Pages

Subscribe:

maanantai 1. lokakuuta 2012

Valivalivali

Malmin hallin B-puoli on pieni. Siis oikeasti pieni. Jopa Koirakoulu Kompassin agipuoli ja Hakkilan hallin kentät tuntuvat majesteettisilta ja tilavilta tuohon verrattuna. Tuolla pienemmällä puolella ei pysty treenaamaan kuin yksi kerrallaan, omatoimipistettä ei yksinkertaisesti mahdu (ellei sitten treenata nurkassa yhtä tai kahta estettä). Onneksi sentään vuoroviikoin päästään myös treenaamaan isolle puolelle.

Löysin pimeästä huolimatta hallille pienen maisemareitin kautta. Malmin asemalta hallille on vähän yli kilometrin kävely, joten olisi siinä kerennyt eksyä useampaankin otteeseen! Selvisin kuitenkin vain pienellä lenkillä, kun heti alkumetreillä lähdin suunnistamaan väärään suuntaan. Kai se on vain pakko myöntää, että olen onneton kartanlukija.

Illan treeni näytti tältä:


Tuon suurempaa "rataa" ei kentälle mahdu. Tilaa on oikeasti todella vähän. Treeneissä alkulöpinät ehkä venähtivät myös hieman pitkiksi, joten treeniaikakin oli mitättömän pieni. Taikalla oli aluksi hieman ongelmia takaakierron kanssa, joten otettiin kaksi ensimmäistä estettä muutaman kerran. Kerkesimme vuorollamme tehdä vain esteet 1-4 ja siihen jäivätkin treenit meidän osalta. Turhauttavaa. Positiivista oli kuitenkin, että Taikalla oli vire kunnossa ja intoa olisi riittänyt helposti useampaan toistoon tai pidempään rataan.

Toivottavasti ensi viikolla treeneihin raahautumisesta olisi jotain hyötyä. Pakko raahautua luultavasti huomenna kentälle tekemään tämän päivän treeni uudestaan. Loppupätkä voi olla meille haastava, sillä en muista milloin viimeksi olisimme treenanneet poispäinkäännöstä tai sylkkäriä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti