Pages

Subscribe:

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Asennepentu näyttelyssä


Viihdoin sunnuntaina koitti se kauhisteltu päivä, Medyan pentunäyttelyreissu. Edellisenä iltana olin ahkera ja pesin, föönasin ja trimmasin pennun. Oli muuten ihanan ripeä homma verrattuna Taikan turkkihelvettiin. Paljoa ei ollut edes föönattavaa, mutta siitä huolimatta Medya näytti hieman sähköiskun saaneelta tukka pystyssä. Ehkä se vähän muhkeammalta näytti, ehkä vähän! Trimmauskin oli pikaisesti hoidettu, ainoastaan anturan välissä kasvavat karvat hieman rehottivat. Tavarat pakkasin jo illalla pitkälti valmiiksi, joten enää itse näyttelypäivänä ei tarvinnut hätäpäissään kääntää kämppää ympäri näyttelyhihnan toivossa.

Meidän "iloksemme" luontoäiti soi meille aivan järkyttävän helteen ja auringonpaisteen. Tuomarinkylän vinttikoirarata on myös oikeastaan täysin varjoton, joten oikein mukava näyttelysää. Selvittiin kuitenkin ilman lämpöhalvauksia tai auringonpistoksia! Pilviä taivaalla leijaili jonkin verran, mutta nehän toki useasti hipoivat juuri auringon reunalta, suomatta meille pientä viilennystaukoa. 

Ennen omaa kehävuoroani sain selville kanssakilpailijoiden nimet ja määrän, kaksi muuta meidän luokassamme. Pentujen isän perusteellakaan kanssakilpailijat tuskin tulisivat olemaan ihan 30cm rääpäleitä, hyvä meille! Sijoitus oli kuitenkin täten jo oikeastaan tiedossa, kolmansiksi tulisimme joka tapauksessa. Kehän laidalla istuskellessani huvitti hieman katsella, kun kilpakumppanit olivat kunnollisessa puunauksessa ja puffauksessa ennen kehään menoa. Itselläni oli vain yksi onneton kampa mukana jolla saisin korvakarvat suoristettua. Mietin ennen lähtöä, pitäisikö raahata suihkepullo ja muuta tilpehööriä mukaan, mutta totesin, ettei tuossa koirassa taida hirveästi mitään laitettavaa olla. Vaikka sitä yrittäisi pöyhiä ja laittaa, ei se tilannetta muuttaisi mitenkään. Ehkä saattaisi näyttää kaulattomammalta, joten mieluummin luonnollisen näköisenä!


En tiedä oliko kiitos auringolle ja helteelle vai parin tunnin odottelemiselle, Medyan kehäkäytös oli oikein mallikasta! Seisomisessa ei ikinä ole ollut valittamista, mutta liikkeet ovat yleensä se, jossa Medyan mallikelpoinen esiintyminen takkuaa. Ruohossa olisi niin mielenkiintoisia hajuja, ehkä sinne tänne saattaa olla tippunut nameja, neliveto porskuttaa menemään hieman liian suurella vaihteella jne. Nyt kuitenkin yksilöarvostelussa Medya ei tainnut muistaakkaan mitään tuollaista! Pitkälti täysin löysällä hihnalla ja rennolla ravilla saatiin hienosti liikkeet esiteltyä tuomarille. Pöydällä Medya muutaman pusun antoi tuomarille, mutta sitten malttoi taas olla paikallaan tutkittavana. Seisomisessa ei mitään moitittavaa, tuomari kehui ja ihmetteli kovasti pikkupennun taitoja.


"5kk pentu, jolla paljon asennetta, lupaava pää, kauniit korvat, kaunis ilme, ikäisekseen sopiva luusto ja riittävä runko, lapa voisi olla viistompi, erinomainen takaosa. Hyvä häntä. Tasapainoiset liikkeet. Väritys voisi olla enemmän merleä
ja vähemmän isoa mustaa laikkua, esiintyy ja esitetään upeasti" PEK3 KP!

Sijoitushan oli jo tiedossa, mutta mitä ihmettä! KP! Arvostelu oli todella mukava, eikä muuta virhettä olekaan kuin väri ja lavan asento. Kelpaa! Saatiin se mitä haluttiin ja vielä enemmän. Asennepentu on hiano!

1 kommentti :