Pages

Subscribe:

lauantai 29. elokuuta 2015

Terveisiä kesälomalta


Kesä tuli ja meni, ja blogi pysyi aika kuolleena. Hirveästi on ehtinyt tapahtua näiden muutamien kuukausien aikana ja yritän nyt saada muutaman postauksen verran muisteltua menneitä. Oman elämän saralta suurin muutos taisi tulla heinäkuussa, kun yliopistohakujen tulokset napsahtivat nettiin. Keskiviikkoiltana kymmeneltä kävin taas tarkistamassa olisiko omat tulokseni tulleet jo mahdollisesti etukäteen valmiiksi, kun Facebookin etusivulle alkoi ilmestyä iloisia päivityksiä. Deadline hakutuloksille oli vasta perjantaina ja harvapa meistä saa ikinä mitään valmiiksi ennen viimeistä iltaa. Oletin siten, että tulossivu näyttää vielä tyhjää, mutta elämä yllättää välillä. Katsoin sivua silmät pyöreenä todella pitkään ja mietin onko järjestelmässä tapahtunut joku virhe.


Nyt vasta orientoivan viikon jälkeen alan ymmärtämään, että olen todella päätynyt eläinlääkikseen todella hyvällä tuurilla. Lukeminen jäi kevätkaudella todella pieneksi, enkä koskenut kirjoihin enää tammi-helmikuun jälkeen. Pääsykokeissa tein parhaani ja lähdin sieltä oikein mukavin mielin kotiin, sillä koe oli mennyt hyvin työmäärään nähden. Tein jo suunnitelmia, miten luen ensivuonna ja silloin olisin varmasti sisällä. Nyt ensimmäisten viiden päivän jälkeen olen todella iloinen, että onni suosi jo tänä vuonna. Viikko on ollut älyttömän raskas, mutta antoisa. Yritän jaksaa blogiinkin päivitellä eläinlääkiksen kuulumisia, sillä se tuntuu kiinnostavan monia, joiden unelma se on.

Taikan ja Medyan osaltakin on tapahtunut paljon. Medya starttasi kesällä viralliset agilitykilpailut ja haalinut mätsärivoittoja sieltä täältä. Taikalla terveyspuolella on ollut vähän ikävämpää ja kivempaa tapahtumaa, joista omistajan kukkaro tulee kärsimään. Yritän nyt jakaa eri aihealueet eri postauksiin, jotta teksteistä ei muodostuisi pienoisromaaneja.



(C) Anni Hautala

1 kommentti :