Pages

Subscribe:

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Syksyn kuulumiset ja agilitya


Huihui, onpa viime päivittelystä jo aikaa. Pahoittelen! Viimeinen lukiovuosi kuluttaa hieman enemmän aikaa, kuin edelliset opiskeluvuodet. Jo ensiviikolla starttaa ylppärirumba englannin kuuntelulla, jonka jälkeen pääsen tuskailemaan myös biologian ja terveystiedon pariin. Opiskeltavaa siis riittäisi. En kuitenkaan ole viettänyt päiviä nenä kiinni kirjassa, vaan kaikkea on kerennyt tapahtua tässä välillä, aika ja innostus eivät ole vain riittäneet raportointiin. Itse ehdin täyttää 18 vuotta, saaden ajokortin ja toivonmukaan viikon sisään myös oman auton. Taika vietti 4v synttäreitä ja Medyalla tuli plakkariin jo 6kk. Mätsäreissä meitä on myös nähty, tuloksin sin2, sin ei sij. ja pun2. Medya lähtee myös aika varmasti ensi kuun lopussa Lahden KV:seen näytille pentuluokkaan. Joitakin haasteita on myös kolahtanut kommenttilaatikkoon, kiitos niistä! Vastailen ja paneudun niihin myöhemmin paremmalla ajalla.

No mutta aiheeseen! Eilen sähköpostiini kolahti iloinen viesti, talvitreeniryhmien aikataulut. Selailin jännittyneenä listaa, kilpailevat, kilpailevat, kilpailu valmiit, omatoimiryhmä, kouluttajat... penturyhmä! Ja mitäs sieltä näkyikään, Medyan nimi komeili kauniisti ryhmän koirakoissa! Talvitreenit on siis taattu, ensi kuusta lähtien pääsemme opiskelemaan agilityn alkeita valvovan silmän alla. Tai no, osan alkeistahan Medya jo tuntee, mutta onneton ohjaaja tarvitsee vielä paljon treeniä. Kävin pitkästä aikaa treenaamassa myös itsenäisesti raahaten kameran mukaan. Pientä videopätkää onnistuneista ja melkein onnistuneista suorituksista:


Kuten alun pätkistä huomaa, en selkeästi ole tottunut ohjaamaan nopeaa koiraa. Olen armottomasti myöhässä ja jään turhaan odottelemaan putkesta ampuvaa koiraa. Pikkuhiljaa itse opin luottamaan hieman enemmän pentuun ja annoin irrota sen itse putkelle, jolloin sain lisäaikaa itselleni. "Treenasin" myös yhden kierroksen Taikan kanssa, sen kanssa ei ole mitään ongelmaa juosta koko rataa rinnakkain. Medyan kanssa se ei onnistu mitenkään. Enköhän itse totu tähän pikkuhiljaa ja ongelma ala lievittyä, kun estevarmuus ja -hakuisuus parantuvat.

Palkkauksen kanssa olen myös monesti myöhässä tai palkkaan väärästä tekemisestä. Videolta katsoessa huomasi hyvin, kuinka Medya loppumetreillä ehtii ottaa kontaktia ennen lelun lentämistä. Silloin palkka ei taida tulla irtoamisesta ja eteenkatsomisesta, vaan juuri päinvastaisesta. Myös lelupalkkaus on itselleni melko vierasta vielä, sillä Taikahan ei leluista motivoidu ollenkaan. Kannattaa siis videoida, jotta omat virheet tulee huomattua helpommin! Toivottavasti myös ohjatuissa treeneissä kouluttaja on silmät tarkkana huomauttelemassa virheistä.

Videolta karsiutui oikeastaan puolivahingossa pois Medyan huutaminen ja riehuminen ennen esteille lähetystä. Tarkoitus oli jättää videolle myös epäonnistuneita pätkiä, mutta lopputuloksena sain karsittua kaikki pois. Haukkuminen on ehkä se suurin ongelma, sillä silloin koiran focus on ainoastaan räksyttämisessä ja minun tapittamisessa. Haukkumiseen liittyy usein myös epämääräinen pyöriminen, hyöriminen ja hyppiminen. Tuollaisissa tilanteissa päätin itse olla täysin neutraalina paikoillani, ennen hiljaisuutta ja rauhaa ei lähdetä tekemään yhtään mitään. Aika nopeasti kuitenkin se suu louskuttaa taas, kuten videolta voi kuullakkin ei-niin-suloista haukuntaa rataa suorittaessa. Radalla haukkuminen ei tässä vaiheessa haittaa tai häiritse, sillä tekeminen keskittyy melko hyvin rataan. 

Tällaista tänään! Yritän piakoin vastailla meille lähetettyihin haasteisiin. Samoin olen hieman päässäni hahmotellut myös Medyan sivuille luonnekuvausta, ehkä näin n. 4kk yhteiselon jälkeen tuosta vatipäästä osaisi muutaman sanan sanoa. Työn alla on myös yksi hieman pidempi postaus, mutta katsotaan, milloinko kerkeän ylipäätään työstämään sitä lisää, kokoamaan osat yhteen ja vielä kirjoittamaan tänne!

Ainiin, Medyan mätsäristä voittama pantalahjakortti tuli käytettyä samantien ja panta saapui postissa perille. Nyt Medya on melkein katu-uskottava!


2 kommenttia :

  1. Mekin tullaan Lahteen näytille. :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva toi penturyhmään pääseminen :D pätevä on pikku Medya, siitä tulee vielä niin hyvä!

    VastaaPoista