhti on hurjasti parempi kun starttaamme yhdessä. Taika ei juossut kahdesta ensimmäisestä putkesta ohi, eikä hypännyt renkaan ohitse (tätä ilmeni kesätreenien lopulla, ihme aivolagi koiralla, joka ei juuri ikinä ole pelleillyt renkaan kanssa). Oma valssini hypyillä 9 ja 10 hieman myöhästyi kuten aina, mutta ihan järkyttäviä kaarroksia ei kuitenkaan tullut. Puomilla en pysäyttänyt koiraa lopussa, vaan juostiin suoraan läpi. Kepeille ohjasin myös melko tarkasti oikeaan väliin, sillä aluksi näytti hieman, ettei Taika hahmota oikeaa keppiväliä. Loppusuora menikin mukavasti ja loppuun päästiin ratavirheettä! Aika mietitytti hieman, olimmekohan olleet tarpeaksi nopeita saamaan puhtaan nollan.

Ennen seuraavaa starttia ehdin katsella hieman medien ja maksien suorituksia, ja käydä kuraamassa koiran ulkona. Ennen A-radan palkintojenjakoa oli B-radan tutustuminen. Hyppyrata näytti oikein mukavalta, reiluilla esteväleillä ja paljon juoksemista. Putkia oli kyllä tungettu radalle yllättävän monta, joka hieman mietitytti. Putket eivät kuitenkaan olleet Taikan vahvuus.



Tutustumisen jälkeen kuuluttaja ilmoittelikin jo palkintojen jaosta. Ehdin äkkiä hakemaan koiran häkistä, jotta kerkeisin vielä hieman lämmitellä ennen seuraavaa starttia. Ennen lämmittelyä "jouduimme" kuitenkin visitoimaan palkintosijoilla, sillä kuuluttaja kutsui meidät sijalle yksi! Olimme ainoita nollatuloksen saaneita ja olimme lisäksi suorittaneet etanan kanssa radan alle ihanneajan! Ruusukkeen, lelun ja makupalojen lisäksi olimme tienanneet ensimmäisen LUVAmme.

B-hyppyrata, ihanneaika 44s, tuomari Sari Mikkilä

Rata ei ihan tuollainen todellisuudessa ollut, vaan putki 10 ei ollut suora. Se oli hieman siksakilla, eli putkesta ei suoraan näkynyt ulos. Putki 11 ja 16 olivat myös n. 90 asteen kulmassa, sekä nro 11 siksakilla.

Radan alku oli ihana. Alkusuoralla Taika oli parhaimmillaan ja juoksi kunnolla. Hypyt 5-7 se myös irtosi hienosti, eikä sitä tarvinnut ohjata aivan vierestä. Valssi hypyillä 7 ja 8 taisi taas vähän myöhästyä, mutta koira kääntyi kuitenkin ihan nätisti. Putken jälkeen sain myös haettua Taikan hyvin matkaan, eikä se jäänyt haahuilemaan omille teilleen. Kepit OK, joskin en taaskaan antanut hakea täysin itse. Loppusuoran häämöttäessä oli mahtava fiilis, mutta ei. Putkella 16 tuli pieni kämmi, olin ajatellut takaaleikata putken suulla. Ohjaus kuitenkin tuli ilmeisesti liian aikaisin ja töksähtäen, jonka seurauksena Taika päätti vetää uparit putken suulla ja kääntyi takaisin. Tyhmästä virheestä meille rapsahti vitonen. Aikakin olisi riittänyt nollaan, alitimme ihanneajan neljällä sekunnilla.

Hyvillä mielin kuitenkin kotiin katselemaan Sagin kisakalenteria. Voi olla että vielä tänä vuonna käymme jotkin kisat juoksemassa, mutta voi myös olla, että jatkamme nollien metsästystä vasta ensi vuonna. Tuomarin "käskyn" mukaan kisakirja pitäisi myös päällystää kera oman koiran kuvan, joten lähipäivinä olisi tarkoitus koristella kyseinen vihkonen!